Sinkkupurnausta ja treffihirvitystä

Heipä hei ja arvatkaas uutiset. Socially Awkward Penguin -syndroomani on ehkä vähän hellittnyt otettaan ja vieläpä ihan itsestään. Olen yhtäkkiä huomannut tulleeni paljon rohkeammaksi kaksilahkeisia kohdatessa. Ongelmanihan on aina ollut se surullisen kuulusia lukkoon meneminen, kun jotain kiinnostavaa on näköpiirissä. Mutta siinä missä ennen en kehdannut mennä sen söpöimmän kassapojan jonoon, vaikka se olisi lyhyin, nyt valitsen sen jonon. Uskallan katsoa silmiin, hymyillä ja ehkä jopa heittää jonkun kuluneen vitsin. Siis täh, mitä tälle naiselle on tapahtunut ja missä välissä?  Ehkä uskallan kohta sanoa jollekin kivalle, että hei, sä oot kiva. Tämä siis omaksi, henkilökohtaiseksi haasteekseni.

 

 

Olen ollut jo jonkin aikaa aikeissa tilittää sitä, miten pirun rankkaa on välillä olla ystäväpiirin ainoa sinkku. Kun ensin suunnitellaan lähtemään ulos, tälläät itsesi nätiksi ja sitten päädytkin syrjiseen, hiljaiseen kuppilaan pelaamaan Kimbleä pariskuntia vastaan. Ja vielä häviät räikeästi.

Näin niinkuin vinkkinä niille jo pariutuneille, huomioikaa joskus sen sinkkukaverinnekin tarpeet ja viettäkää joskus iltaa hänen (tai heidän) toiveidensa mukaan. Jostain kumman syystä sinkku on se, joka joutuu aina menemään vain muiden mukana. Onhan se lautapelien pelaaminenkin kavereiden kanssa kivaa joskus, mutta väitän, että joka tapauksessa iso osa sinkuista haluaisi ulos mennessään myös edes teoreettisen mahdollisuuden kohdata jonkun spesiaalin.

On myös aika ankeeta, että jos joku vähän osoittaa kiinnostusta sinkkukaveriin, niin ne kaverit on suurinpiirtein polttareita järjestämässä seuraavalle kesälle. Sinkkuus ei meinaa sitä, että on valmis rynnimään suhteeseen kenen kanssa tahansa. Ettei vain joutuisi olemaan yksin. Ei, ei ja vielä kerran ei. Ja ihan infona, sinkku saa myös viattomasti pussailla jotakuta ilman, että olisi haluamassa kyseisen ihmisen kanssa ne kesähäät. Sinkutkin tarvitsee joskus läheisyyttä.

MUTTA, sinkkupurnaus sikseen ja vähän hilpeämpiä uutisiä peliin. Tällä purnaajalla on nimittäin parin päivän päästä treffit. Nettitreffit, jaiks. Ja vielä sellaiset treffit, joista olen salaa haaveillut suurinpiirtein esiteini-iästä lähtien. Mikä parasta (pelottavinta?) treffien toisesta osapuolesta ei ole koskaan ollut näin hyvä fiilis etukäteen.

Nyt vain kammoan sitä, että kun odotukset ovat korkealla, niin tapahtuu joku Murphyn lain määräämä lässähdys ja se tinen pettyy tai minä petyn j koko homma on yhtä pettymystä.

Mut nyt en aio antaa epävarmuuden pakottaa karkuun, tämä nimittäin jäsii vaivaamaan varmasti, ellen katsoisi, miten käy. Tulta päin siis.