Kun sanat loppuvat kesken

Istuimme pöydän ääressä pariisilaisessa yksiössä, kun puhelin kilahti. Kerran, toisen, kolmannenkin.

Pariisissa ammuttiin. Läheiset halusivat tietää, olenko kunnossa.

Nukuimme yön lattialla, kun ulos ei voinut mennä. Olo oli epätodellinen. Tapahtumapaikat olivat reitillä, jota kauniina päivinä kävelen yliopistolle. Kaikki vastailivat puhelimeen kertoakseen, että ovat kunnossa. Epäusko täytti ilman, keskustelu tuntui väkinäiseltä. Aamulla päästessäni viimein kotiin kaduilla oli juhlista palaavia ihmisiä. Joku ulkoilutti koiria. Mietin, mitä heidän mielessään mahtoi liikkua.

120 ihmistä sai surmansa, keskellä hyväntuulista perjantai-iltaa. Kyseessä on jo toinen terroristi-isku Pariisissa vuoden sisään. Kaupunkilaisten luottamusta ja turvallisuudentunnetta koetellaan nyt enemmän kuin koskaan. Pelottavinta ovat kuitenkin ne ihmiset, jotka tekevät yli sadan ihmisen kuolemasta poliittisen keppihevosen, jolla kylvää lisää vihaa, sekasortoa ja syrjintää Eurooppaan. Kanssani iltaa istuneet ranskalaiset pelkäsivät, että tapahtunut on äärioikeistolaisen Kansallisen Rintaman Marine Le Penille pääsylippu valtaan. Se, jos mikä, on pelottavaa ja osoittaa vain vähän kunnioitusta menehtyneitä kohtaan.

Kaikkein tärkeintä nyt olisi lisätä ihmisten välistä solidaarisuutta. Osoittaa, että Euroopan yhtenäisyys ei kaadu tällaisiin tapahtumiin, vaan se on syy vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sillä se sekasorto ja kaaos, jota Eurooppaan paetaan, ovat paljon pahempia. Ihmiset eivät tule Eurooppaan räjäyttelemään pommeja, vaan turvaan niiltä. Heille tämänkaltainen pelko ja turvattomuuden tunne ovat olleet arkipäivää. Euroopassa iskut toistaiseksi järkyttävät juuri siksi, että niitä ei tapahdu usein. Tämä on poikkeuksellista.

Sanat loppuvat kesken, mutta sen haluaisin sanoa, että pelolla ja vihalla vain kylvämme lisää pelkoa ja vihaa. Pariisi, ja koko Eurooppa, tarvitsee nyt yhteisöllisyyttä. Ei polttopulloiskuja vastaanottokeskuksiin, rasistista huutelua tai ihmisten jaottelua meihin ja muihin. Sillä varmistamme vain sen, että iskuja joudutaan Euroopassa pelkäämään tulevaisuudessakin. 

Sympatiani ovat nyt heidän kanssaan, joiden läheisiä iskuissa menehtyi. Pitäkää te muutkin huolta itsestänne, ja läheisistänne. Varmistetaan yhdessä, ettei vihalle anneta valtaa.