Kaksi kappaletta päivän aikana.

1. Hammaslääkärin esittämä normaali raskaus-kysymys.

2. Kotiin tullessani pihalla joku itselleni tuntematon pieni tyttö huusi, että olenko _:n äiti.

Kaksi toisistaan irrallaan olevaa viatonta kysymystä, mutta samana päivänä voisi saada miettimään näin jälkeenpäin..että no, miksipä en ole raskaana ja mitä jos olisinkin jonkun  äiti.

En vain ole, enkä mieti sitä juuri ikinä. Vaikka ikäni puolesta voisi kohta olla aika..ainakin jos haluaisin useamman. Mutta enpä kai sentään. Yhtäkin varten kyllä aikaa vielä kai olisi.

Miksi en juuri mieti äitiyttä? Koska en halua pitää sitä minään projektina. Tulla äidiksi vain koska niin pitäisi. Mutta en ole koskaan pysähtynyt kunnolla miettimään sitä, että jos en olisikaan äiti ikinä. Että kun olisi äitiytymisen deadline aivan käsillä. Tulisinko sitten haluamaan äitiyttä enemmän vain siksi, että sitten ois vähän kuin pakko? Vai olisiko mulla sellainen tuuri, että haluaisin juuri silloin tulla aidosti äidiksi ja edellytykset siihen olisivat mitä täydellisimmät silloin? Että koko maailma kumartuisi?

Tulevaisuus on mulle auki ja siirrän sinne kaikki hajanaiset ja keskeneräiset ajatukset, kun en jaksa tai uskalla ajatella niitä syvällisemmin juuri tälläkään hetkellä. Ehkä tulevaisuus on liiankin auki ihan kaikin puolin. Ja voi kyllä, kyllä se välillä vähän pelottaakin. Olisinpa edes jostain varma. Haluaisinpa jotain niin paljon, että se menisi kaiken muun edelle.