Jos jollain ei ole koskaan ollut todellista lempibändiä, voi tähän tunteeseen olla vaikea samaistua. Jonkun mielestä tämä kuulostaa lapsellista, naivilta ja typerältä. Silti jokainen sana on totta minulle ja aika monelle muullekin tällä hetkellä.

Fanitytön sydämeni nimittäin nyrjähti tänä aamuna pahasti, kun kuulin absoluuttisen suosikkibändini My Chemical Romancen ilmoittaneen lopettavansa.

”Se on vain bändi, get over it” joku varmasti miettii. Mutta ei se ole ihan niin yksinkertaista.

Niin monelle fanille tuo bändi, kuten muille fanikunnille monet muut bändit, eivät ole vain musiikkia tuottavia pienryhmiä. Kun rakastuu tietyyn bändiin ja seuraa sen uraa, persoonaa ja tekemisiä mahdollisesti vuosia, niin se on kuin harrastus. Pieni, mutta tärkeä osa elämää. Itse löysin tämän bändin ollessani vajaa 18-vuotias ja jollain tasolla tällä bändillä on ollut melkoinen vaikutus siihen, miten olen aikuiseksi kasvanut. Ole aina oma itsesi, tee mitä itse tahdot, äläkä koskaan anna muiden kyykyttää sinua.  Tuossa on tiivistettynä tämän bändin sanoma.

Lähes vuosikymmenen ajan jaksoin aina odottaa uutta materiaalia. Sekosin, mutta samlla nautin, kun bändi jätti ennen uusien levyjen julkaisua kryptisiä viestejä ja vihjeitä tulevasta ympäri internetiä. Löysin aina uusia juuri omaan elmääni sopivia merkityksiä lyriikoista. Annoin fiiliksen viedä, kun pääsin näkemään bändin livenä; Ensimmäinen keikka Tukholmassa, kaksi Lontoossa ja kaksi kotoisassa Helsingissä. Pakahduin onnesta, kun pääsin peräti tapaamaan bändiä kummankin Helsingin keikan yhteydessä. Ja voi luoja, miten sekin jännitti. Kun olisi halunnut sanoa kaiken, mitä ajatteli, mutta kaikki englanninkieliset sanat katosivat päästä heti, kun tutut hahmot ilmestyivät siihen lähelle.

”Näytät niin onnelliselta.” ”Oot kyllä ihan superonnellisen näköinen.” kommentoivat tutu siihen yhteiskuvaan, vaikka evät edes tienneet, keiden kanssa poseerasin.

Fanius on hieno asia, joka tuo elämään paljon hienoja hetkiä ja minulle myös ystäviä. Eikä sitä pidä lopettaa, vaikka ikää tulisikin, sillä tunnehan ei katoa mihinkään. En minäkään lopeta.

Ja tämän sanon kaikille, joilla on otsaa ivailla ja naureskella niille, jotka kykenevät olemaan faneja, oli se sitten joku rock-bändi, Cheek, Robin, Jari Sillanpää tai vaikka Justin Bieber tai One Direction: Hävetkää. Kukin pitäköön siitä mistä pitää. Kunnioitetaan sitä.

Kiitos, MCR.