Edellisviikolla meille tarjoutui mielenkiintoinen tilaisuus päästä seuraamaan oppituntia kiinalaisessa koulussa ja eskarissa. Vaikka toimiikin Kiinassa alalla, on lokaali puoli jäänyt jokseenkin tuntemattomaksi, sillä edustamme täällä aika voimakkaasti vaihtoehtoista tapaa tarjota koulutusta pienille lapsille. 

Aamusta suuntasimme eräälle alakoululle (1-6 luokat), joka toimii kahdella kampuksella. Koulujen koko on täällä vähän muuta kuin Suomessa on tottunut ja tässäkin koulussa oppilaita oli kahdella kampuksella yhteensä yli 2000, joista valtaosa vierailemallamme kampuksella. Koulurakennus oli kuin mikä tahansa koulu, paitsi sijaisena olisin eksynyt sen lukuisille käytäville alta aikayksikön. Jostain syystä käytävät olivat myös aika pimeitä – ehkä kiinalaista säästeliäsyyttä olla pitämättä käytävässsä valoja päällä…

Aamulla koulun portilla seisoi rivistö oppilaita, jotka tervehtivät kouluun saapuvia. Ihmetys oli toki suuri, kun portista sisään paukkasikin pieni lauma amerikkalaisia. Osa oppilaista tuijotti, osa osoitteli, rohkeimmat sanoivat hello. Portin ulkopuolella vanhemmat tottakai kuvasivat tätä ihmeellistä tapahtumaa. Suurin riemu kuitenkin repesi, kun astuimme luokkahuoneisiin sisään hieman ennen oppitunnin alkua. Vaikka sähköä oli ilmassa muutenkin ennen opettajan saapumista – kuten suomalaisissakin luokkahuoneissa – huone muuttui varsinaiseksi (meluisaksi) muurahaispesäksi, kun reilu 50 oppilasta osoitteli ja huomautteli toisilleen, mitä huoneeseen oli saapunut (kuin sinne olisi pudonnut pinkki elefantti taivaalta). 

Melu ja häly katkesi kuitenkin kuin veitsellä leikaten, kun opettaja aloitti tuntinsa. 54 oppilasta asettui pulpettiensa ääreen ja nousi ylös esittämään jonkinlaisen alkutervehdyn/huudahduksen. Tämän jälkeen alkoivat päässälaskusulkeiset, joissa jokainen vuorollaan nousi ylös ja antoi vastauksen opettajan esittämään laskutoimitukseen. Vastauksen jälkeen muiden oppilaiden tehtävänä oli yhteen ääneen huutaa, oliko annettu vastaus oikea. 

Päässälaskujen jälkeen oppilaita pyydettiin yksi kerrallaan taululle järjestelmään muotopaloja opettajan antamien lukumäärien mukaisesti. Pulpeteissa muiden oppilaiden tehtävänä oli asetella omat muotopalansa esimerkin mukaisesti. Muotoja oli pulpeteilla jos jonkinlaisia. Ensin luulin, että kyse on siitä, ettei kaikilla oppilailla välttämättä ole varaa materiaaleihin (suurin osa oppimateriaaleista on perheiden itse hankittava), mutta kuulin jälkikäteen, että kyse oli ns. key schoolista, jota varten perheiden on ostettava (kallis) asunto saadakseen lapsensa kouluun. Voihan toki olla, että joidenkin perheiden kohdalla rahat ovat menneet asunnon hankintaan, jolloin kaikkea ei raaski/pysty hankkimaan. Toisaalta erästäkin oppilasta seuratessa mieleen tuli myös vaihtoehto, että palat on yksinkertaisesti unohtuneet/hävinneet… Jotkin asiat vaan on universaaleja, kuten se, että toiset on vähän pedanteimpia kuin toiset.

Muotopaloilla ”leikkimisen” jälkeen siirryttiin allekkainlaskuihin, joita suoritettiin taululle tytöt vs. pojat -hengessä. Taululle pyydettiin yksitellen yksi tyttö ja yksi poika ja oikeasta vastauksesta opettaja merkitsi joukkueelle pisteen. Tällä kertaa päädyttiin tasapeliin, vaikka tyttöjen joukkue tekikin yhden pienen virheen – en tiedä oliko ulkomaisella tarkkailijalla osuutta asiaan, sillä kuulemani mukaan kiinalaista koulua ei ensijaisesti kuvaa sana kannustava, mikä oli pääteltävissä myös opettaja pitämästä puheesta tämän huomatessa virheen… Kilpailun tuoksinnassa jokaisen tehtävä oli kopioida (tai nopeimpien kohdalla itse laskea) laskutoimitus omaan vihkoon. Tunti loppui samanlaisiin päässälaskutoimituksiin kuin oli alkanutkin. 

Kellon soidessa luokka räjähti riemuun ja ulkomainen tarkkailija sai luokseen monta uteliasta ja puheliasta oppilasta. Harmitti kovasti, ettei keskustelusta tullut oikein mitään, sillä englannin opiskelu koulussa alkaa vasta kolmannella luokalla ja tarkkailijan kiinankielen taito rajoittuu lähinnä yksinkertaisiin tervehdyksiin ja numeroihin… Oppitunnin jälkeen tsekattiin kymmenminuuttinen jalkapallon pelaamisen täyteinen välitunti ja otettiin pakolliset ryhmäkuvat henkilökunnan kanssa. 

Alakoulun jälkeen siirryimme esikoululle, jossa samassa rakennuksessa toimi useita esiopetusryhmiä. Eskareita luokissa oli reilu 30 kymmentä ja meininki oli aika erilaista kuin Suomen eskarissa. Jo eskarilaiset istuivat hiljaa kädet pulpetin päälle aseltuina ja viittasivat opettajan esittäessä kysymyksiä. Toisten antamien vastausten tarkistamista/vahvistamista harjoitellaan selvästi jo esiopetuksessa ja luokassa raikuivatkin säännölliset ”kyllä”-huudot jonkun osuessa oikeaan vastaukseen. Matematiikan tunti kesti noin puolisen tuntia ja tunnilla kerrattiin niin lukujonoja, vertailtiin lukuja kuin tehtiin laskutoimituksiakin. Jos Suomessa lukualue eskarissa on useimmiten 1-10, nyt operoitiin lukualueella 1-100. Odotukset ja sisällöt on siis aivan toista luokkaa kuin Suomessa. 

Matikan tunnin jälkeen alkoi ohjattu ulkoiluhetki, jossa kukin opettaja ohjasi ryhmälleen lyhyen voimistelun ja muutaman yhteistanssin. Tämän jälkeen alkoi vapaan kiljumisen aika (meteli oli ihan käsittämätön) ja otettiin ryhmäkuvia ulkomaalaisten kanssa. Tällä kertaa kuviin pääsi mukaan oppilaatkin. 

Kiinalaisesta koulusta ja koulutuksesta olisi vaikka mitä kerrottavaa, mutta todettakoon lyhyesti, että tämän(kin) vierailun perusteella oppilaat tuntuvat olevan pieniä robotteja ja oppiminen perustuu pitkälti muistamiseen ja kopiointiin. Ilon aiheet ovat toisaalta samoja (leikkiminen tai futiksen pelaaminen välitunnilla) ja ainakin vielä eskarissa/ekalla luokalla jonkinlaista oppimisen iloa ja innokkuutta on nähtävissä. Paineet ja vaatimukset ovat kuitenkin kovia ja niitä tulee sekä perheiden että itse koulun suunnasta. Koulutukseen panostaminen on köyhille perheille ainoa väylä ”nousta kurjuudesta”, mutta hyvä koulutus maksaa ja on tarjolla harvoille. Kaupungeissa asuvat lapset ovat tottakai maaseudulla asuvia onnekkaampia tässäkin suhteessa. Vielä on monta syytä olla iloinen suomalaisesta koulutuksesta ja koulutusjärjestelmästä. Vaikka pisa-tulokset ovat laskeneet ja haastavien oppilaiden määrät luokissa säästösyistä lisääntyneet, on vaikkapa ylioppilaskirjoituksissa feilaaminen harvoin oman elämän loppu tai syy päättää päivänsä. Eikä sitä feilaamista ainakaan ilmoiteta koulun julkisivuun ripustetussa hall of fame and shame -lakanassa (jotka tosin kiellettiin ainakin tämän vuoden osalta Kiinassakin).