Välillä havahdun siihen, miten vähän käytän tuntoaistiani. Tai tietysti sitä tuntee koko ajan kaikenlaista, tulee koskettua ja kosketuksi. Mutta harvemmin tietoisesti tunnustelee erilaisia pintoja ja materiaaleja.

Miellytäviltä tuntuvat männyn kaarnainen runko, kissan pehmoinen turkki, liukas silkki ja viileä pellava. Inhottavilta liian karkea villa, liitu ja mikrokuituliina. Noin esimerkiksi. Olen tosi tarkka vaatteiden ja kaikenlaisten kodinesineiden materiaaleista, koska pintojen miellyttävyys vaikuttaa arjen laatuun ja mukavuuteen. Paljon olen antanut pois tekokuituisia vaatteita, muovikrääsää ja karkeita kodin tekstiilejä. Miksi säilyttäisin tavaroita, joihin en halua koskea?

Noin viikko takaperin vietimme muutaman päivän mökillä Keski-Suomessa. Tarvoimme sammalen peittämää metsänpohjaa ja hipelöimme pehmoista rahkasammalta. Torkuimme upottavalla sammalpedillä ja katselimme puunlatvoja. Mikä rauha! Tunnustelimme erilaisia luonnonmateriaaleja: kuusen havuja, puolukan varpuja, haperon helttoja ja puista valuvaa naavaa. Meditatiivista ja varmasti typerän näköistä.

Myöhemmin tuntoaistia tarvittiin paikantamaan hirvikärpäsiä niskavilloista.

Aion jatkossa hipelöidä ympäristöäni entistä tietoisemmin. Ja joo-o, tiedän, että tästä aiheesta saa pakostakin vain kaksimielisen kuuloista tekstiä.

Ps. Sammal on muuten älyttömän kauniisti sointuva sana.