Lapset eivät ole menoerä

Lieneekö kyse siitä, että viime aikoina olen sattuneesta syystä työskennellyt lasten tai lapsia koskevien asioiden kanssa päivittäin, kun olen havahtunut viime päivinä miettimään tavallista enemmän sitä, minkälaisessa yhteiskunnassa nykypäivän muksu kasvaa.

En ole ihmistyyppiä, joka tiesi jo teini-ikäisestä asti haluavansa ison lapsiperheen. Ei sellaisesta haaveile nykyään kovin moni muukaan: yhä harvempi haluaa lapsia, eikä välttämättä saa, vaikka haluaisikin. Vaikka asenteet itsekkäistä sinkuista tai kaikille tyhjästä iskevästä vauvakuumeesta istuvat tiukassa, lasten saaminen ei enää ole mikään pakko. Siitä voi myös kieltäytyä ja hyvä niin.

On hienoa, että yhteiskunnan normit vähitellen löystyvät ainakin Suomessa, ja tilalle tulee mitä erilaisempia perheitä: sinkkutalouksia, uusperheitä, muunlaisia yhteisöjä.

Lapsi.jpg

Kuva: Arvo Kajantie / Helsingin kaupunginmuseo.

Joskus kuitenkin tuntuu, että koko keskustelun sivutuotteena syntyy diskursseja, joissa selkeästi jaotellaan, mitä yhteiskunta tarjoaa yksinasuville ja mitä perheellisille. Tunnistan toki hermoja kiristävät perheasuntojen kaavoitusnormit tai ärsytyksen perheellisten ohikiilaamisesta kesälomatoiveissa. Toivoisin kuitenkin, ettei lapsistakin alettaisi puhua kuluerinä, koska lapsien hankkiminen on (useimmiten) oma valinta. Miksi pitää olla kustantamassa toisten lasten päivähoitomaksuja ja äitiyspakkauksia ja kuunnella lapsia hankkineiden ihmisten jorinaa, kauhistus, lapsista? Missä seisoo kiitos?

Väitän, että jos jotakuta tässä yhteiskunnassa mielestäni pitää suosia, niin lapsia. Vaikka vaunuissa itkevä vauva joskus kiristää hermoja ratikassa, yhteiskunnassa ja julkisessa tilassa on oltava tilaa myös lapsille ja sille, että he ovat joskus meluisia, rauhattomia, loputtoman uteliaita tai ajattelemattomia.

Ai miksi?

Koska lapsuus on ainoa aika, jolloin on edes vähän mahdollista kuroa umpeen niitä kuiluja, joita ihmisten välille muodostuu siksi, että synnymme niin erilaisiin perheisiin ja erilaisiin tilanteisiin. Ja siihen tarvitaan kaikille avoimia, niillä kuuluisilla verorahoilla maksettuja palveluita.

Koska jos emme tue lapsia, etenkään heikommassa asemassa olevia lapsia, he luultavasti voivat huonommin myös vanhempana. Kukaan meistä ei pääse valitsemaan, minkälaiseen perheeseen syntyy, mutta jokaisella pitäisi olla mahdollisuus tavoitella elämässään mitä tahansa.

Koska lapsiperheiden tukeminen ja perheystävällisyys on paras tapa tukea esimerkiksi naisten tasa-arvoa työelämässä. Niin kauan kun asenteet ovat mitä ovat, lasten päivähoidosta leikkaaminen useimmiten tarkoittaa sitä, että se kotiin jäävä osapuoli on äiti. Tuhansien eurojen päiväkotimaksujen Sveitsissä sen huomaa.

Koska hyvinvointiyhteiskunnassa tuetaan heikompaa, olivat he sitten lapsia tai vaikka yksinäisiä, lapsettomia vanhuksia. Tai työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvia sinkkuja.

Koska mekin olemme kaikki olleet joskus lapsia. 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Kauneimmassa kaupungissa

Kun vuoden vaihteessa pohdin tulevaa kesää, en todellakaan arvannut, että viettäisin sen kaikista maailman paikoista Genevessä. 

Silti, muutama kuukausi myöhemmin olin jo pakkaamassa laukkuja ja ostamassa lentolippuja. Ennen kuin tajusin sitä itsekään, olin jo matkalla kaupunkiin, josta en tuntenut entuudestaan ketään ja jossa en koskaan ollut käynyt aikaisemmin. 

image.jpeg

En vieläkään totu siihen, että kaikkialla on vuoria.

Olen Genevessä siis töissä seuraavat kolme kuukautta. En ole aikaisemmin juuri raottanut työjuttuja blogissa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, mutta ajattelin, että miksi ei — ei työ kuitenkaan ole niin henkilökohtaista, etteikö siitä voisi sanallista arkkuaan raottaa. Onnekkaiden sattumien kautta (eli yksi hyvin pohjustettu sähköposti ja oikea ajoitus) seurauksena päädyin harjoitteluun Unicefille, jolla on monen muun YK-organisaation tapaan iso keskustoimisto Genevessä. Työskentelen esimerkiksi yritysvastuun, lasten oikeuksien ajamisen, viestinnän ja kaupunkisuunnittelun parissa.

Dream come true.

image.jpeg

Joudun pian muuttamaan, mutta tällä hetkellä makuuhuoneeni ikkunasta näkyy Euroopan korkein vuori Mont Blanc. Sveitsi-stereotypiat ovat totta, sillä kaikkialla on vuoria. Heti lentokentällä mainostettiin kelloja ja rahoituslaitoksia. Sanomattakin on selvää, että kaikki on järkyttävän kallista, eikä samankokoisessa Tampereen kaupungissa varmastikaan ole yhtä kattavaa valikoimaa ökykalliita luksusmyymälöitä kuin Genevessä. Tuntuu hassulta, että pienestä Helsingistä kotoisin olevakin voi tuntea olevansa tuppukylässä. Tosin tuppukylässä, joka sattuu sijaitsemaan Alppien ja Juran välisessä laaksossa järven rannalla. Eli menettelee.

Geneve on kummallinen paikka, sillä täällä puolet asukkaista on ulkomaalaisia. Kaikki on jatkuvassa muutoksessa, sillä kaupunkiin harvoin tullaan pitkäksi aikaa. Piipahdetaan komennukselle hetkeksi, vuodeksi tai neljäksi vuodeksi, kunnes muut maisemat kutsuvat. 

image.jpeg

Parasta ulkomailla olossa kuitenkin on se, että siellä oppii todella paljon itsestään.

Kahdessa viikossa olen huomannut, että kaikkeen sopeutuu, nopeastikin. Ystäviä voi löytää, aina. Lopulta koskaan se ei ole niin pelottavaa, kuin alun perin ajatteli.

Puheenaiheet Ajattelin tänään