Nolointa ikinä: leffojen laulukohtaukset

Yksi noloimmista asioista on leffojen laulukohtaukset. Jopa Disneyn piirrettyjen luritukset saavat minussa aikaan ”Apua, nyt ne alkaa laulaa!” -reaktion.

Musikaalit ja elokuvissa laulaminen ovat tietysti täysin okei. Auttamattoman nolo tilanne syntyy kuitenkin silloin, kun laulu kuvastaa esittäjänsä sisäisiä tuntoja ja sille on varattu selkeästi oma kohtaus.

Viime viikonloppuna käväisin katsomassa ihanaisessa Orionissa kammottavan elokuvan nimeltä Katkera maa (This Angry Age, 1957). Kömpelö pätkä sai minut ja seuralaiseni kiemurtelemaan naurusta ja myötähäpeästä.

Filmin epämukavimmassa kohtauksessa nuori Anthony Perkins ilmaisee rakkautensa hehkeälle ikäneidolle musiikin keinoin. Hirveää.

//www.youtube.com/embed/Xm_b4rNw2hU?feature=player_detailpage

Mikä leffalauluissa sitten nolottaa? Ehkä se, että laulukohtaukset tuntuvat usein varsin keinotekoisilta ja irrallisilta. Erityisen kamalaa on, jos laulu luikahtaa aivan yllättäen.

Onnistuneista laulukohtauksista tulee mieleen lähinnä Aamiainen Tiffanylla -elokuva, jossa sympaattinen Holly Golightly lauleksii Moonriver-kappaletta ikkunalaudallaan.

Onko muitakin onnistuneita lurituksia? Nolottavatko elokuvien laulukohtaukset jotakuta muuta?