Sinä olet minun siskoni

Kadun monia asioita päivittäin ja ne ovat mitättömän pieniä. Pyrin kuitenkin ajattelemaan aina, että asiat tapahtuvat, koska niillä on jokin tarkoitus. Täytän muutaman viikon päästä 27 vuotta, ja vasta nyt olen oppinut miettimään elämän tärkeimpiä asioita. Otsikko viittaa yhteen suurimmista. Minulla on pikkusisko, jonka kanssa meillä on 11 päivää reilu vuoden ikäeroa. Kaduin jossain vaiheessa kovin sitä, että jatkuvalla syötöllä kun tapasimme, tappelimme aina. Pahoitin mieleni yhdestä jos toisestakin asiasta ja tuntui, ettei siskoni osannut sanoa minulle mitään muuta kuin negatiivisia asioita. Kadehdin siskoani ennen todella paljon. Hän saavutti paljon asioita ennen minua, jotka olin kuvitellut toki isosiskon ominaisuudessa saavani ensimmäisenä. Kadun niitä asioita välillä hyvin paljon. Välillä taas en. Nyt ymmärrän, että tarvitsin niitä negatiivisia asioita saavuttaakseni siskoni kanssa sen, missä olemme nyt.

 Nyt täytyy myöntää, että tässä vaiheessa kirjoittaessani herkistyn. Kun muutin 2012 Tampereelle, ajattelin että on minulle parasta päästä mahdollisimman kauas perheestäni. Välillä kotona Savossa tuntui siltä, että kaikki oli liian lähellä. Asuimme siskon kanssa pitkään saman katon alla ja meillä oli erimielisyyksiä yhtenään. Tuntuu, että kilpailimme turhaan. Ja nyt ymmärrän, mitä välimatka on meille tehnyt. Pelkkää hyvää. Vaikka en usko, että se on suurin syy. Viime kerralla kun perheeni lähti meiltä kotiin, se raastoi mielettömästi. Välimatka myös toisinaan sattuu. Ihan helvetisti. Mutta sitä merkityksellisemmäksi siskoni ja minun välinen yhteys on käynyt. En voisi elää ilman hänen tukeaan. Viime kerralla kun hän oli luonani, kerroin hänelle, että hän on läheisin ystäväni tällä hetkellä. Ja niin haluan sen olevan vastedeskin. En kaipaa edes kavereiden seuraa niin paljon, kuin voisin antaa ajasta hänen kanssaan. Tiedän, että voin soittaa hänelle joka päivä. Ja toisinpäin. 

Olen meistä se herkempi osapuoli. Se huomattiin jo koulussa. Kun minua kiusattiin, siskoni oli se joka piti puoliani. Sekin aiheutti lisää kiusaamista, kun olin muiden silmissä niin nössö, että pikkusiskoni piti puolustaa minua. Hän ei arvaakaan, kuinka paljon pidän sitä nykyään arvossa. Olen myöskin yllättynyt siitä, kuinka paljon viime aikoina olemme puhuneet kaikesta, minkä molemmat ovat haudanneet useammaksi vuodeksi. Esimerkiksi isämme kuoleman. Itkin sitä mielettömästi, vaikka välimme isään eivät koskaan olleet alkoholin käytön takia kovin lämpimät. Minä olin sinisilmäisempi: jaksoin aina uskoa, että isä parantaa tapansa. Sisko yritti takoa järkeä päähän, että ei se tuosta muutu. Puhuimme isästä viimeeksi kun sisko oli täällä; ja hän sanoi, ettei ole itkenyt vasta kuin viime aikoina isän poismenoa. Minun takiani. Koska minä olin niin hajalla ja minun takiani hän on halunnut olla vahva. Olen monesti ihmetellyt sitä, kuinka sisko aina puhui vähän siitä miltä tuntui. Joskus sain vastauksena vain lyhyesti, ettei hän osaa aina keskustella. Kirjoittaa mielummin. Mutta tiettyjen ”lukkojen” auettua, ymmärsin että siskoni on pysynyt lujana osittain minun vuokseni. Olen kiitollinen siitä, mutta samalla myös helpottunut, että enää ei hänen tarvitse olla ”kova”. Olemme löytäneen yhteyden, jossa molemmat voivat itkeä vuorotellen. Ja puhua kaikki solmut auki.

Sisarestani tulee poikani kummitäti. Ja minä olen saanut olla hänen tyttärelleen kummitäti jo kohta neljän vuoden ajan. Aika kulkee kuin siivillä ja me kasvamme. Lapset kasvavat. Vaikka siskoni on pidemmän välimatkan päässä minusta, tiedän että sisareni tulee olemaan lapselleni oiva roolimalli. Ihailen hänen päättäväisyyttään kasvatuksessa ja allekirjoitan paljon samoja asioita kuin hänkin. Me olemme saaneet kasvaa kodissa, jossa meiltä on vaadittu paljon mutta rakkautta ei ole puuttunut. Vaikka ollaan yhdessä ja erikseen kiukuteltu niitä asioita vastaan, nyt voimme myöntää sen ettei kuri ole meitä kaatanut vaan päinvastoin. Toivon, että kun oma lapseni tuosta hiukan kasvaa, hän saisi oppia samanlaista rakkautta mutta myös rajoja sekä meiltä vanhemmiltaan että hänen elämässään olevilta tärkeiltä ihmisiltä, kuten isovanhemmilta ja kummeilta. 

j