Lilas – République

Lilas. Kadun yli pyyhkivä tuuli nostaa vedet silmiin. Aurinko häikäisee, talvitakissa tulee kuuma, kun samaan aikaan Suomessa pakkasta on 30 astetta. Monena aamuna olen herännyt linnunlauluun ikkunan alla. Mietin keskustelua, jonka kävin edellisenä päivänä Firenzestä kotoisin olevan kaverin kanssa. Puhuimme siitä, miten Pariisissa niin harvoin törmää samoihin ihmisiin. Metrossa, lähikaupassa, rapussa. Samoja kasvoja ei koskaan näe kahdesti. Helsingissä tuntemattomistakin tulee tuttuja, koska heitä näkee niin usein.

Ulkona on taas liikennekaaos, joka ei taukoa koskaan. Torvet soivat, ranskalaiset autokuskit ovat aina valmiita protestoimaan. Kaikilla on kiire – ihmiset ovat metrossakin valmiiksi ovenkahvassa kiinni, että pääsisivät nopeammin ulos. Kävelen ihan liian hitaasti käydäkseni pariisilaisesta.

Belleville, lokakuu 2015.

Rue de Belleville. Kävelen, en ota metroa. Haisee Pariisilta. Kulmakuppilan ikkunassa mainostetaan Lottoa, sivutiskillä myydään tupakkaa. Terassilla istuu aina vanhoja, samettihousuihin pukeutuneita miehiä, joilla on lätsät. Heidät voisi kuvitella puistoon pelaamaan petankkia. Tai sitten on kolmiraitaverkkareihin pukeutuneita nuoria miehiä. Vedettäviä ostoskärryjä. Ei kipparitakkeja ja tahrattomia kangashousuja, niin kuin keskikaupungilla. 

Boulevard de Belleville. Kiinalainen alue. Ikkunoissa onnenkissoja, ruokakauppojen ulkopuolella röykkiöittäin kiinankaaleja, sandaaleita, kiinalaishenkisiä sisustusesineitä. Ravintoloita toisensa jälkeen, yhden ikkunassa ranskalainen mies heiluttaa käsiään puheen tahtiin. Kävelytiet ovat turhauttavan kapeita. Kulmaan on avattu uusi trendikuppila, jossa istuu Apple-kansaa villapaidoissa. Kolmekymppiset luovan luokan edustajat ovat samanlaisia kaikkialla, kaiketi. 

Talojen seinissä on graffiteja, kaupoissa alennusmyynnit. Jollain on sylissään viisi patonkia, se ei ole vielä mitään. Tekisi mieli istua terassille, täällä ne ovat auki vuoden ympäri ja niillä istuu aina ihmisiä. En ole vieläkään istunut yksin terassilla kirjoittamassa muistikirjaan, Pariisi-kliseitä. Mietin Patti Smithiä Pariisissa. Olisinpa yhtä cool.

Place de la République. Aukion laidalla seisoo vanha herra täydellisessä trenssitakissa. Républiquen aukiosta on tullut Pariisin iskujen muistopaikka. Aukion keskellä seisovan patsaan ympärille on tuotu kortteja, kukkia, kynttilöitä, manifesteja. ”All together for peace” lukee yhdessä. Haluaisin herkistyä patsaan äärelle pohtimaan elämän hetkellisyyttä, mutta en osaa. Vieressä seisovan miehen muotistetson alkaa naurattaa, enkä osaa ajatella mitään vakavaa.

Jatkan eteenpäin, minua odotetaan jo toisaalla.