Heippa taas!

Mä oon tämän kahdeksan kuukauden aikana miettinyt paljon itseäni ihmisenä, suhdetta omaan äitiini ja muiden suhteita äiteihinsä.

Mulla on pääasiassa ollut aina hyvä suhde mun äidin kanssa ja tällä hetkellä hän on ehdottomasti yksi mun parhaista ystävistä. Mä oon tietysti ollut yhdessä vaiheessa sitä mieltä, että äiti on ihan tyhmä, eikä anna mun ikinä tehdä mitään, mutta eikös jokainen jossain vaiheessa mieti noin? Hänellä ei todellakaan ole ollut aina helppoa, mutta kaikesta ollaan selvitty, kun ollaan vaan puhuttu asioista. Äiti on aina tavoitettavissa mua ja mun sisaruksia varten, äiti auttaa aina kaikessa, äiti ei koskaan jätä pulaan. Mun äiti on ehdottomasti maailman paras äiti ikinä ja jos pääsen äitiydessä lähellekään sitä, mitä hän on, niin oon saavuttanut jo paljon. 

”That’s what motherhood is: you’re working; you’re doing 25 different jobs, and you’re not getting paid.”

Mä oon sitä mieltä, että kukaan ei voi olla täydellinen äiti, jokainen on sitä omalla tavallaan. Oon miettinyt erilaisia arvoja ja luonteenpiirteitä mitä multa löytyy ja mitä toivottavasti saan tässä lisää, kun Papu syntyy ja kasvaa. Mulla ei ole koskaan ollut kaikkea mitä haluan, en oo saanut koskaan joulu- ja synttärilahjoiksi mitään kalliita ja hienoimpia leluja tai tavaroita ja mä oon selvinnyt hyvin. Mä en halua myöskään Papun tottuvan siihen pelkkään materiaan, haluan että hän oppii arvostamaan ihmisiä, ei niinkään tavaroita. Mulle esimerkiksi hienointa on synttäreissä ja jouluissa ollut se yhdessä oleminen, rakkaat ihmiset samassa paikassa on paljon tärkeämpää kuin lahjavuoret. 

”A mother knows what her child’s gone through, even if she didn’t see it herself.”

Tällä hetkellä on vielä todella vaikeeta miettiä millainen haluan olla äitinä, koska minkäänlaista kokemusta mulla ei asiasta vielä ole. Toivon olevani viisaampi tämän asian suhteen myöhemmin keväällä, joten voisin kirjoittaa uudelleen ensimmäisenä äitienpäivänä tästä aiheesta, kun kokemusta hieman enemmän on. 

-Mona