Miten varmistetaan, että #metoo johtaa muutokseen?

Kun #metoo-kampanja nosti päätään ympäri maailman, innostuin – viimeinkin ahdistelusta puhutaan valtamediassakin! Samaan aikaan olisi kuitenkin tärkeää keskustella myös siitä, miten yleinen tietoisuus muuttuisi muutokseksi käytöksessä.

Täällä Ranskassa kampanja on jo johtanut lakiesityksiin parlamentissa, ja ne astuvat voimaan vuodenvaihteessa. Jopa umpikonservatiivisessa naapurimaassa Sveitsissä on busseissa häirintää vastustavia kampanjoita, feminismin historiaa juhlistava vaaleanpunainen ratikkalinja ja väkivaltaa kokeneille naisille avoin, vuorokauden ympäri oleva puhelinlinja, jota mainostetaan ahkerasti julkisessa liikenteessä. Suomessa taas usein toistellaan vuodesta toiseen ”kyllä meillä ollaan tasa-arvoisia” – mantraa, ikään kuin meillä tasa-arvotyö olisi valmis ja taputeltu.

1. Tuetaan toisiamme.
 
Ahdistelun uhriksi joutuneen suurin pelko? Ettei kukaan tue tai ota tosissaan. Työpaikoilla pelätään hankalan tyypin maineeseen joutumista, ulossulkemista tai jopa potkuja. Ahdistelun mahdollistaa paitsi uhrien, myös sitä sivusta seuraavien hiljaisuus. Huolestuttavinta koko Harvey Weinstein -kohussa ei välttämättä ollut edes ahdistelu, vain totaalinen vaikenemisen ja hiljaisen hyväksynnän kulttuuri. Tarvitaan ympäristöä, jossa kaikenlaiseen ääliömäisyyteen on puututtava. Joskus uhrin on vaikeampaa puolustaa itseään kuin sivustaseuraajan.
 
2. Muutetaan sitä tapaa, jolla rakkautta kuvataan.
 
Kuinka monta leffaa olet nähnyt, jossa sinnikkään mieshahmon periksiantamattomuus lopulta johtaa siihen, että oman parhaansa ymmärtävä naishahmo viimein antaa periksi ja rakastuu mieheen, joka vainoaa kotiovella, seuraa työpaikalle ja lähettelee anonyymejä kirjeitä? Veikkaan, että aika monta. Samaan aikaan naiset kuvataan hankalina valloituksen kohteina, joiden eteen on tehtävä mitä kummallisimpia temppuja suosion voittamiseksi. 
 
Kulttuurimme on kyllästetty tarinoilla siitä, miten rakkauden puolesta pitää taistella – ja pitääkin, jos se on molemminpuolista. Sen rinnalle tarvitsisimme kuitenkin tarinoita siitä, miten rakkautta ei voi ostaa leikkimällä ritarillista. Valitettavasti kenelläkään ei ole velvollisuutta kiinnostua, sillä ystävällisyys ja kohteliaisuus ovat itsestäänselvyyksiä, eivät suosion ostamisen välineitä. Tiedän kokemuksesta, että kurjaltahan se torjutuksi tuleminen tuntuu, mutta periksiantamaton stalkkaus ja toisten rajojen kunnioittamattomuus on pikemminkin creepya, kuin romanttista. Näiden kuvastojen on muututtava.
 
3. Puretaan sukupuolten välisiä raja-aitoja ja syrjintää kaikilla elämän osa-alueilla.
 
Jos jostain olen vakuuttunut, niin siitä, että kaikenlaiset ennakkoluulot ja asennevammat johtuvat ennen kaikkea siitä, että erilaisten ihmisryhmien välillä ei ole todellista kommunikaatiota. Naisten, miesten ja sukupuolivähemmistöjen välisiä kuiluja voidaan kuroa umpeen sillä, että ihmisillä on eri sukupuolten edustajia yhä enemmän ystävinä, kollegoina ja harrastuskavereina. Silloin oppii näkemään ihmiset muinakin kuin ryhmänsä edustajina tai mystifioitavina objekteina. Sama pätee muihinkin kulttuurisiin kuiluihin. Ne ovat kuitenkin ennen kaikkea ihmisten keksintöä, ja siten myös murrettavissa. Se, että meillä on erittäin sukupuolisegregoituneet harrastus- ja työmarkkinat, ei varsinaisesti auta asiaa.
 
4. Rohkaistaan miehiä puhumaan häirinnästä, olivat he sitten tekijöitä, sivustaseuraajia tai uhreja – ja ennen kaikkea tukemaan ahdistelun uhreja.
 
Mielestäni tärkeää voimaannuttaa naisia puhumaan kokemastaan häirinnästä, mutta kyynikkona en usko, että suuret kulttuuriset muutokset tapahtuvat ilman, että myös toinen puoli ihmiskunnasta on mukana ajamassa niitä. Miesten on tärkeä astua esiin ja puhua niin ahdistelijan roolista, hiljaisesta hyväksynnästä kuin omista ahdistelukokemuksistaan – ja osoitettava äänekkäästi tukensa heille, jotka astuvat ahdistelukokemuksineen esiin. 
 
5. Viedään ihmisoikeudet kouluun.
 
Opettajataustaiset korjatkoon, jos olen väärässä, mutta tietääkseni Suomen kouluissa ihmisoikeuskasvatus ei kuulu osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa – ellei sitten opiskele elämänkatsomustietoa. Myös Suomi on sitoutunut noudattamaan useita kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, mutta ihmisoikeusajattelu on maassamme edelleen lapsenkengissä, kuten Imagen juttu muistutti lokakuussa.
 
Suomi on sitoutunut YK:ssa tarjoamaan ihmisoikeuskoulutusta viranhaltijoille, mutta mielestäni sen pitäisi olla peruskauraa jokaiselle koululaiselle. Tietoisuus sekä omista että muiden oikeuksista luo kunnioittavampaa kulttuuria ja tukee tasa-arvon kehitystä (puhumattakaan siitä, miten kummallista on, ettei kouluissa tietääkseni opeteta systemaattisesti esimerkiksi lapsen oikeuksista).
 
Miten mielestäsi ahdistelusta tehdään loppu?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *