Sijoituksia
Syyskuussa istuin Porthanian lattialla vastustamassa koulutukseen kohdistuvia leikkauksia, ja uskalsin varovasti toivoa, että kyseessä oli vain iso erehdys. Turhaan: keskustelussa tai päätöksissä ei varsinaisesti ole siirrytty yhtään parempaan suuntaan, ja tänään Helsingissä osoitetaan taas mieltä opintoihin ja opintotukeen kohdistuvia leikkauksia vastaan. Olin juuri ennen eduskuntavaaleja myös opintotukimielenosoituksessa, jossa nyt hallitusvastuussa oleva kokoomus niin kovin jaloin sanoin saateltuna perui päätöksensä leikata opiskelijoiden tuista. Muisti on niin kovin lyhyt, kun tehdään politiikkaa. Lupasivatpa kaikkien hallituspuolueiden puheenjohtajatkin vaalien alla olla leikkaamatta koulutuksesta. Lukukausimaksujakin on vilauteltu, eikä niiden läpivieminen tunnu enää mitenkään epärealistiselta kauhukuvalMoni puhuu opiskelusta sijoituksena, johon on valmis laittamaan kiinni omia varojaan. Ja kyllähän kuka tahansa opiskelemaan lähtevä laittaa: sitoutuu vuosiksi elämään köyhyysrajan alapuolella opiskellen uraa varten, joka nykyisillä työmarkkinoilla on vähintäänkin epävarma.
***
Olen viime kuukaudet tainnut peilata kaikkea kokemaani Ranskaan…. Mutta ulkomailla, toisenlaisessa ”hyvinvointivaltiossa” oleminen opettaa paljon. Täällä olen huomannut yhä selvemmin, miksi suomalainen järjestelmä, jossa opintotuet ovat universaaleja, lainaa saa reiluin ehdoin ja opiskelujen ohessa voi tehdä töitä, on kullanarvoinen ja olen siitä äärettömän kiitollinen. Ranskassa opiskelu on käytännössä ilmaista (tosin joskus lukukausimaksut voivat liikkua tuhansissakin), mutta opintotukea saavat vain todella köyhästä perheestä olevat opiskelijat, ja tiukkaan aikatauluun sidottu opiskelutahti ei yksinkertaisesti mahdollista työssä käymistä opintojen ohessa. Puhumattakaan siitä, että elääkseen täytyisi töissä käydä niin paljon, ettei opinnoista tulisi mitään. Opiskeleminen on siis todella vahvasti sosiaalisesti periytyvää. Kaukana opiskelukaupungeista asuvan pieni- tai keskituloisen perheen lapsen elättäminen opintojen ajan voi olla vanhemmille mahdoton tehtävä. Opiskelijat valmistuvat velattomina viidessä vuodessa, mutta ilman työkokemusta ja vanhempiensa rahoista riippuvaisina.
Lukukausimaksujen ja opintotuen poistamisen puolestapuhujat mainitsevat aina lääkäreiden, juristien, insinöörien ja kauppatieteilijöiden isot palkat. Siinä sivussa unohtuvat esimerkiksi sairaanhoitajat, opettajat, julkisten palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa ja erilaisissa järjestötehtävissä työskentelevät ihmiset, joiden korkealle koulutukselle on kyllä käyttöä, mutta jossa palkat eivät päätä huimaa. Jos olisin ajatellut uraani vain rahantekomielessä, olisin nyt oikeustieteellisessä. Ei minun osaamiseni kuitenkaan toivottavasti ole yhteiskunnalle turha panostus, vaikka se ei näkyisi palkkapussin paksuudessa – tai sitten yritysmaailman kannattaisi alkaa tunnistaa ja tunnustaa se, että osaamista löytyy muualtakin kuin Aallosta ja Porthaniasta.
***
”Miksi minun pitäisi maksaa kenenkään koulutuksesta?” on typerä kysymys, ellei sitten vastusta hyvinvointivaltiota ja halua markkinaehtoisuutta kaikille elämän osa-alueille. Miksi minun verorahoistani pitäisi maksaa jonkun tekonivelleikkaus, muiden ihmisten lasten päivähoito, maatilojen tukeminen, ihmisten asuminen Kainuussa, yhtään mitään kenellekään muulle kuin minulle itselleni? Tehdäänpä sairaanhoidosta kuulkaa maksullista, niin kyllä sitten ihmiset oppivat ajattelemaan terveyttään sijoituksena ja pohtivat tarkkaan, mitä sairautta kannattaa hoitaa.
Samaan aikaan uutisista lukee, miten esimerkiksi Talvivaara saa jälleen valtavan rahoituksen valtiolta (iso suositus muuten Talvivaara-sotkujen järjettömyydestä ja kotimaisesta korruptiosta kertovalle Jättiläinen-elokuvalle!) Markkinaehtoisuushöpisijöiden kannattaisi kiinnostua enemmän vaikka isojen yritysten ja maatalouden Suomessa saamista valtavista tuista – eihän sellainen ole ollenkaan vapaan markkinalogiikan mukaista. Ne, jos jokin, ovat sijoituksia.