Kaikenlaista keskiluokkaa

Edellinen päivitykseni koulun tulevaisuuteen liittyen herätti muutamia kommentteja täällä ja FB:ssä. On tosi hyvä, ettö joku on eri mieltä asioista, silloin saa perspektiiviä! Välillä tääkin kirjoittelu on vähän sellaista änkyrätykittelyä, jota saa ja pitääkin asiallisesti kritisoida tai keskustella. Älyttömän fiksut kommentit on Lilyn parasta antia, for real. 

Seuraavaksi kevyttä yhteiskunnallista rantia luokasta kesäperjantaihin…

Yhteiskuntaluokasta puhumiseen liitetään mielikuvissa usein Marx, taistolaisuus, ja muut ankeaa ruskeasävyistä 1970-luvun värimaailmaa henkivät asiat. Moni väittää, että muuttuvat työmarkkinat, globalisaatio tai ties mikä digitalisaatio johtavat siihen, ettei luokalla ole enää merkitystä. Itse uskon, allekirjoittamatta mitään kommunistista manifestia, että luokka ei pitkään aikaan ole ollut niin merkittävä kuin se on nyt.

Sisäministeri Petteri Orpo linjasi äskettäin, että ahkerat siivoojat ovat keskiluokkaa. Itsekin siivoojan töitä tehneenä, sen luonteen ja palkkatason tuntien, en oikein osaa olla samaa mieltä. Työ on yksitoikkoista, vaatii vähän koulutusta ja siitä maksetaan vähän (keskimäärin palkka taitaa jäädä yli 1000 euroa suomalaisten mediaanipalkan alapuolelle). Siivoojan työtä kovin paljon kauempana keskiluokkaisesta ei suomalaisilla työmarkkinoilla voi olla, ellei sitten ole täysin ilman töitä. Ahkeruus ei tee siivoojan työstä keskiluokkaa, mutta keskiluokkaan kuulumattomuus ei tee siitä vähemmän arvokasta.

***

Julkinen keskustelu luokasta on tietysti laajempaa kuin pelkät sisäministerin kommentit. Suomalaisista suuri osa identifioi itsensä keskiluokkaan. Siis sellaiseksi ”ihan tavalliseksi” suomalaiseksi, tolkun ihmiseksi, suomalaisen yhteiskunnan suunnannäyttäjäksi. Hyvinvointivaltio on nostanut monet köyhyydestä haaveilemaan samoista rivitalonpätkistä, farmarivolvoista ja kultaisista noutajista kuin ”kaikki muutkin”. Mielikuvissa keskiluokkaisuus on tavallisuutta ja kunnollisuutta. Rehellistä työntekoa.

Tavallisuus, kunnollisuus ja ahkeruus eivät tietenkään todellisuudessa ole mitään keskiluokan yksinomaisuutta, mutta mielikuvien tasolla näin usein on, kun luokka alkaa tarkoittaa muutakin kuin tulotasoa tai koulutusta. Esimerkiksi lempparisosiologi Beverley Skeggsin tutkimuksissa näyttäytyvät työväenluokkaisuuteen liitetyt negatiiviset mielikuvat ja häpeä. Etenkin naisille työväenluokkaisuus tarjoaa vain vähän positiivisesti värittyneitä mielikuvia. Se on identiteetti, jonka vain harva haluaa ottaa omakseen, mutta samaan aikaan keskiluokkaisuus on tavoittamattomissa, niin materiaalisen todellisuuden kuin mielikuvienkin tasolla. Keskiluokkaisuus on kuitenkin ideaalitila, suhteessa mihin kaikki muut asemat arvotetaan. En tietenkään voi kieltää ketään identifioimasta itseään keskiluokkaiseksi, mutta on hyvä purkaa, mitä sillä oikeasti edes tarkoitetaan. Mitä on keskiluokkaisuus? Minkälaisia arvoja siihen liitetään? 

Yhteiskuntaluokkiin liitettyjä ominaisuuksia ja ihmisten tarkastelemista jonkun luokan valossa voi tietysti kritisoida. Se, että Orpo ajattelee ihmisen ahkeruudella muuttuvan keskiluokkaisiksi peilaa kuitenkin vain sitä, että ahkeruutta pidetään nimen omaan keskiluokkaisena ominaisuutena. Se nyt on täyttä tuubaa. Lisäksi se peittää näkyvistä sen, että niin moni saa raskaasta työstä aivan liian vähän palkkaa ja arvostusta. Jos emme voi oikeasti puhua luokasta, miten puhua vaikka ”ahkeran keskiluokkaisista” työssäkäyvistä köyhistä?

***

Tarkoitukseni ei tietenkään ole lietsoa mitään vastakkainasettelua, eikä kritisoida keskiluokkaisuutta itsessään. Ongelmien tai ihmisten erilaisten asemien vaikutusten lakaiseminen maton alle pehmoisia puhumalla vaan ärsyttää – keskiluokkaisten ammattien katoaminen ja keskiluokan köyhtyminen ovat sitten asia erikseen. Mutta jotta asioista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä, eikä keskiluokkaisuus muutu vain mitään oikeasti tarkoittamattomaksi kunnollisuuskategoriaksi, tällaiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.