MATKAPÄIVÄKIRJA PEKINGISTÄ: PÄIVÄT 2 & 3

Toinen päivä Pekingissä alkoi hotellin ihanalla aamupalalla. Miten hyvältä voikaan maistua jokin (makeuttamaton tai rusinaton) vaalea leipä kuten esimerkiksi sämpylä? Aamupalan jälkeen lähdettiin hotellilta ja otettiin metro tarkoituksena etsiä (ja löytää) hutong-kujia ja muutenkin harhailla päämäärättömäsi ympäri kaupunkia Tiananmenin aukiota vältellen (sunnuntaina oli varsinainen Kiinan kansallispäivä eikä seikkailunhalu ja rohkeus riittänyt tällä kertaa lähteä katsomaan what is it all about…) 

Myöhäisellä lounaalla käytiin kaakkoisaasialaista keittiötä edustavassa supersöpössä ravintolassa ja ruoka oli tosi hyvää. Ruoan suhteen lomaviikon tarkoituksena oli saada vaihtelua kiinalaiseen safkaan, jota Baotoussa saa ja runsaasti, ja olikin virkistävää maistaa välillä ihan erilaisia makuja. 

Syömisen jälkeen meillä oli vielä vähän aikaa jäljellä ennen kuin piti palata hotellille freesautumaan iltaa varten ja päätettiin (tyhminä turisteina) ottaa riksakyyti Drum and Bell Towerilta noin neljän kilometrin päähän Wangfujing Streetille päin. Kyyti oli kokemuksena kauhistuttavan hauska riksan pujotellessa autojen ja bussien väleistä kaistalta toiselle, mutta maksun koittaessa ei enää naurattanut. Olimme sopineet kyydistä jo lähtökohtaisesti (paikalliseen elintasoon nähden) aika korkean maksun tämmöisenä once in a lifetime -juttuna ja oltiin siinä käsityksessä ja varmistettiinkin monta kertaa ennen lähtöä, että hinta on kokonaissumma kyydistä. Maksamishetken koittaessa hinta olikin kuitenkin kuljettajan mukaan per henkilö ja kylläpä sitten ärsytti. Ilman oikeaa kiinankielen osaamista ja keskellä vilkkaasti liikennöityä katua oli varsin hankala käydä riitelemään asiasta, vaikka mieli tekikin. Maksu ei euroissa ollut super paljon, mutta ihan periaattesta koko homma ärsytti ja tuli itselle tyhmä olo, kun joutui suostumaan sellaiseen vedätykseen.

Wangfujing Streetillä käytiin ihmettelemässä muutama vaatekauppa ja lähdettiin (kohtuuhintaisella) metrolla takaisin kohti hotellia. Nopean freesautumisen jälkeen otettiin didi alle ja tarkoituksena oli nauttia työkaverin kehumaan Pekingin ankkaa, mutta päivän koettelemukset jatkuivat ja ankkaravintolaan olikin kansallispäivän juhlallisuuksien kunniaksi kahden tunnin jono. Nälkäisenä ja kiukkuisena (etenkin minä) lähdettiin etsimään toista vaihtoehtoa, mutta lähialue oli aivan kuollutta ravintolatarjonnan osalta ja ne vähätkin raflat olivat jo sulkemassa ovensa (Kiinassa tämä tuntuu tapahtuvan useimmiten viimeistään klo 22 eli illallinen kannattaa suorittaa hyvissä ajoin). Päädyttiin sitten ensimmäiselle hot potille Kiinassa ja kokemus oli niin kertakaikkisen mauton, etten tiedä haluanko kokea sitä enää uudelleen. Ruoan jälkeen olin ehkä vieläkin kiukkuisempi, mutta onneksi saatiin kutsu kaljoittelemaan ja pian luoksemme saapuikin koko illan ja jopa päivän pelastus eli ”koppitaksi” ja sen supersympaattinen (ja luultavasti puolisokea) kuljettaja. Päästiin koppiksella (haha) hyvin ja ehjinä perille ja loppuilta sujuikin leppoisasti oikeiden oluiden (ei mitään alle 4% vettä) äärellä.

Pekingin kätevin kulkuväline ”koppitaksi” aka koppis

Aamuyöstä paineltiin takaisin hotellille ja iltapäivällä olikin jo edessä lähtö kohti Xi’ania. Kaikki sujui oikein hyvin lukuunottomatta oikean sisäänkäynnin löytämistä Beijing West -asemalla ja ei ollutkaan kovin kaukana, etteikö oltaisi myöhästytty junasta eli jatkossa note to self: varaa riittävästi aikaa myös itse aseman löytämiseen, vaikka kuvittelisit jo olevasi siellä…

Luotijunalla matkustaminen oli ihan mukavaa matkan pituudesta ja useammista pysähdyksistä huolimatta (nopeammat yhteydet myytiin loppuun hetkessä) ja juna kulki ihanan äänettömästi ja smoothisti muuhun raideliikenteeseen nähden… Istuimet olivat siistit ja jokaisen istuimen alla oli pistorasia (eli vähän kun ois Onnibussissa). Lisäksi junasta löytyi länkkärivessa, mikä on Kiinassa aina pelkkää bonusta ja lisää matkustuskokemuksen mielekkyyttä ainakin omalla kohdalla aika paljon. Lisäksi eräs itsessäni kateutta herättänyt havainto oli se, että jos osaisi, junaan voisi ilmeisesti tilata joiltakin asemilta esim. KFC:n ruokaa. Sateiseen Xi’niin saavuimme noin kuuden tunnin junamatkan jälkeen iltayhdeksän aikoihin, mutta Xi’anin kuulumisista lisää toisessa postauksessa, kunhan oon vähän saanut levättyä reissun jäljiltä (rankkaa hommaa tää lomailu).