Globaalissa maailmassa vankimmat muurit ovat henkisiä

Joka aamu pyöräilen Ranskan rajan yli Sveitsin puolelle töihin. Rajan ylityksen huomaa ainoastaan siitä, että tien varrella seisovat vartiointikopit, joiden edessä joskus käyskentelee jokunen vartija. Muussa tapauksessa maiden välinen raja on lähinnä kuviteltava siihen, missä se on. Sitä ei näe, eikä se Schengen-alueen sisällä vaikuta EU-kansalaisen elämään juuri nimeksikään. Minäkin läksin tänne, ilmoittamatta asiasta virallisesti kenellekään muulle kuin vakuutusyhtiön asiakaspalvelijalle.

image.jpeg

Suomi liittyi EU:hun pian sen jälkeen kun synnyin. Euro-ajassakin olen elänyt pidempään kuin ennen sitä, vaikka muistankin, että Italiassa oli liirat ja Ranskassa frangit. Euroopan vapaa liikkuvuus ja tunne siitä, että maailma on olemassa oman valtion rajojen ulkopuolellakin, on vahvasti vaikuttanut siihen, minkälaisena maailman nykyään näen ja minkälaisessa maailmassa haluaisin elää. Toki siihen vaikuttaa myös se, että hyväosaisena suomalaisena olen aina voinut matkustaa, lähteä vapaaehtoisesti ja tutustua maailmaan turvallisesti. 

Kaikista ei kuitenkaan tunnu siltä, että muu maailma olisi tutustumisen arvoinen. Vaikka haluaisin välttää kahtiajakokeskusteluun osallistumista (aina asiat eivät ole ihan niin yksinkertaisesti jaoteltavissa), tuntuu, että Euroopassa ja maailmassa muutenkin on eletty jo pitkään kahdessa todellisuudessa. Yhdessä avoimet rajat ja rajattomat mahdollisuudet ovat positiivisia asioita. Siihen maailmaan kuuluvat au pair -keikat, ulkomailla opiskelu ja työskentely, reppureissaaminen, Interrail-matkat, kielikurssit, kansainväliset kaupungit, vaihto-opiskelu tai ihan vaan kiinnostus muita ihmisiä ja kulttuureita kohtaan. Toisessa avoimet rajat ovat syy kaikkeen siihen, mikä maailmassa on vikana: työpaikkojen katoamiseen, palveluista leikkaamiseen, ”islamisaatioon” tai ”perinteisten arvojen” murtumiseen. Siihen maailmaan kuuluvat kansallismielisyys, rajojen sulkeminen ja ihmisten kansallisuuden tai etnisyyden näkeminen identiteetin perustavanlaatuisimpana tekijänä.

Siinä toisessa todellisuudessa änestettiin juuri Jussi Halla-aho perussuomalaisten puheenjohtajaksi, ja samaan syssyyn myös huolella mediassa sekoilevat maahanmuuttokriitikot Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen. Odotettavissa siis on, ettei ”maahanmuuttokriittistä” rasistista puhetta perussuomalaisten suunnalta tuskin tuoteta ainakaan aiempaa vähemmän, kun perussuomalaiset siirtyy puolueena kohti entistä äärioikeistolaisempaa meininkiä. En vieläkään ole onnistunut hahmottamaan, mistä tällainen nationalismi kumpuaa. Eiralaisen tohtorin kohdalla se ei selvästikään kumpua huono-osaisuudesta.

image.jpeg

Ei globaalissa maailmassa eläminen pelkkää auvoa tietenkään ole. Kaikenlaisiin yhteiskunnallisiin prosesseihin liittyy riskejä ja ongelmia. Globalisaatiossa on myös häviäjiä, mutta ne suurimmat häviäjät eivät välttämättä ole ne, joiden työt katosivat Kiinaan. Eniten globalisaatiossa häviävät ne, jotka pääsevät kaikkein vähiten nauttimaan sen hedelmistä, mutta kantavat kaikkein raskaimmat seuraukset, kuten Itä-Afrikassa nyt nähdään. Sen sijaan tuntuu pelottavalta, että globalisaatiota ovat kaikkein innokkaimmin tilkitsemässä ne, jotka ovat siinä kaikkein eniten voittaneet, eli Eurooppa ja Yhdysvallat. Suomikin on malliesimerkki maasta, joka nousi kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi avautumalla ulos maailmaan. Silti jopa joka neljäs suomalainen olisi valmis äänestämään maahanmuuton vastustamiseen keskittyvää puoluetta.

Kovin avomielisesti ei ulkomaalaisiin suhtauduta Sveitsissäkään, vaikka tämäkin maa menestyy juuri globalisaation ja kansainvälistymisen ansiosta. Viimeksi vuoden 2015 vaaleissa maahanmuuttokriittinen SVP keräsi lähes 30 prosenttia äänistä, tosin äänioikeuttaan käytti alle puolet sveitsiläisistä.

Se tuntuu nurinkuriselta: me, joille maailma todella on auki (koska kaikille se ei sitä ole), käännymme kaikkein innokkaimmin sisäänpäin. Samalla unohtuu se, miten poikkeuksellista ja hienoa on se, että voin vain kävellä maasta toiseen. Sitä pitäisi vaalia! Eurooppa on muuttunut maailman tuhoisimpia konflikteja nähneestä ja jatkuvasti keskenään sotineesta maanosasta rauhan tyyssijaksi yhteistyöllä, mutta kaikki se on niin helppo unohtaa. Samoin kuin se, että uutta harvoin syntyy, kun erilaiset ajattelutavat ja ihmiset eivät kohtaa.

Joskus kuitenkin henkiset muurit tuntuvat olevan vielä vaikeampia kaataa, kuin fyysiset.

Juttuun mitenkään liittymättömät kuvat ovat Geneven kasvitieteellisestä puutarhasta — yksi lempparipaikkojani täällä!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *