Oikeus loukkaantua

Kyseenalaisia kommentteja viljelevien henkilöiden noustua kotimaisen politiikan eliittiin alkoi keskustelu vihapuheesta. Internetin koventunut kielenkäyttö nousi keskusteluun muutamia vuosia sitten, eikä rasistisen, sovinistisen tai muuten vaan vihamielisen internetkirjoittelun aika näytä vieläkään olevan ohi. Valitettavasti se tuntuu istuvan tiukassa.

”Eikö täällä saa enää sanoa mitään?” on kommentti, johon usein törmää nettikeskusteluissa  (niin paljon, että versio siitä löytyy Hatun loistavasta feministibingosta). Protestin taustalla on usein ajattelematon kommentti,  josta on huomautettu, syystä. Sanoissa on valtaa, jota emme aina tiedosta. On esimerkiksi ongelmallista leimata rasistinen kirjoittelu ”maahanmuuttokritiikiksi”, sillä se oikeutettaa puhetapoja, jotka oikeasti ovat, no, avoimen rasistisia. Myös esimerkiksi raiskaushuumori ei ole hauskaa, sillä se on mukana normalisoimassa kulttuuria, jossa naisten kohtaama väkivalta on edelleen triviaalia. Naurun asia. ”Huumoria hei!” on myös yksi tehokkaimmista tavoista hiljentää kriittiset äänet. Kukapa haluaisi vaikuttaa seipäännielleeltä. 

Tietyt sanat kantavat historiallista painolastia, ilmentävät valtasuhteita, voimistavat stereotypioita, pönkittävät jonkun ryhmän asemaa. Kieli kertoo arvoistamme (mieti esimerkiksi miten monta haukkumasanaa keksit naiselle?) ja siksi on syytä miettiä, miten puhumme. Eli ei, kaikkea ei kannata sanoa. Se, että haluaa pitää kiinni oikeudestaan huoritella, vähätellä tai kommentoida asiattomasti toisen ulkonäköä, koska ei jaksa miettiä asioita sen pidemmälle, on laiskaa ja välinpitämätönä. 

Sensitiivisyys sanojen ja ilmaisujen arvolataukselle voi mielestäni kuitenkin mennä myös liian pitkälle. Vihapuheen ja älyvapaan huutelun rinnalla elää myös toinen ilmiö, jossa yksilön tunteet nousevat lähes pyhään asemaan. Teit väärin, koska minä loukkaannuin. Ei aina kuitenkaan ole niin, että jokin asia olisi objektiivisesti väärin, koska joku koki tulleensa loukatuksi. Ilmiötä kutsutaan nimellä emotional reasoning (mitenköhän tämä kääntyisi suomeksi? Tunnejärkeily?) Silloin annamme tunteidemme ohjata päättelyämme ja vedämme yhdysviivoja tunteidemme ja todellisuuden välille. Minulla on ikävä olo, joten jokin on varmasti vialla. Pahimmillaan vetäydymme vastakkaisiin poteroihin, jossa sanat muuttuvat väkivallaksi ja niihin reagoiminen henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi. Kun puhe on väkivaltaa, ei sen väkivaltainen vastustaminenkaan tunnu enää liioitellulta. On myös ongelmallista, jos ajattelemattomastikin puhuneeseen henkilöön liitetään yksinomaan negatiivisia leimoja. 

Pahimmillaan sensitiivisyys tappaa kriittisen keskustelun, koska asioita jätetään loukkaamisen pelossa sanomatta. En tosiaan halua puolustella kenenkään oikeutta laukoa oikeasti fobisia ja latautuneita kommentteja, vaan esimerkiksi sitä, että toisen arvoja on voitava kritisoida rakentavasti ilman, että siitä tarvitsee loukkaantua. Tunteet eivät ole pyhiä. 

Aiheesta tuntuu vaikealta kirjoittaa, sillä useammin kyse on siitä, että tietyistä sanavalinnoista ja puhetavoista onkin syytä huomauttaa. ”Eihän sun tarvitse nyt tästä loukkaantua” on myös tapa tehdä kritiikistä turhaa. Toivon kuitenkin, etteivät kriittiset äänet jätä jotain sanomatta, koska joku saattaa loukkaantua. Sitähän yhteiskunnan uudistajat, taiteilijat ja kriitikot ovat aina tehneet. Loukanneet tunteita.

(Eli eri mieltä olevat: kritiikkiä vaan peliin kommenttikentässä :D)

Lisää:

Tämä artikkeli antoi ajattelemisen aihetta, vaikka onkin jenkkinäkökulmasta. Suosittelen!