Ain laulain työtäs tee

”Mun oletus jokaisen harjoittelupaikan kohdalla on, että siitä ei makseta mitään”, totesi luovalla alalla opiskeleva kaverini, kun puhe tuli harjoittelupaikoista.

Opiskelen itsekin alalla, jossa työharjoitteluista useimmiten maksetaan huonosti, jos lainkaan. Pari vuotta sitten tein yhden palkattoman työharjoittelun. Se oli antoisaa ja opettavaista, mutta myös kohtuuttoman raskasta joskus, kun iltaisin ja viikonloppuisin menin tienaamaan roposia toiseen työpaikkaan. Tai yritin samalla kerryttää opintopisteitä, että saatoin nostaa opintotukea. Ajattelin, että työn tekeminen ilmaiseksikin on sen arvoista, jos se tarkoittaa parempia työllistymismahdollisuuksia myöhemmin. Työt ovat tiukassa, ja niistä kilpaillaan paljon. Aktiivisuutta on osoitettava myös työelämän ulkopuolella, vapaa-ajalla. Valmistuessa CV:ssä on oltava jo paljon tavaraa. 

Yhä enemmän omaa aktiivisuutta painottavaksi tuntuu työelämä muuttuneen muutenkin. Esimerkiksi yrittäjäksi ryhtyminen on paitsi valinta, myös pakko: on työllistettävä itse itsensä, kun toimintoja yrityksissä ulkoistetaan ja pysyviä paikkoja on yhä vähemmän tarjolla. Massatyöttömyyden keskellä monella on pelko oman työpaikan tulevaisuudesta. Surkeimmallakin sopimuksella työskentelevän on oltava kiitollinen siitä, että on edes töitä.

juoksu.jpg

Juoskaa!  Työtä tarjolla! (Kuva täältä.)

Työelämän joustavoittaminen kuitenkin johtaa siihen, että työntekijöitä on helppo käyttää hyväksi. Kun Fazer ottaa armeliaasti ihmisiä monen kuukauden palkattomaan työssäoppimiskoulutukseen irtisanottuaan päteviä työntekijöitä, tai kun hallitus kaavailee työnäytemallia,  jossa työntekijä voisi osoittaa kiinnostuksensa ja osaamisensa 3-4 kuukauden mittaisella, palkattomalla jaksolla ilman työsopimusta, on jo liikuttu aika kauas siitä, mitä työ mielestäni pitää sisällään. Harjoittelupaikka on enää harvoin tarkoittanut sitä, että voi odottaa hommat hyvin hoidettuaan pääsevänsä yritykseen töihin. Nyt siitä ei välttämättä tarvitse edes maksaa mitätöntäkään korvausta.

Vähän tekisi mieli kysyä: miksi aina puhutaan siitä, että työntekijän on oltava joustava ja kiitollinen siitä, että on edes töitä? Unohdetaan se, että työntekijä on, ennen kaikkea, tuotannontekijä, jonka työn tuottamaan tai mahdollistamaan voittoon yrityksen toiminta perustuu? Miksi harjoittelijat ovat ikään kuin pelkkä rasite, eivätkä tuottavia työntekijöitä, joiden tekemää ilmaista työtä käytetään härskisti hyväksi?

En minä mitään ihmeitä vaadi, mutta työstä pitäisi maksaa palkkaa ja työntekijöiden arvo tunnustaa. Yritys ei ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö: se palkkaa ihmisiä, jos he ovat tarpeellisia ja hyödyllisiä  yrityksen toiminnan kannalta. On todella hienoa, jos yritykset tekevät erityisesti töitä vaikkapa pitkäaikaistyöttömien, nuorten tai maahanmuuttajien työtilanteen helpottamiseksi. Työtä ei kuitenkaan pitäisi esittää kuin armopalana, jonka yritykset ovat hyvää hyvyyttään tarjonneet työntekijälle.

Se on työtä, ja työn erottaa esimerkiksi harrastuksesta tai vapaaehtoistyöstä se, että siitä saa myös palkkaa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *