Irrallaan

Saavuin maanantaina perille, mutta tuntuu, että olisin ollut täällä jo kauemmin.

Eksyin, ja jouduin ottamaan taksin, joka kierrätti parin korttelin matkaa varten kymmenen euron edestä. Huoneeni asuntolassa on valtava, isompi kuin entinen kotini, ja siellä on neonvihreät kalusteet. On hiljaista, ja nettiin pääsee alakerran yleisissä tiloissa. Onnistuin avaamaan pankkitilin ja hankkimaan kaksi eri vakuutusta. Kuljen matkakortilla ja yritän näyttää siltä, että tiedän mitä teen. No, tiedän sentään lähimmän boulangerien.

Heti ensimmäisenä päivänä tajusin, miten valtava Pariisi on. Sen sijaan, että olisin tehokkaasti alkanut hoitaa asioita (kuuluisa ranskalainen byrokratia ei jaksa lakata hämmästyttämästä), lähdin kaupungissa olevan ystävän kanssa lasillisille. Kun istuin lämpölampun alla juoden kiriä ja ihaillen edessä olevaa aukiota ja suihkulähdettä, en tuntenut oloani enää läheskään niin kurjaksi kuin aamulla. Kaikki järjestyy kyllä. Ostin heti patonkia, kahvia ja kahden euron brie-juuston.

image1.PNG

Kotona tutuissa ympyröissä tuntee aina olonsa kovinkin itsevarmaksi. Tietää, miten kuuluu olla. On mielenkiintoista joutua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle: kun ei tiedä sanoihin liittyviä kulttuurisia merkityksiä, kohteliaisuussääntöjä tai ylipäätään sitä, miten kuuluisi elää, karisee se itseluottamus hetkessä. Tuntee olonsa kovin paljaaksi, kun mikä tahansa hetki on mahdollisuus muille huomata, etten kuulu joukkoon. En voi tietää, miltä pakolaisista tuntuu, mutta ymmärrän tämän: helpottaa tietää, että voin palata (ja palaankin) kotiin jonnekin, jossa asiat tuntuvat tutuilta ja turvallisilta. Sotaa tai vainoa pakeneva ei sitä voi tehdä, vaan uuden kotimaan käsittämättömyyksiin on vain totuttava. Sopeuduttava yhteiskuntaan, joka ei välttämättä tunnu millään tavalla kodilta. Se, jos mikä, on vaikeaa. Tutusta irti päästäminen nimittäin.

Mutta tiedän, että sekin helpottaa kohta. Enhän minä ole ollut täällä kuin kaksi päivää! Kolmen kuukauden päästä ranskan puhumiseni ei enää kuulosta kurnutukselta tai epämääräiseltä mutinalta, vaan puhun selkeästi ja kuuluvasti. 

image2.PNG

Samaan aikaan huomaan, että maailman murheet tuntuvat kovin kaukaisilta, kun kaikki keskittyminen menee siihen, että osaa ylipäätään toimia. Se tekee ihan hyvää. En ole ehtinyt miettiä perussuomalaisia, rasismia, sovinismia, Hesarin uutisia, kommenttiketjuja, työmahdollisuuksia, kandiarvosanoja tai yhtään mitään muutakaan ikävää. Se on todella vapauttavaa. 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *