Eräänä päivänä elokuussa kävin valintakokeessa. Eväänä minulla oli mehua ja pari banaania. Ne olivat pakattuina penaalin kanssa laukkuun, jota en tavallisesti käydä.   Se kun on vähän tylsä.

Saavuin kotiin pää tyhjänä, olihan päivä ollut pitkä ja vaatinut henkistä kanttiakin aika paljon, koska olihan kyseessä psykologisia testejä ja niissä halusin ylittää itseni. Sen teinkin. Kotiin saavuttuani heitin laukun kuitenkin naulaan aivojeni kanssa. Ja sinne jäivätkin, molemmat.

Viime päivinä asuntoon on tullut banaanikärpäsiä. Tiedättehän näitä pieniä melko harmittomia siivekkäitä, mutta jotka lentelevät kuitenkin levottomina sinne tänne. Osa näistä tosin on kyllä näyttänyt kulturellejakin piirteitä; notkuvat rauhallisina taulun reunalla. Olen ihmetellyt ihan suunnattomasti, sillä koti on puunattu, roskia vietyä säännöllisesti ulos,  ja mitään elintarvikkeita ei ole esillä. Jääkaappikin kiiltää. Ja banaanikärpäsethän eivät tarvitse välttämättä konkreettisesti banaaneja ilmestyäkseen (?) ja banaaneja ei hetkeen ole tullut syötyä.  

Vasta äsken ensimmäistä kertaa näin kuitenkin vaatekaapin reunustalla niitä lukuisia ja tajusin, että tässä on jotain mätää. Kyllä, kirjaimellisesti olikin mätää, sillä kaivoin laukkunaulakosta sydän pamppaillen ja hampaat irvessä sen pussin, jossa banaanievääni oli. 

PÄÄTIN: En enää koskaan ota eväitä mukaan. Olkoon sopiva rangaistus se.