Viime postauksesta kerroin Insinööristä. Insinöörihän suvaitsi lopulta lähestyä minua lähes viikon tapaamisemme jälkeen. Oli kivaa ja silleen, nähtäiskö ja silleen. Sopivan, mutta en liian innokkaasti vastasin kutsuun kyllä, mutta olin tuolloin parin viikon reissussa, joten nähdään sitten, kun olen taas maisemissa. Ok? Ok. Tämä siis kaksi viikkoa sitten.

Eilen illalla mietin, mahtaako Insinööri vielä muistaa, että olen palannut, joten tein jotain itseni ylittävää: Laitoin hänelle itse viestin, jossa ilmaisin kainosti olevani taas kaupungissa ja olevani valmis näkemään. Ei vastausta. Aha. No, joskus käy näin, ajattelin, ja päätin unohtaa koko jutun.

Kun sitten tänään puhelin välähti ja viestikentässä näkyi tuttu nimi. SITTENKIN. Odotukseni nousivat pilviin vain räsähtääkseen alas niin suurella voimalla, että talossa on nyt ammottava aukko keskellä lattiaa.

Viestin sisältö oli tiivistettynä: Voi että kun ois kiva, mutta en ole enää sinkku, ooli kuitenkin kiva tutustua ja törmäillään joskus ja hyvää jatkoa sinulle.

Öö, siis anteeksi? Kaksi viikkoa ja jätkä on jo muuttanut statustaan. Ainoat mahdollisuudet on, että se joku toinen oli jo kierroksissa (jolloin ihan hyvä näin, empä tullut dumbatuksi treffien jälkeen) tai sitten se nainen on vain uskomattoman päräyttävä. Mutta anteeksi vain, toivottavasti ei törmäillä, koska mitä ihmettä siinä tilanteessa voisi oikein sanoa. Ja juu, hyvää jatkoa vain teille.

En haluaisi olla katkera sinkku, mutta… NO KYLLÄ MINÄ OLEN. Väkisinkin sitä miettii, että mitäs jos minulla ei olisikaan ollut reissuani? Olisinko minä siinä tilalla? Vaikka eihän se niin mene. Kai.

Voin kertoa, että kismittää. Sitten vielä ihmetellään, miksi olen niin arka lähestymään miehiä. No koska siinä käy aina jotenkin näin! Varsinkin, kun vihdoin tohdin tehdä aloitteen itse. Suorastaan surkuhupaisaa, minähän olen kuin joku romanttisen komedian säälittävä naishahmo. Ilman sitä romantiikkaa ja onnellista loppua.

Uskomatonta, että tällainenkin asia voi harmittaa, mutta viestin superkohtelias sävy korulauseineen oli kaiken huippu. Minä en kyennyt samaan, en saanut itsestäni irti tyhjiä ”Ai kun kiva, no onnea teille”-lauseita, joten… jätin kypsästi vastaamatta.

Kuka lähtee viikonloppuna yhden katkeran sinkun kanssa radalle?