MATKAPÄIVÄKIRJA XI’ANISTA
Tiistai-aamuna herätyskello soi 5.45 (hyi) sateisessa Xi’anissa ja vartin kuluttua olin silmät ristissä hotellin aamiaisella tuijottamassa kahvia, joka valui kuppiin tuskastuttavan hitaasti. Xi’anin hotellin parhaita puolia olikin ehdottomasti aamiainen, joka alkoi jo klo 6, sillä olimme buukanneet yksityistourin terrakotta-armeijaa ja paria muuta nähtävyyttä varten ja lähtö ei ollut sen aikaisemmin kuin klo 7.
Tourin pääosassa oli lähinnä terrakotta-armeija, johon matkaa Xi’anin kaupungista on noin tunnin ajomatkan verran. Tour ja oma kuljetus osoittautui laiskalle matkailijalle hyväksi ratkaisuksi, sillä suoraan sanoen ajatus sinne asti menemisestä omatoimisesti tuntui vain niin ylitsepääsemättömän vaivalloiselta (vaikka se ihan mahdollista ja melko yksinkertaista onkin) ja sää retkipäivänä oli sanalla sanottuna karsea – lämmintä oli hätäseen 10 astetta ja vettä tuli taivaan täydeltä. Lisäksi myöhemmin osoittautui, että oma kuljetus on ihan hyvä ajatus varsinkin kiinalaisten lomaviikolla, sillä palatessamme takaisin kohti Xi’anin kaupunkia vastakkaisella kaistalla vastaamme ajoi/ruuhkassa seisoi kymmeniä ja kymmeniä täysiä paikallis- ja turistibusseja ja opas osasi kertoa, että lomaviikolla siinä kohtaa päivää (klo 11) odotusaika porteilla saattaa olla pahimmillaan useita tunteja, jos ikinä edes pääsee sisälle. Eli tällä kertaa sanonta aikaisesta linnusta piti ihan paikkansa.
Saavuimme museoon kahdeksan jälkeen ja marssimme oppaan perässä lipunostoon. Kiinassa matkustaessa on aina hyvä pitää kaksi asiaa visusti mukana ja tallessa: passi ja liput. Tämä pätee niin kulkuvälineisiin kuin moniin museoihin ja nähtävyyksiin. Henkilöllisyystodistusta (eli ulkomaalaisten osalta passia) on näytettävä usein lippujen oston yhteydessä ja lippua tarvitaan sekä sisäänmenoon että poistuttaessa ulos porteista.
Museossa kävi jo kahdeksan aikoihin kova kuhina ja oppaamme oli kertonut suurimman osan terrakottasotilaiden tarinasta jo autossa, sillä museossa meteli ja tungos erityisesti näin lomaviikolla on kova. Kiinalaisten lomaviikko näkyikin museossa hyvin, sillä meidän lisäksi museossa näkyi vain kourallinen länkkärituristeja ja koska aasialaiset (ja minä) rakastavat valokuvien ottoa, sai parhaille kuvauspaikoille museossa tunkea ihan kunnolla.
Itse museo koostuu kolmesta hallista, joissa on hieman eri vaiheissa olevia terrakottasotilasarmeijan osia. Osa sotilaista on koottu valmiiksi, mutta suurin osa on edelleen kokoamisen alla. Tavallaan nähtävää on siis vähän ja eniten kävijää (esim. itseäni) ehkä ihmetyttää ihmismielen mielettömyys – niin sen hyvissä kuin huonoissakin ominaisuuksissa. Tai siis… kuka rakentaa 8000 savisotilasta suojellakseen omaa ruumistaan? Niin, ehkä joo Kiinan ensimmäinen keisari.
Terrakottamuseon jälkeen matka jatkui takaisin sateiseen Xi’aniin ja värjöttelin minibussissa litimärissä kengissä ja sukissa. Tarkoituksena oli käydä City Wallilla, mutta edellisiltana osoittautui, että City Wall olikin hotellimme vieressä (hyvää etukäteissuunnittelua) ja surkean sään vuoksi skipattiinkin se, mutta hyödynnettiin kuljetus ja piipahdettiin pikaisesti vilkaisemassa Isovillihanhipagodia ja sataa sateenvarjoa (eli yksi kuva ja kotiin).
Ennen lähtöä hotellille bongasin myös ekat muraalit Kiinassa. Outo näky kaiken jo nähdyn perinteisen kiinalaisen arkkitehtuurin, harmaan betonin ja lasin seassa.
Illalla käytiin safkaamassa hotellin lähellä sijaitsevassa italialaisessa. Oli ihana juoda pitkästä aikaa valkoviiniä ja syödä parmankinkkua ja oikeeta juustoa. Pienet on ihmisen ilot täällä…
Xi’anin keskiviikko ei enää ollut sateinen, mutta kylmä ja harmaa kylläkin ja suurin osa päivästä kuluikin kaupoilla pyöriessä, sillä Golden Week on Kiinassa myös ”Golden Sale” eli kaupoissa on tosi hyväkin alennuksia. Eniten aikaa meni ehkä toistaiseksi isoimmassa ostoskeskuksessa, jossa oon ikinä ollut. Se oli siis aivan jättimäinen enkä tiedä oonko koskaan nähnyt missään yhtä paljon kenkiä ja vaatteita. Ihmisiäkin riitti ja jossain vaiheessa oli pakko vaan päästä pois. Illalla ihmeteltiin Mid-autumn festivalia matkalla intialaiseen ravintolaan ja mentiin ajoissa hotellille.
Torstai oli viimeinen kokonainen päivämme Xi’anissa ja olimme suunnitelleet siihen vierailun muslimikortteleissa. Ja niin oli aika moni muukin. Nyt ensimmäistä kertaa näin mitä kiinalaisten lomaviikko käytännössä oli. Kadut olivat aivan tupaten täynnä ihmisiä ja kaduilla liikkuminen oli täysin riippuvaista siitä, mihin suuntaan ihmismassa kulloinkin oli matkalla. Katujen tarjonta oli siis lähinnä ihmismassassa vyörymistä ja satunnaisten katuherkkujen ja -”herkkujen” bongausta.
Illalla syötiin viimeinen dinneri hotellilla, sillä tarkoituksena oli etkoilla suomityyliin hotlalla ja lähteä Xi’anin yöhön. Torstai ei ehkä ollut kaupungin kovin bilepäivä, mutta sain sentään ensikosketukseni kiinalaiseen karaokeen. Meni muuten ihan ok, mutta kappaleeseen ei tullut sanoja – ainakaan englanniksi. Onneks täällä rommikolassa sentään maistuu rommi, niin ”häpeä” pieleen menneestä, luultavasti aika moneen kiinalaiseen älypuhelimeen tallennetusta esityksestä ei ollut sen suurempi.
Perjantaina koitti kotiinlähtö ja karu 12 tunnin junamatka takaisin Baotouhun. Ilmassa oli pientä darranpoikasta ja juna tottakai tunnin myöhässä (yleensä junat kuulemma kulkevat aika luotettavasti aikataulussaan, toisin kuin lennot). No, päästiin lopulta tunkemaan sisään junaan aivan täpötäydestä ja ahtaasta aseman odotustilasta ja sain vihdoin ensipuraisuni soft sleeperistä, joka tosin ko. junassa ei juuri aiemmasta hard sleeper -kokemuksesta eronnut. Peti oli aivan kivikova kuten edellinenkin ja en tiedä oliko vikana raiteet vai junan vaunut, mutta oikeastaan koko matkan ajan juna piti epämääräistä kitinää, kolinaa ja tärinää. Joka kerta jollekin asemalle pysähdyttäessä olin varma, että koko vaunu kaatuu. Meno oli siis vielä pahempaa kuin Baotou-Peking -välillä, joka itseasiassa tähän verrattuna oli kuin juna olisi ajanu pumpulilla. Junakokemusten osalta täytyykin siis todeta, että junalla matkustaminen on varsinkin lomasesonkina edullisempaa kuin lentäminen, mutta en oo aivan varma olenko jatkossa halukas näkemään junalla matkustamisen ajallista, fyysistä ja henkistä vaivaa täällä, sillä arvostan aika korkealle esim. hyviä yöunia ja rajallista vapaa-aikaani – oli juna sitten edullisempi, ekologisempi tai mitä tahansa.
Entä Xi’an sitten? Suosittelen hyvällä säällä. Useimmat tai oikeastaan kaikki nähtävyydet ovat ulkoilmajuttuja ja kaupunki itsessään on tosi kaunis ja olisi ollut ihana vaan kävellä ympäri aurinkoista kaupunkia, vierailla puistoissa jne. On ihanaa, miten kaupungissa on säilytetty jonkinlainen ”vanhan Kiinan” henki ja kaupungin valtavan pitkä historia huokuu vanhoista, perinteisistä rakennuksista. Oikeastaan nyt Xi’anissa tuntui ja näytti ensikertaa siltä, että oon oikeasti sellaisessa Kiinassa kuin miksi sen saattaa ehkä käymättä kuvitella. Nähtävyydet eivät sinänsä ole erikoisia (ehkä terrakottamuseota lukuunottamatta) tai jotain, mitä ei näkisi muualla Kiinassa, mutta kaupunki on kivan hallittavan kokoinen ja tunnelmaltaan lämmin. Itse en luultavasti tule Xi’anissa vierailemaan uudelleen, koska paikkoja täällä on ja tulee olemaan näkemättä niin paljon, mutta joka tapauksessa (säätä lukuunottamatta) kaupungista jäi hyvät fiilikset.
Seuraava reissukin on jo suunnittelun alla ja se onkin sitten jotain aivan muuta kuin vanhaa perinteistä Kiinaa…