Sain yhtäkkiä tässä eränä päivänä oivalluksen. Tajusin, että olen miellyttänyt ihmisiä aivan liikaa pitääkseni välimme ja tilanteemme hyvänä. Nyt riitti, ajattelin ja päätin tästälähtien olla itse rohkeampi vaatimaan asioita ja sanomaan, jos jokin asia häiritsi minua. Tästä ei kukaan kävelisi enää yli.

Aloitin vaatimalla eräältä tietyltä ihmiseltä selitystä asiaan, joka on kaihertanut mielessäni jo pitkään. Miksi en ollut kysynyt siitä aiemmin, jos asia vaivasi? Jaa-a, ehkä ajattelin, että ko. henkilö pitää minua skitsona ämmänä, eikä halua enää tunetea minua. Nyt mittani olia asiasta niin täynnä, että minulle oli itellenikin ihan sama mikä lopputulos ja vastaus hänen puoleltaan olisi. Minä voittaisin omalta osaltani, koska saisin asian pois mielestäni.

Noh, tilanne taisi liikahtaa sinne parempaan suuntaan. Ainakin tähän asti. Aivan yllättäen R-sana on sanottu. Siis adjektiivina. Minulle. Oudointa on, että koko sekasotkussa ei alunperin ollut kyse tästä asiasta.

Tosin, en ota asiaa liian vakavasti. Kyseessä kun on tilanne, jonka piti tai ainakin pitäisi olla käsitelty ja unohdettu. Vaikka samaan aikaan tiedän, ettei se kyllä taida sitä olla vielä pitkään aikaan. Suurin mutta on kuitenkin se, ettei kaikki realitettit huomioon ottaen asta voi tulla yhtään mitän.

Huoh, saisinpa joskus todeta, että  ihmissuhde-elämässäni on kaikki tyyntä ja voin vain rauhassa nauttia ihmisistä ympärilläni. Ei hämmennystä.

~ K