Työnhaku on flirttiä ja minä rakastan flirttaamista, joten minä rakastan myös työnhakua. On ihanaa löytää työpaikka, joka saa hihkumaan sisäisesti ja hymyn nousemaan kasvoille. On ihanaa uppoutua tutkimaan paikkaa tarkemmin, kuvitella itsensä sinne töihin ja miettiä, minkälainen hakemus vetoaisi juuri tämän paikan väkeen.

Jos vaikkapa firman nimi on nopeat apinat, niin on tosi ok lähettää työhakemuksenaan youtube-linkki aiheeseen sopivaan biisiin eikä sitten juuri muuta. (Sain kehuja erinomaisesta hakemuksesta ja lupauksen ottaa yhteyttä heti, kun osaamistani vastaavaa työtä on tarjolla.)

Minä vältän työnhaussa kaavoja ja massaan hukkumista. Minä haluan esiintyä ihmisenä ihmiselle, en luettelona

koulutuksia

töitä

osaamisalueita

arvosanoja

ja kaikkea sellaista, mikä ei kerro mitään siitä, kuka minä ihan oikeasti olen. Siksi minä tein jo äitiyslomalla imetyksen lomassa itselleni esittelynettisivut, joissa osaamiseni ei ole pelkkä lista asioita. Siksi minä kirjoitan hakemukseen auki persoonani tyhjien sanojen sijaan.

Minä lähetin kevään ja kesän aikana ehkä 15 työhakemusta, enimmäkseen avoimia ja pieniin firmoihin. Sain kutsun viiteen haastatteluun ja lukuisia kiitoksia mainioista hakemuksista. Oli niin hyvä boogie, että irtisanouduin ennen kuin mitään uutta oli lyöty lukkoon. Ainahan sitä voi ryhtyä vaikka työnhakuvalmentajaksi, jos ei tärppää (takuu: 1 haastattelukutsu viittä lähetettyä hakemusta kohtaan tai rahat takaisin). Kun ykköslempparipaikastani vastattiin kolmen haastattelun jälkeen, että toinen finalisti tuli valituksi minun sijaani, niin kieltämättä vähän jännitti, mutta muutama päivä myöhemmin olin jo intoa puhkuen uudella hakukierroksella.

Ja sitten minä kuitenkin sain sen ykköslempparipaikan.

Ihan vähän harmitti, kun olin juuri visioinut samana iltana kuvaavani videohakemuksen yhteen kiinnostavaan paikkaan mutta en sitten päässytkään tekemään sitä. Enimmäkseen kuitenkin aika paljon riemastutti.