Huh ja hei…
Nostan hattua kaikille omaishoitajille. Olin viime yön hoitamassa mummoani, joka kotiutui kolmen viikon sairaalareissun jälkeen. Olen aivan puhki! En saanut nukuttua koko yönä ja henkinen paine oli valtava: onhan kaikki hyvin? entä jos jotain sattuu? miten voisin vielä auttaa?
Vaihdoimme vahtivuoroa äitini kanssa ja ei tässä auta muu kuin lähteä pian nukkumaan.
Sitä ennen kuitenkin vähän suklaa-lakritsijäätelöä ja ehkä pikkutujaus glögiä…:)
Aina näitä välillä nousee uutisotsikoihin. Ensin iskee järkytys, sitten alkaa pöyristyttää: Miten tällainen on mahdollista?
Luin kesälomallani Khaled Hosseinin kirjan Tuhat loistavaa aurinkoa, joka kertoi talibanin valtaannoususta Afganistanissa. Tarina oli koskettava ja herättävä. En ollut aiemmin ymmärtänyt, kuinka järjettömiä sääntöjä taliban määräsi, enkä suoraan sanottuna ollut edes oikein perehtynyt koko aiheeseen. En väitä, että olisin sitä nytkään, mutta hei, onhan tämä nyt aivan järkyttävä juttu.
14- vuotiaan tytön ampuminen vain sen vuoksi, että hän puolustaa tyttöjen oikeutta käydä koulua, tuntuu näin ”länsimaisena” ihmisenä käsittämättömältä. Tiedän kyllä, että vastaavaa tapahtuu ympäri maailmaa jatkuvasti ja lisäksi kaikkea vielä kamalampaakin, mutta silti. Milloin muutos parempaan tapahtuu?
Näitä rohkeita tyttöjä ja naisia tarvitaan paljon, mutta vielä enemmän tarvitaan molempien sukupuolten yhteistyötä tasa-arvon hyväksi.
kuva: Otava