Tarinoita vai totuuksia

Koko viime vuoden julkisen keskustelun voisi varmaan tiivistää kiistelyyn siitä, kuka puhuu totta.

Totta ravitsemuksesta, maahanmuutosta, feminismistä, ilmastonmuutoksesta, taloudesta ja maailman tilasta. Netti on ihan uudella tavalla nostanut esiin sen, mitä moni meistä tuntuu kaipaavan: tarinoita enemmän kuin faktoja. Hyvä stoori tuntuu painavan vaakakupissa aina enemmän kuin kuivat tutkimustiedot. Se, miltä jokin tuntuu enemmän kuin se, mistä siinä on kyse. Paneeleihin kutsutaan puhumaan erilaisten mielipiteiden tai arvojen äänenkannattajia, ei asiantuntijoita. Sillä saadaan aikaan jännittävämpää keskustelua.

Ihmiset ovat aina pitäneet tarinoista ja merkityksistä. Rakennamme tarinoita omasta ja muiden elämästä. Muuten elo täällä pallon päällä olisi vain sarja täysin irrallaan olevia, sattumanvaraisia tapahtumia. Aika ahdistavaa. Sinänsä tarinankerronta siis ei ole mitään uutta. Kun kaikki maailman tieto esitetään samanarvoisena ja sitä on koko ajan enemmän, tarinoilla on yhä enemmän merkitystä.

Tämä kuva voisi vaikka kertoa siitä, miten bloggaaja löytää itsensä ja elämän tarkoituksen Pariisista. Oikeasti en ihan tarkkaan muista.

Tarinat myös ohjaavat sitä, miten vastaan tulevaa tietoa tulkitaan ja valikoidaan. Juttelin eilen Rautatientorilla seisovien Rajat kiinni –aktivistien kanssa, ilman mitään sen kummempaa agendaa. Luvut ja ”faktat” kiinnittyivät uhkakuviin suomalaisen hyvinvointivaltion tuhosta ja ulkomaalaisten invaasiosta. Sinänsä neutraali fakta, kuten ”Suomeen on tullut näin ja näin paljon ihmisiä”, saa aika erilaisen sävyn, kun sitä tulkitsee ulkomaalaisvihamielisestä arvomaailmasta käsin.

Kun seisoo tiukasti kiinni niissä tarinoissa, joita itselleen kertoo, on ihan turha yrittää virittää keskustelua tutkimuksilla ja humanismin perään kuuluttavalla arvopuheella. Siksi tarinoita vastaan on niin vaikea taistella faktoilla. Kertomus lihaa mättämällä huippukuntoon päässeestä paleo-valmentajasta on aina vetävämpi, kuin ravitsemustieteilijän kuivat tilastot lihansyönnin haittavaikutuksista. Ihmiset haluavat usein uskoa myös salaliittoteorioihin, tai vallitsevan tiedon haastajiin: Donald Trump menestyy siksi, että hän kertoo sellaisia tarinoita, jotka ihmiset haluavat kuulla.  MV-lehti menestyy siksi, että se esittää todellisuuden sellaisena, kuin jotkut haluavat sen nähdä.  Hehän ovat kriittisiä valtavirtaa kohtaan, halveksitun altavastaajan asemassa. Siihen asemaan on vallan uusjaossa näppejään nuolemaan jääneen helppo samaistua. 

Se on hyvä tarina. Mutta maailma tarvitsee parempia, totuudenmukaisempia tarinoita.