LOMAA ODOTELLESSA

Lokakuun ensimmäinen päivä on Kiinassa suuri päivä ja itseasiassa Kiinan kansallispäivästä puhuttaessa voidaan käytännössä puhua kansallisviikosta, joka on myös toinen Kiinan lomasesongeista (seuraavaa pidempää lomaa saakin odottaa helmikuuhun paikkeille sijoittuvaan kiinalaiseen uuteenvuoteen saakka). Ja kuten miljoonat ja miljoonat eli todennäköisesti sadat miljoonat kiinalaiset, myös minä aion ottaa kaiken irti tästä viikon vapaasta ja harrastaa täällä vähän ”kotimaan matkailua”. Se, onko se uhka vai mahdollisuus, selviää sitten myöhemmin. 

img_2530_0.jpg

Alunperin tarkoituksena oli ottaa viikko täyttä lepoa Hainanin lomaparatiisin lämmössä, mutta työlupaprosessin etenemisen/etenemättömyyden vuoksi meillä ei ollut minkäänlaista tietoa tai käsitystä siitä, onko passien mahdollisesti oltava ”kanissa” juuri tuolloin. Päädyttiin siis ottamaan ”varman päälle” (mikä täällä on siis mahdotonta) ja vaihtamaan lentäminen ja Hainan johonkin rautateitse saavutettavaan kohteeseen. 

Koska ”kultainen viikko” tosiaan on Kiinan suurin matkustussesonki, oli jo junalippujen saanti työn ja tuskan takana. Käytännössä liput suosituimmille reiteille ja nopeimpiin juniin – sekä mukavimmat paikat kuten yöjunien soft sleeperit – myydään usein loppuun minuuteissa. Lipuista saakin taistella ensimmäisestä myyntiminuutista lähtien online-lippupalvelussa kynsin ja hampain, mikäli seisomapaikka kymmentuntisen junamatkan ajan ei houkuttele. Onnistuttiin kuitenkin lopulta saamaan liput Baotou-Peking -yöjunaan ja vajaan parin viikon kuluttua päästään kokemaan kuinka kova hard sleeper käytännössä on (Kiinassa kaikki on kovaa eli luultavasti en tule järkyttymään perinpohjin).

Alkuperäisenä suunnitelmana oli viettää Pekingissä vain yksi yö, mutta koska ajatus ei ollut ihan mukana lipunostohetkellä, jouduttiin buukkaamaan Pekingistä yksi hotelliyö lisää. Mitään tarkkaa suunnitelmaa Pekingin päiville ei ole ja todennäköisin vaihtoehto on piileskellä kymmeniltätuhansilta kiinalaisilta turisteilta hotellin altaalla ja syödä vihdoin sitä Pekingin ankkaa. Ensimmäisen Kiina-loman kunniaksi otettiin reissun majoituksiin vähän reilummin tähtiä, joten hotellissa rentoilukaan ei kuulosta yhtään huonolta vaihtoehdolta.

Pekingistä matka jatkuu luotijunalla Xi’aniin, jonka olin täysin unohtanut omalta bucket listiltäni. Xi’ania odotankin tosi paljon lueskeltuani kaupungin nähtävyyksistä sekä sen historiasta, joka juontaa juurensa aikaan ennen ajanlaskun alkua ja Silkkitien kukoistukseen (jostain syystä Silkkitie on aina ollut aiheena jotenkin kiehtova). Xi’anissa kiinnostaa varsinkin muslimikorttelit ja terrakotta-armeijakin on varmasti vaikuttava once-in-a-lifetime -näky. Päiviä Xi’anissa vietämme neljä, minkä jälkeen palaamme Xi’anista suoraan (myös meno olisi ilmeisesti ollut hoidettavissa näin, mutta täällä kaikki opitaan sen kuuluisan kantapään kautta) Baotouhun soft sleepereissä, jee!

Vaikka työ täällä parhaimmillaan onkin ihan älyttömän mielenkiintoista ja haastavaa, niin onhan loma aina loma ja odotan kyllä tätä ja toivottavasti muitakin tulevia reissuja tässä maassa (ja sen ulkopuolella) ihan suunnattoman paljon.

Kulttuuri Matkat