Ladataan...
Hattumuija

Vaikka blogini kävijämäärät eivät huitelekkaan tonneissa, tai edes satasissa, koen silti selittämisen tarvetta sille, minkä takia olen taas reilun viikon ollut epäaktiivisin blogin pitäjä, jota maa päällään kantaa. Eihän siitä ole kuin kaksi viikkoa kun vannoin Hattumuija-blogin nousevan vuonna 2016 täysin uusille leveleille. Hehhhhh

Homman nimi on se, että oon ollu aina kiinnostunu valokuvaamisesta ja varsinkin viimeiaikoina mun kiinnostus kuvaamiseen on kasvanu hurjan paljon. Halu kehittyä kuvaamisessa ja kuvien muokkaamisessa on tällä hetkellä valtava, vaikka melkein pohjaltahan sitä liikenteeseen lähdetään. Oon vihdoin ja viimein tajunnu sen, että kaikki haaveet on toteutettavissa jos vaan tekee töitä niiden eteen. Kaiken saa, jos haluaa tarpeeksi. Ja nyt mää haluan rueta tekemään töitä omien haaveiden eteen!

Vajaan viikon verran oon nyt hinkannu omia verkkosivuja, ja uskokaa tai älkää, että noi nörttihommat ei oo mulle todellakaan niitä iiseimpiä hommia. Blogi on kuitenkin siis siirtymässä jossain vaiheessa uudelle alustalle, ja tarkotuksena olis jatkossa panostaa huomattavasti enemmän valokuviin ja kuvaamiseen. Turhanpäiväsestä lätinästä tuskin minun seurassa jatkossakaan voi välttyä. 

Tulen kyllä yllyttämään teitä sitten uuteen osoitteeseen, kun sen aika on. 

Ei muuta. 

Pus!

xxx

Ladataan...

Ladataan...
Hattumuija

Tein eilen pitkästä aikaa kotona smoothieta. Syy siihen, minkä takia smoothiet eivät ole mun keittiössä valmistuneet kovinkaan usein, on ollut mielikuvituksen puute. Mää en vaan kerta kaikkiaan keksi mitä mää voisin sinne blenderiin työntää! Ne harvat kerrat kun päädyn smoothien tekoon - löytyy blenderistä pomminvarmat ainesosat eli banaani, mustikka ja mansikka. Joka-ikinen-kerta. Boooring

Netti on pullollaan smoothiereseptejä. Olen yrittänyt etsiä monet kerrat hyviä ja nopeita ohjeita, mutta mulla on menny suoraan sanottuna maku siihen, että jokainen ohje sisältää ihan älyttömän kasan erilaisia raaka-aineita, joka jo lähtökohtaisesti hankaloittaa smoothieden tekemistä, koska jotakin ainesosaa ei takuuvarmasti löydy kotoa jo valmiiksi. Kaikissa katsomissani ohjeissa on ollut myös aina, vähintään yksi, ihan ihmeellinen ainesosa, jota a) ei löydy kenenkään kotoa normaalisti b) saa etsiä normaalista ruokakaupasta todella kauan (jos siitäkään huolimatta löytyy) c) maksaa yleensä aivan käsittämättömiä määriä d) mitä se edes on?

Se mitä mää peräänkuulutan, on "normaaleita" ohjeita perusraaka-aineilla eli marjoilla, hedelmillä, vihanneksilla ja mausteilla. Haluan, että myös terveellinen on hyvää, minkä takia mua ei voisi vähempää kiinnostaa ne paskan makuset vihershotit, joita jengi kiskoo naama väärin päin paremman elämän toivossa. Höpöhöpö, sanon minä. 

Tänä aamuna pyöräytin sen tutun ja turvallisen marja-banaanismoothien, johon lisäsin Alpron mantelijuomaa, joka oli ihan uusi tuttavuus. Uskon, että mantelijuoma rankkasi itsensä nyt yhdeksi Pomminvarman smoothien ainesosaksi. (Y)

Pomminvarma smoothie

  • mansikoita
  • mustikoita
  • banaani
  • kanelia
  • ripaus vaniljasokeria
  • kourallinen cashew-pähkinöitä
  • Alpro mantelijuomaa 

Kaikkia ainesosia oman maun mukaan. Minä pistin marjoja ihan reippaalla käjellä. Slurpsss! 

Haastan itteni kokeilemaan tästä lähtien ainakin kerran viikossa jotain ihan uutta smoothieta. Haluan testata ihan uusia makuyhdistelmiä ja löytää uusia suosikkeja! Kuten sanottu, hyvästä mausta en kuitenkaan aio tinkiä. 

Nyt kaikki smoothiesiskot auttamaan sisarta hädässä - heittäkää hyviä ja iisejä reseptejä kommenttiboksiin! 

xxx

Ladataan...
Hattumuija

En oo koskaan ollu mitenkään erityisen näppärä käsistäni. Voisin kuvailla itteeni vähän mämmikouraksi, minkä takia oon ollu meikkaajanakin niitä 'vähän tuonne ja tänne' -ihmisiä. Oon aina vieroksunu ihan vitivalkeita ja kalpeita kasvoja, minkä takia aurinkopuuteri ollu jo monta vuotta meikkipussini ykköstuote. Aurinkopuuterin käytössä olenkin aina soveltanut 'ennemmin överit kuin vajarit' - tyyppistä ratkaisua perehtymättä yhtään siihen, mihin sitä aurinkopuuteria tulisi ihan oikeasti sutia. Tämän vuoksi mun kasvot onkin näyttäneet jo useamman vuoden tältä.  

(Ainakin melkein)

Oon aina vähän salaa kadehtinut niitä ihmisiä ja ystäviä, jotka oikeesti osaa meikata, ja jotka tietää mitä tekee (mitä korostetaan, mitä varjostetaan, mihin kulmakarvat loppuu, mihin suditaan poskipunaa, wtf?) Oon aina ajatellu, että mää en osaa, enkä tule koskaan osaamaankaan, kunnes nyt monien blogien ja sosiaalisen median innoittamana kiinnostukseni meikkaamiseen ja erilaisiin meikkituotteisiin on kasvanut. 

Hankin pari viikkoa sitten paljon kehutun Anastasian Contour Kitin. Ennen ostopäätöstä olin lueskellu tuotteesta ja kattonu paljon meikkivideoita, ja olin todella vakuuttunut siitä, että tällä tuotteella jopa minä (mämmikourien maisteri) opin meikkaamaan. Pakko myöntää, että vajaa kahden viikon testailun tuloksena voin todeta ostaneeni elämäni parhaimman meikkituotteen. 

Vaikka kyseessä olikin hieman arvokkaampi tuote, vannon jo nyt käsi sydämellä sen olleen hintansa väärti. Oon päätyny tuotteen ostamisen jälkeenkin lähes joka ilta tuijottelemaan erilaisia ohjevideoita paletin käytöstä. Eräänä iltana pesin meikit kolme kertaa pois ja meikkasin uudelleen. (kyllä...) Oon joka aamu ennen meikkaamista kuin pikkulapsi jouluaattona. 

En mää itteeni vielä meikkitaitelijaksi kutsuisi, enkä tosiaankaan ala kertomaan yhtään mitään käyttökokemuksia tai vinkkejä Contour Kitillä leikkimiseen, (mut naurettas tästä portaalista pihalle) mutta uskon silti oppineeni jo nyt korostuksen ja varjostuksen perusopit (mikä on kohta 25 vuotta täyttävälle naiselle ihan suotavaa) ja sammaan syssyyn uskon päässeeni nyt myös lopullisesti eroon siitä aurinkopuuterin pöllyisestä elämästä.  

Ootko sinä syntyny meikkisivellin kädessä, vai ootko samanlainen mämmikoura kuin minä? 

xxx

Pages