Veisitkö mennessä ruman naamasi

Mä olen nyt siinä vaiheessa elämää, etten voisi vaihtaa siitä mitään. Vaikeudet ovat muuttaneet luonnettaan sellaisiksi arkipäivän asioiksi, minkä kanssa varmasti osaltaan jokainen kamppailee. Riidat puolison kanssa. rahahuolet tai muut sellaiset ”ongelmat”, joita hyvin usein suurennellaan kuuluvat osaksi elämääni. Ala-asteesta aina lukion loppuun asti, tuntui, ettei elämästä tulisi mitään. Miksi mä kirjoitan nyt aiheesta koulukiusaaminen vaikka blogin tulisi käsitellä omaa äitiyttäni tai vauva-arkea? Päivittäin, kun kuljen vaunuilla puistoissa, kaupoissa tai muissa julkisissa paikoissa, en voi olla huomaamatta nuoria, jotka kulkevat pää painuksissa. Ihan kuin minä itse tein ennen. En tietenkään voi olettaa, että koska he näyttävät surullisilta ja yksinäisiltä, heitä kiusattaisiin koulussa. Mutta koska hyvin usein se, mitä näen ympärilläni saa ajatukseni laukkaamaan aiheesta a aiheeseen b, on joskus käynyt myös mielessäni, että tuoltako minä näytin kun olin aina yksin? Ja se sattuu. Muiden ja itseni puolesta.

Eräänä iltana mieheni sanoi minulle jälleen kerran nukkumaan käydessämme, kuinka kaunis olen. Ennen en uskonut siihen. Muistan erään kerran ala-asteella luokkaan astuessani, kun tietokonevuorolla istuvat luokkatoverit laittoivat luokkaan astuessani lauluksi ja osoittivat nuo sanat suoraan minulle, naureskellen ja pilkaten. ” Poistuisitko mun elämästäni, veisitkö mennessä ruman naamasi?”. Äiti oli meidän kanssa yksin, minä sain lasit, siihen päälle punaisen tukan ja permanentin. Olin pyöreä ja korvani ulkonevat. Ei siinä auttanut muuta kuin uskoa, että rumahan minä olin. 

Harvoin sain kutsua mihinkään synttärijuhliin ja discoonkin uskalsin mennä pikkusiskoni seurassa. Muistan kerran, kun asuvalintani ei oikein miellyttänyt kiusaajia ja hävetti aivan suunnattomasti. Hengasin joskus tupakkapaikalla ihan vain siksi, että jospa se lisäisi cooliutta minun mittarissani. Mutta eipä se oikein auttanut sen rinnalla, että pidin koulunkäynnistä ja arvosanani olivat kiitettäviä. Nörtin leima ei liuennut parilla poltetulla LMllä. 

Oma lapseni on vasta kolmen kuukauden ikäinen, mutta kiusaaminen on koskettanut lähipiirissäni useita perheitä. Omassa ammatissani haluan aina tulla opettamaan lapsille sen, että kiusaamisella on pitkäkantoiset seuraukset. Kun lapseni joskus ovat isoja, haluan opettaa heille että kiusaamisesta voi kertoa. Myös vanhempana haluan tehdä kaikkeni sen eteen, ettei lapsillani olisi koskaan niin paha olla, että se pitäisi purkaa kiusaamalla muihin. Äitini ja isäpuoleni ovat aina pitäneet minun puoliani, istuneet koulussa keskustelemassa ja ottaneet asian vakavasti. Varsinkin äiti. On uskomatonta, miten hän on jaksanut puolustaa minua ja tekee sitä vielä tänäkin päivänä jos tarve vaatii. Minä haluan tulevaisuudessa olla samanlainen äiti: leijonaemo herää joka kerta myös minussa, kun kuulen kiusaamisesta. Syynä tähän on varmasti osittain oma kokemus asiasta. Lapseni tulevat oppimaan sen, ettei ketään kiusata eikä kiusaamista tule sietää hetkeäkään. 

”Vieläkö tuo lehmä on elossa?” Olen kyllä. Tunnen itseni onnellisemmaksi kuin koskaan ennen tähän mennessä. Mummoni auttoi minut aina vaikeimpien aikojen yli: kirjoitin hänelle runoja siitä, miten pahalta tuntui. Olen löytänyt rinnalleni ihmisen, jonka sanat hellivät minua joka päivä: saan kuulla, että olen ihana. Onnistun siinä mihin ryhdyn. Olen kaunis. Minun ei tarvitse miellyttää muita. Minulla on täydellinen perhe. Joskus ihmiset muuttuvat. Olen saavuttanut itsevarmuuden. Monelle kiusaajistani toivon kaikkea hyvää, mutta ymmärrettävistä syistä monenkaan kanssa minulla ei olisi tänäkään päivänä mitään puhuttavaa. Jokainen on varmasti löytänyt elämässään ala-asteesta tähän päivään omanlaisensa polun, jota on kulkenut. Toivon vilpittömästi, että elämä on kohdellut kaikkia hyvin. Löytäessäni päiväkirjani ja sen lukuisat ”pahanolonmerkinnät”, tämä aihe tuntui sopivalta kirjoittaa. Katson tällä hetkellä pientä poikaani sitterissä, ja vannon että tulen puuttumaan aina siihen, jos minun lapseni aiheuttaa toiselle pahaa mieltä tai saa huonoa kohtelua osakseen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *