Tinder toi eteeni kaljun miehen, jolla oli syvällinen esittelyteksti. En viehäty jostain syystä kaljuista miehistä, mutta tässä Kaljun esittelytekstissä oli jotain mukavaa, eikä se mieskään ihan susiruma ollut, vaikkei sillä tukkaa ollutkaan. Painoin sydäntä ja siitä syntyi mätsi. Kalju oli 40 vee, mikä on meikäläiselle aivan täysi maksimi. Kalju kyseli ensimmäisenä päivänä, että vaikka ”tarjoan esteettistä silmäniloa, niin mitä siellä korean kuoren alla on?” Puoli päivää mietittyäni annoin syvää luotavan vastauksen. Osaan sinänsä pelata näitä pelejä. Mikäli tyypillä on esittelytekstissä elämän syvimpiä pohdintoja, niin osaan vastata miehelle siten, mitä hän haluaa kuulla. Toki kaikki mitä vastasin oli totta, mutta tiesinhän mä, että vastaustyylini miellytti Kaljua.

Kalju ei sinänsä ole aktiivinen viestittelijä, häneltä tuli viestejä 1 kpl/päivä. Seuraava viesti koski sitä, onko mulla lapsia tai entisiä avioliittoja. Ei kumpiakaan. Kysyin, onko hänellä. Kolmantena päivänä tuli vastaus, ettei kumpiakaan ole. Mutta samalla hän ehdotti, että voitaisiinko siirtyä juttelemaan puhelimitse, niin ”voidaan aistia kemioiden tilannetta”. Taas mä olin lentää perselleeni! Siis anteeks, me ollaan vaihdettu 6 viestiä, 3 per nuppi, ja nyt pitäisi jo antaa puhelinnumeroa?? No way, Jòse. Olen TAAAAS varmaan rajoittunut, mutta emmä nyt jakele puhelinnumeroani niinkun Veikko Hursti soppaa. (Veikko Hurstin työtä lainkaan väheksymättä). Jos kaverilla on niin kiire aistia kemioita, niin on varmaan sitten kiire pariutua ylipäätään. Enkä mä sellasta halua. Hmph. EI JATKOON!

Vastasin Kaljulle, etten anna puhelinnumeroani näin lyhyen keskustelun jälkeen, pahoitteluni. Ja että hän vaikuttaa tyypiltä, joka haluaa edetä nopeasti ja asettua aloilleen, mutta en itse ole sellaista tyyppiä. Toivotin aurinkoa ja lämpöä tulevaisuuteensa. Kalju, mies, jonka kaikki kolme viestiä oli tylsän asiallisia ja hallittuja, ilman mitään pilkettä tai hymiötä, vastasi viestiini ”Kivaa kesän odotusta” ja perään pari räkänauru emojia. Jos nämä hymiöt vääntää emojiksi, niin tiedätte ehkä mitä tarkoitan: XD :D. Voisin kuvitella, että nyt meni mun vastaus Kaljulla tunteisiin.

Kaljun kriteerit naiselle kaiken perusteella oli siis ulkonäkö, että osaa puhua syvällisiä, ja ettei ole lapsia eikä ex-aviomiehiä. Sinänsä ihan järkeen käypä lista, omani kun on paljon pidempi. Tässä lyhyt versio listastani, joka siis koskee nyt sitä Elämäni rakkautta valkealla ratsulla:

• pitää koirista
• puhuu tunteistaan
• on edes hieman romanttinen, edes joskus
• käy töissä, mieluiten säännöllisissä päivätöissä ja on säännölliset tulot
• ei lapsia
• mielellään ei aiempaa avioliittoa, mutta loistolöydön kohdalla tästä voidaan neuvotella. Neuvotteluiden ensimmäinen kriteeri on, että eksän kanssa asiat ovat kunnossa, ettei ole odotettavissa mitään hullun eksän purkautumisia. Tämä ois kyllä kiva plussa, vaikkei takana olis avioliittoakaan…
• pitää seksiä tärkeänä osana parisuhdetta
• meillä on jonkinmoisia samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja samanmoinen arvomaailma. Kokemus kertoo, ettei kokkareen kantsii seurustella vihervassarin kanssa, se on kovaa työtä.
• hymyilee ja nauraa

Ymmärrän, että olen kovin vaativa parisuhteen suhteen. En halua seurustella kenenkään ”ihan kivan” kanssa, olen mieluummin sinkku. Mutta tätä listaa katsellessa ymmärrän ehkä hieman, miksi olen sinkku. Onhan siinä vaatimuksia. Eikä näitä vaatimuksia täyttäviä miehiä istu ihan joka oksalla. Mutta onneks mäkin olen aika timantti tyttöystäväksi!

Ostin pari viikkoa sitten sängyn. Parisängyn, pehmeällä päädyllä. Miten ihanaa!

Markuksen kanssa erotessa ostin itselleni uuden sängyn, 120 cm. Siitä meni pari vuotta, niin möin sen sängyn, kun muutimme yhteen Luukaksen kanssa. Ostimme Luukaksen sängynrunkoon uudet patjat. Emme asuneet kovinkaan kauaa yhdessä, ja erilleen muuttaessa ne hemmetin hyvät patjat jäi Luukakselle. Sain tässä tilanteessa uuteen kotiini tutulta vanhan sängyn, 120 cm. No, siinä on jouset niin paskat, että aina sängystä nousesta kuuluu vaan PING PONG NIKS NAKS, kun jouset paukkuu. (Siinä sängyssä ei kauheesti naitu, mitäköhän se sänky silloin olisi sanonutkaan!) Tähän kyllästyneenä menin kauppaan ja maksoin itseni kipeäksi uudesta sängystä. (Sängyt on muuten helvetin kalliita, herran jumala!) Olen jotenkin aina haaveillut ylellisestä sängystä, jossa on pehmustettu sängyn pääty. Ja nyt mä menin ja ostin sen! Parasta!!

Mä olen nyt muutaman vuoden sisällä ostanut KOLME sänkyä. Sillä rahalla ois varmaan saanut jo yhden hyvän Hästensin. Nyt kun mä ostin ihanan leveän parisängyn, niin se on sit semmonen juttu, että jos se prinssi valkealla ratsullaan mun elämääni joskus saapuu ja edessä on yhteenmuutto, niin prinssi on velvollinen luopumaan sängystään. Minä en tuosta saavutetusta edusta, omasta sängystä, luovu! Perkele. Sängyn elinikä on kuitenkin n. 10 vuotta ja jotenkin jaksan kuitenkin uskoa, että jonkinmoinen prinssi tähän elämään 10 vuoden sisään saapuu, joten sen vuoksi parisänky. Mun parisänky.

Koska olen maksanut nyt itseni kipeäksi tuosta sängystä, niin sen tulevan prinssin kannattaisi olla rikas. Ja sen pitäisi saapua mun elämääni jo aika pian, ennen vararikkoa mielellään. Mulla ei oo varaa köyhään poikaystävään.

Vaikka edellinen lause, ”mulla ei oo varaa köyhään poikaystävään”, kuulostaan niin saakelin pinnalliselta, että itseänikin oksettaa, on siinä pieni totuuden siemen. Markus oli aikoinaan ihan normituloinen kaveri, mutta rahankäytön perusteet hukassa. Jouduin välillä lainaamaan hänelle rahaa, että hän sai laskunsa maksettua. Loppukuusta, jos hänellä oli rahaa jäljellä, hän ennemmin osteli netistä vaatteita, kun makseli minulle velkojaan. Tähän varmasti joku sanoo, että eikö nyt parisuhteessa kuulu olla yhteiset rahat. No, mun kokemuksien mukaan ei. Jos meillä olisi ollut täysin yhteiset rahat, niin mä parhaillaan varmaan vieläkin makselisin hänen velkojaan. Yhdessä ollessa hän olisi ostellut yhteisillä rahoilla vaatteita, hifistelylaitteita tai jotain muuta materiaa. Siinä missä mä olisin kituuttanut, että meillä vesi juoksisi ja pistorasiasta tulisi sähköä. Kultainen keskitie on mielestäni se, että kumpikin maksaa yhteisistä menoista puolet ja lopuilla rahoillaan tekee mitä lystää.

Eli niin, mulla ei ole varaa köyhään poikaystävään, joka elää mun siivellä. Se on taloudellista hyväksikäyttöä. Mä oon sellasen kerran kokenut, enkä perkele suostu moiseen toistamiseen.