Socially Awkward Penguin
Rakkaat rakkauden, treffailun ja flirttailun jumalattaret tai mitä näitä nyt on. Kun minua ei kerran muussa elämässä ole paiskattu kiusallisella ujoudella, niin miksi ja milloin olen kehittänyt itselleni ujostelun silloin, kun saan edes vähän huomiota kiinnostavalta vastakkaisen sukupuolen edustajalta?
Tuntematon mies katsoo minuun ja hymyilee pienesti ratikassa. Katson äkkiä pois. tuntematon mies tulee kysymään minulta jotain kahvilassa/baarissa/muussa paikassa. Saan vastattua jotain ja kiinnitän huomioni muualle. Tuntematon mies vitsailee ja flirttailee kanssani ohimenevässä tilanteessa. Sönkkään jotain vastaan ja soimaan itseäni myöhemmin typeryydestä.
Näitähän riittää ja eniten itseänikin risoo se, että en tiedä mistä asia johtuu. Jollain tavalla en ehkä anna itseni uskoa siihen, että joku voisi oikeasti olla minusta kiinnostunut. Tämän äkillisen itsetunto-ongelman vuoksi olen huomannut myös nettitreffien olevan minulle uskomattoman pelottava konsepti: Vaikka kiinnostava mies itse ottaisi minuun yhteyttä luettuaan profiilini ja nähtyään kuvani, eivät asiat välttämättä kehity siihen asti, että tapaisimme. Katkaisen pelin, koska pelkään sitä, että olisinkin pettymys tosielämässä.
Tämä on oikeastaan aika surullinen ja ahdistava ongelma, koska olen alkanut tosissani pelätä sen olevan yksi niistä syistä, miksi en ole vielä koskaan ollut parisuhteessa. Jokin minussa estää ottamasta sen täkeän askelen. Tosin täysin rikkinäinen en ole, sillä jo valmiiksi tuttujen ihmisten kanssa ujostelukohtausta ei tule ja myös silloin kykenen rentoutumaan myös sen kiinnostavan ihmisen seurassa, jos sosialisoimme muissa merkeissä. Mutta auta armias, jos tilanne on sellainen, että ilmassa on heti alusta asti kysymys siitä, ollaanko tässä nyt kiinnostuneita SIINÄ MIELESSÄ vai ei.
Huokaus. Rakkaat leidit, miten hemmetissä tällaisesta rajoituksesta voi päästä eroon? Sekään ei ole kauheasti auttanut, että olen itse yrittänyt osoittaa enemmän kiinnostusta. Ujostelu ehtii iskea, ennen kuin edes tiedostan sitä.