LÄHTÖVALMIINA(KO)?

On ollut oikeesti luojan lykky, että oon saanut viettää kesälomaa ja vapaarouvan elämää kesäkuun puolesta välistä saakka, sillä töiden ohella tai heinäkuun muutaman viikon aikana en olisi tavallani hoitaa tärkeitä tai vähemmän tärkeitäkään asioita (procrastination) saanut mitään aikaiseksi ajoissa tai ainakaan ilman jäätävää stressilevelien nousua, sillä ulkomaille – ja varsinkin EU:n ulkopuolelle – lähteminen töihin on näemmä aika monen mutkan takana. Mitä sitten olen tässä lomallani tehnyt? 

– hankkinut viisumin

– hankkinut viisumiin ja työlupaan tarvittavia todistuksia, dokumentteja, niiden miljoonia kopiota ja lukuisia leimoja ja tarroja eri puolilta kaupunkina, esim. maistraatista, ulkoministeriöstä ja lähetystöstä (vain klo x:n ja y:n välillä tottakai)

– rokottanut itseäni useita kertoja, useita ällöttävän kuuloisia ja joissain tapauksissa kai aika hengenvaarallisiakin tauteja vastaan (aion koluta kaikenmaailman viidakkopolut läpi ihan tästä ilosta)

– uusinut reseptejä ja käynyt hammaslääkärissä toteamassa, ettei akuuttia vaaraa joutua kiinalaisen hammaslääketieteen koekaniikiksi pitäisi olla ellei jotain yllättävää tapahdu (knock knock)

– irtisanonut vakuutuksia ja hankinnut uusia tilalle

– tilannut pankkikortteja, tunnuslukulistoja jne. vanhentuvien tilalle (luottamukseni Suomen postiin on joutunut vuosien aikana koetukselle ja Kiinaan postittamista ei huvittaisi edes kokeilla)

– irtisanonut salijäsenyyden, sähkösopimuksen, asunnon vuokrasopimuksen, Netflix-tunnukset… (ajattelin alkaa lukemaan kirjoja)

– kytännyt netistä viikkokaupalla rinkkaa, joka myytiin jatkuvasti loppuun (lopulta kyllästyin ja ostin sen x euroa kalliimmalla muualta)

– myynyt ja lahjoittanut ”turhia” tavaroita, huonekaluja ja vaatteita eteenpäin (note to self: periaate ”asunto tyhjenee tavara kerrallaan” ei toimi, jos sitä tavaraa on ihan helkkaristi suhteessa siihen mitä on järkevää säilyttää)

– ahdistellut yliopiston opintotoimiston henkilökuntaan puheluin ja sähköpostein, jotta saisin tutkintotodistuksen käsiini ennen lähtöä

– lisäksi olen kehitellyt mitä kummallisempia ruokia ja tapoja maustaa niitä kodin kuiva-ainekaapin tyhjentämiseksi sekä hemmotellut itseäni kaikilla niillä kosmetiikkatuotteilla, joilla en aiemmin ole jaksanut itseäni hoitaa ja huoltaa

+ varannut vajaan viikon reissun Puolaan, koska Kiinaan lähtöön on kuitenkin vielä niin pitkä aika…

Vielä ennen lähtöä pitää lisäksi hoitaa ainakin nykyisen asunnon tyhjennys ja paluumuutto lapsuudenkotiin, perehtyä ulkomailla oleskeluun byrokraattisesta näkökulmasta tarkasteltuna, tehdä puhelinliittymän päivitys Suomessa johonkin mahdollisimman halpaan (miten paljon ihminen voikaan kiintyä numeroon, joka sillä on ollut aina), järjestää ja viettää läksiäiset, käydä läpi parin päivän perehdytysjakso tulevaan työhön, rymytä kolme päivää Flow’ssa ja lopulta suorittaa kaiken tärkeän ja tarpeellisen maanpäällisen omaisuuden mahduttaminen (=tunkeminen) kahteen laukkuun. 

Mutta, onhan tässä vielä aikaa…

Työ ja raha Matkat Työ