On harvoja asioita, mitä inhoan enemmän, kuin pikamuotia ja tätä meidän kulutuskulttuuriamme, missä enemmän on parempaa ja mikä täyttää elämämme turhalla tavaralla. Meillä on jatkuva tarve uudelle. Aina kun näen jonkun ihmisen kävelevän h&m:lle, mun tekisi mieli pysäyttää se, ravistella kunnolla, ja sanoa, että kai se tietää, missä oloissa ne halvat kivannäköiset vaatteet on tehty ja kuinka paljon niiden valmistus kuormittaa meidän luonnonvaroja?? Mutta sitten tajuan, että se olisi sekä epäkohteliasta että turhaa; kyllä me kaikki oikeasti tiedetään, miten pikamuoti vaikuttaa maailmaan ja sen ihmisiin, mutta ollaan valmiita unohtamaan se hetkeksi, jotta saadaan käyttää kivaa kympin neuletta ensimmäiseen pesuun asti. Täytynee tyytyä vähemmän suoraan vaikuttamiseen.

Hesari kirjoitti ehkä viikko sitten jutun, missä kerrottiin, että kiinalaisten superhalpojen nettikauppojen ansiosta ”köyhäkin voi hetkellisesti tuntea olevansa rikas.” Mutta sitä mä en tajua, että MIKSI me tarvitaan tavaraa tunteaksemme itsemme rikkaiksi ja menestyneiksi? Eikö rikkautta ole ihan muut asiat, kuin loputon tavaramäärä? Eikö kaikkia oikeasti ahdista tää kulutuskulttuuri, minkä takia meillä on mariekondoja ja muita siivousneroja? Vielä muutama vuosi sitten mä laskin harrastukseni shoppailun (miten fucked up on, että tuon voi laskea harrastukseksi). Kävin henkkamaukalla, bikbokissa ja ginassa. Metsästin kivoja vaatteita, ja ne toivat mulle iloa (hetkeksi). Jos mulla oli ylimääräistä rahaa, käytin sen aivan varmasti pikamuotiin; kai mä jotenkin ajattelin, että ei Köyhältä Opiskelijalta voikaan vaatia harkitumpia ostopäätöksiä, koska raha. Totuus kuitenkin on, että kyllä mäkin tiesin, miten moraalitonta shoppailu shoppailun takia on; miten mä en oikeasti tarvinnut enää yhtään polyesteriunelmaa ollakseni tyytyväinen. Miten mikään määrä samettipaitoja ei olisi koskaan tarpeeksi.

Olen ehkä kolmen vuoden ajan ostanut lähes kaikki vaatteeni kirpparilta tai käytettyinä (poikkeuksina alusvaatteet ja sukat, sekä mustat farkut ehkä kerran-pari vuodessa, vaikka tuostakin pyristelen eroon), mutta edelleen morkkistelen ja selvittelen shoppailuvuosien vaatekasoja; mitä niille tehdään, nyt kun ne ovat menettäneet hohtonsa ja muotonsa? On aivan järkyttävää tajuta, miten paljon vaatteita olen omistanut, ja miten paljon viennyt kierrätykseen tai myynyt kirpparilla!

Totuus nimittäin on, että ostettu vaate ei katoa maapallolta, vaikka se on poissa silmistä tai ehkä jopa jonkun toisen käytössä. Moni ihminen hankkiutuu vanhoista vaatteista eroon vain saadakseen vaatekaappiin tilaa uusille vaatteille.

Omia ratkaisujani

No, mä en ole mikään kulutustalouden ammattilainen, mutta nämä ovat asioita, mitä olen itse opetellut tekemään ostopäätöstä tehdessäni:

• ihan ensiksi, mä kieltäydyn ostamasta vaatteita ja asioita yleensäkin uusina, ellei ole ihan pakko, ja kehotan sua samaan! Kirppareilla kiertely ei ole ratkaisu pikamuotiongelmaan (ihmisten pitäisi lopettaa tolkuton kuluttaminen ja tästä johtuva vaatteiden hylkääminen), mutta se on ihanaa ajanvietettä ja parhaimmillaan tekee seuraavia vuosia hyödyttäviä löytöjä, kuten esimerkiksi Calvin Kleinin farkut (20e, UFF) tai Marimekon tasa-raitapaidan tai villatakin.
  • Mä muuten en juurikaan voisi vähempää välittää merkeistä, sillä ihan kaikki merkit tekee huonolaatuisia vaatteita! MUTTA laadukkaammissa merkeissä, etenkin vanhemmasta tuotannosta, löytyy todellisia helmiä. Esimerkiksi Marimekon puuvillapaidat on tosi harvoin hutiostos, ja silkkivaatteet on aivan ihania päällä!
• Mä oon vähän materiaalifriikki, enkä oikeastaan edes osta vaatteita, missä ei ole pesulappu paikallaan. Haluan tietää, miten vaatetta tulee huoltaa, mutta myös sen, mitä se sisältää. Vältän kaikkea, missä lukee elastaani (koska elastaani on saatanasta), ja pyrin suosimaan 100% luonnonkuituisia vaatteita, sillä mun mielestä on lohduttava ajatus, että sitten kun vaate on käyttökelvoton, se pystyy maatumaan.
  • Luonnonkuituvaatteet voi olla sekotteita useasta eri luonnonkuidusta (esim. puuvilla, silkki, villa, merinovilla), mutta muuten sekoitetekstiilit kierrän kaukaa, sillä ne on sekä hankala kierrättää että usein hyvin lyhytikäisiä (en suostu ostamaan vaatetta, joka on esim. 80% cotton ja 20% polyamidi; ne usein menettää muotonsa ja pehmeytensä parissa pesussa, ja nukkaantuu). Muuntokuidut, kuten lyocell, on ok, sillä se maatuu. Taas huomautan, etten ole materiaalien ammattilainen, mutta nämä on asioita, mitä olen vuosien mittaan itsenäisesti selvittänyt.
  • mutta joitain  100% tekokuitua (kuten viskoosi) olevia vaatteita ostan, mikäli vaate näyttää ostettaessa siltä, että se on kestänyt hyvin aikaa. OIKAISU: ilmeisesti viskoosi onkin muuntokuitu, kuten lyocell! Kiitos kommentoijalle, joka oikaisi tämän 🙂 MUTTA lyhyellä googlailulla näyttää siltä, että muuntokuidut ovat myös tekokuituja – tekokuidut jaotellaan kahteen ryhmään, eli muuntokuituihin ja synteettisiin kuituihin. Kaikkea sitä oppii kun vanhaksi elää! Lisää voit lukea vaikka Eurokankaan sivuilta.
• Käyn mielessäni alun kuvion kaltaisen dialogin. Pystyisinkö elämään ilman sitä? Tarvitsenko sitä todella? Jos vastaus on ei, se jää hyvin suurella todennäköisyydellä kirpparin rekkiin. (tosin mun mielestä tuo kuvio toimii paremmin uusia vaatteita ostettaessa, olkoonkin, että kaikenlainen kulutus pitäisi saada alas).
• Nahkavaatteet, -laukut ja -kengät on superkestäviä ja laadukkaita, enkä välttele käytettyjä nahkatuotteita, vaikka olenkin kasvissyöjä.
• Kavereilta lainaaminen on best, enkä malta odottaa Helsinkiin paluuta, että pääsen kokeilemaan vaatelainaamoita! (Se, onko ne kokoinklusiivisiä, onkin sitten asia erikseen.)
• Pidän listaa kännykässäni vaatteista ja asioista, mille on tarvetta (esim. siistit paidat, perusfarkut, vedenkestävät kengät), ja koitan pidättäytyä siinä.
• Kaiken kaikkeaan, yritä päästä eroon ajatuksesta, että tarvitset uutta ollaksesi tyytyväinen! Mun mielestä terapiaankaan hakeutuminen shoppailuaddiktion takia ei ole liioiteltua, jos tuntuu, että purkaa siihen joitain muita elämän solmuja.
• Käytän vaatteet loppuun, ja pyrin mahdollisuuksien mukaan korjaamaan niitä. Ostetun vaatteen tulisikin mun mielestä olla kyllin arvokas, eikä kertakäyttötavaraa, jotta sitä raaskii huoltaa.
• Uusissa vaatteissa hinta eikä merkki välttämättä kerro laatua, mutta koska arvokkaampi vaate on usein harkitumpi ostopäätös + kalliista vaatteesta tulee pidettyä paremmin huolta, kannatan laatuun satsaamista!
• Välillä pitää vaan hyväksyä, että tietyt asiat pitää ostaa uutena ja nopealla aikataululla, eikä ahdistua siitä aivan liikaa. Nimim. ahdistuskohtauksen rintsikkaostoksilla saanut 😀

Loppuun vielä lohdutuksen sanoja: on ihan ok jos välillä mokaa tai hemmottelee itseään uudella vaatteella; esimerkiksi mä ostin New Yorkissa työskennellessäni muutamat toimistovaatteet, koska niistä tuli mulle itsevarmempi olo (plus Manhattanin ja länsi-Brooklynin kirpparit on ihan kamalia – ylihinnoiteltua pikamuotia).

Pikamuoti kuitenkin saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne yhteenstä, kertoo YLE, ja se on aika sairaasti. Vaatteita ei ole tehty kestämään, vaan niiden tuotto pyritään maksimoimaan myymällä paljon  ja halvalla, mutta tuottamaan vielä paljon halvemmalla. Itseäni herätteli todella paljon dokkari The True Cost, joka taitaa löytyä edelleen Netflixissä, se kantsii katsoa. Ja tietysti seurata uutisointia – vaikka pikamuotiteollisuus porskuttaa edelleen, on kestävän kulutuksen trendi myös hyvin paljon otsikoissa.

Kestävää viikonloppua! Otan mielelläni vinkkejä ja ajatuksia vastaan, mikäli olette kelailleet samoja juttuja.

x Hattuteline