En tiedä yhtään osaanko ilmaista ajatuksia järkevästi, mutta yritetään. (Puhun tässä muuten sitten ihan tosi suuresta ylipainosta…)

Kysehän on siis tästä Body positive-liikkeestä, mikä on tosi iso juttu nyt. Ymmärrän sen, mitä sillä haetaan. Ylipainoset usein elää elämäänsä jotenkin ”hiljaa”…hiljemmin, ajatellen ettei voi tai saa tehdä joitain asioita painon tai ulkonäön takia. Ylipainoinen kulkee tuolla muiden joukossa, ollen jännästi samaan aikaan huomiota herättävä ja sitä massaa jota ei huomata. Ainakaan hyvässä mielessä. Ylipainonen ei saisi olla iloinen, sosiaalinen ja onnellinen, vaan pitäisi jatkuvasti surkutella kroppansa tilaa, mieluiten kotona sohvalla yksin tv:n ääressä, ehkä sipsejä syöden.

Häpeän itse tosi paljon. Jättäydyn suosiolla kotiin, jos voi valita. Mitä enemmän painoa on kertynyt, sitä enemmän on saanut ihan suoraa naureskelua yms jo pelkästään kauppareissulla. Samalla on kumminkin vahvistunut ajatus, että en yhtään enää jaksais miettiä mitä muut ajattelee. Eli häpeän tätä tilaa mihin oon itseni päästänyt, mutta samalla oon sitä mieltä, ettei tuolla vastaan tulevalla hoikalla tytöllä ole yhtään sen suurempaa oikeutta tehdä jotain kun mulla. Miksi ne saa olla vapaita ja keskittyä muuhun ja mun pitäisi ajatella niitä ja hävetä itteeni. Ei ihmisen arvo oo siitä kiinni. Mä en ole tyhmä vaikka mä olen läski. Mä kyllä tajuan mitä ympärillä tapahtuu ja kuinka suuri juttu muille on nämä läskit. Joskus tuntuu, että jopa suurempi kuin mulle itselle. Se mitä ihminen tekee kropallaan ei kuulu muille. Mutta. Sen pitäis kuulua sille, joka siinä vartalossa asuu. Eikö. Eli olen kyllä tässä ihan täysin messissä vartalopositiivisuuden idean kanssa. Oma kroppa on oma kroppa, muut voi myöskin keskittyä siihen omaansa.

Se mikä sen sijaan häiritsee tuossa liikkeessä, on neuvot olla muuttamatta mitään. Se että lihava on terve ja nettisivut, joilla on listoja siitä miten voi puolustaa lihavuuttaan. ”Unohtakaa painonpudotus, lihava voi olla terve, kykenen siihen mihin normaalipainoisetkin.”Musta tää on väärin. Se, että jatkuvasti miettii dieettejä, laihtumista ja epäonnistumista on TODELLA kuluttavaa. Vartalopositiivisuudessa siis luovutaan siitä taakasta ja ollaan onnellisia ylipainoisina, ymmärrän. On varmasti tosi huojentavaa jos yhtäkkiä mulla tulis sellainen olo, että hitot! Mä en enää ikinä yritä pudottaa painoa ja oon vaan. Mut ei pysty. Jotenkin olis yhdistettävä se, että pyrkii normaalipainoon (tai ainakin pienempään painoon kun nykyinen paino), on onnellinen ja unohtaa ne ulkopuoliset.  Niiden ei pitäis sulkea toisiaan pois!

Mä olen ollut näin ylipainoinen suhteellisen vähän aikaa. Alle 10 vuotta. Ulkonäkö ei ollut mulle se tärkein asia, jonka takia painoa olisin halunnut pudottaa vaan ajattelin aina että no, mähän olen terve niin eikai mulla hätää ole. Kolesterolit on paremmat kun monella hoikalla niin pitäkää tunkkinne. Niin…No, 30-vuotispäivän kynnyksellä oli taas lääkärille aika. Kolesterolit on ok, mutta tässä sulle resepti verenpainelääkkeeseen. Ja sitä sitten syödään niin kauan kun saat muilla keinoin paineet putoamaan. Eli tätä menoa loppuelämän lääkitys. Sokerit on koholla. Nivelsäryt ja plantaarifaskiitti piinaa, sydänkin on kovilla. Syke on sitten sen verran korkea, että rasittaa sydäntä ja voi johtaa sydämen vajaatoimintaan. Makuulla on vaikea hengittää kun läskit vyöryy kaulalle. Perna ja maksa (rasva) suurentuneet. Mahanporttikin vähän löystynyt ja tollanen lievä sliding-tyyppinen palleatyrä. Huonosta ruokavaliosta anemia. Samalla löytyi myös imusolmukesarkoidoosi. Kaikki ei toki johdu painosta, mutta mitä hittoa!?!? Mä olen 30 ja mulla on enemmän vaivoja kun 80-vuotiaalla. Jos ylipainoa on PALJON niin älkää pliis vaikka kuinka ahdistais huijatko itseänne, että ylipaino ei aiheuta tosi vakavia terveysriskejä. Mun on turha listata tänne kaikkea mitä se voi aiheuttaa, löytyy ihan googlettamalla jos tietoa ei ole, mutta paino ei aiheuta mitään hyvää. Yksi terveysvaikutus on. Meillä on osteoporoosia vähemmän! Woohoo. Jos on vaikeita asentoja, on vähän kinkkisempää saada sukkia jalkaan, 50m kävely hengästyttää, yksi portaidenväli saa sydämen pamppailemaan…sä et elä terveessä kehossa. Ja vaikka se ei kuulu pätkän vertaa muille, haluatko sä sitä ihan oikeasti itsellesi?

Mä en kestä, että asioita kaunistellaan. Mua ei kukaan kutsu kurvikkaaksi…jos on 90kg ylipainoa niin mun kurvit on kyllä vetänyt steroideja. Mä olen yhtä loppumatonta kurvia. Olen hengenvaarallisen lihava. Ja musta on väärin, että suurilla ylipainomäärillä hehkutetaan vartalopositiivisuutta. Mitä positiivista on siinä, että tuhoaa kehoaan? Miten voit olla vartalopositiivinen ja rakastaa kehoasi ja samalla tehdä sille niin suurta vahinkoa? Kaikki ei missään nimessä halua olla edes normaalipainoisia, ei tietenkään. Ja jokainen eläköön kuinka haluaa, mutta älkää vähätelkö ylipainon riskejä. Älkää juhlistako tappavia asioita. Ylipaino on epidemia. Lapset on ylipainoisia. Ja se on niin vaarallista, vaikka sitä ei kukaan ylipainoinen halua myöntää. Ylipaino herättää ihan tosi suuret tunteet ja on varmaan ainoa terveysseikka joka saa ihmiset niin vahvasti puolustuskannalle. Ei sitä tarvi puolustella. Sehän ei kuulunut muille, niin miksi sitä pitäisi puolustella. Ne puolustelut on ylipainoista itseään varten. Mulla ei ole lapsuuden traumoja. En syö tunteisiin. Mulla ei ole mutanttigeenejä, jotka olis lihottanut mua 90kiloa. (sen sijaan mulla on geenit kahdelta vanhemmalta, joilla kummallakin on ollut infarkti) Eikä ole myöskään niitä mutanttisen isoja luita. Ei. Sen sijaan mä olen läski koska inhoan liikuntaa ja rakastan ruokaa. Jopa addiktioon asti. Se on niin yksinkertaista. En kuluta sitä mitä syön. Addiktio ruokaan on riippuvuus siinä mitkä muutkin riippuvuudet. Alipainoiset mallit on kielletty eikä anoreksiaa sairastavien annetta tuoda positiivista kuvaa laihuudesta. Alkoholiin riippuvaiset ei järjestä kamppiksia, että hitto meidän maksat on kunnossa ja ollaan terveitä, veriarvot on jees niin voidaan jatkaa just näin! Alipaino ja ylipaino on vaarallisia, miksi vain toista puolustellaan? Se ei ole ulkonäkökysymys vaan terveyskysymys.

Miksi on niin suuri tarve hyökätä? Miksi on niin suuri tarve puolustautua? Mitä se toinen ihminen saa siitä, että kertoo ylipainoiselle että se toinen ihminen on ylipainoinen, sairas, ruma tms. Tunteeko se olevansa hyvä ihminen kun koulutti läskiä? Hyvä ihminen kun kertoi tilanteen niin kuin se on? Luuleeko se toinen ihminen ettei ylipainoinen tiedä olevansa ylipainoinen? Tunteeko se itsensä kauniimmaksi kun sai toisen tuntemaan itsensä rumaksi? Miksi ylipainoinen vaivautuu vastaamaan mitään? Puolustaminen antaa vaikutelman, että on jotain puolusteltavaa. Luuleeko ylipainoinen olevansa jollekin selityksen velkaa?

Voin ihan takuulla olla mukana vartalopositiivisuudessa, rakastaa itseäni ja ajatella että oon yhtä arvokas kun kaikki muutkin. Mutta mä en suostu hyväksymään tätä kehon tilaa ja väittämään että se mitä tälle kropalle teen on rakkautta sitä kohtaan. En kun on fyysisesti huono olla. Mä haluan rakastaa itteäni ja läheisiäni niin paljon että mä onnellisuudesta tinkimättä matkaisin kohti tervettä kehoa.

Painon pudottaminen ei ole helppoa, vaikka jokainen maailman ei-ylipainoinen kertois että ”senku kulutat mitä syöt!”. Se on ihan perkeleen vaikeaa ja sen miettiminenkin voi ahdistaa. Keksittäisikö kumminkin keinoja…edes pieniä edistysaskelia..tavalla joka ei aiheuta stressiä. Vaikka olis hidastakin. Mutta ei luovuteta ja muserruta sen painon alle vapaaehtoisesti. Ja samalla kun rakastetaan sitä kehoa, ei välitetä muista hittojakaan.