(NEON)VALOA TUNNELIN PÄÄSSÄ
Se olis sitten joulukuu nyt. Lähes viisi viikkoa marraskuuta onkin ihan käsittämättömän pitkä aika, kun on jotain mitä odottaa niin paljon. Omalla kohdalla tää odotuksen aihe on ollut tieto vuoden bisnesviisumin saamisesta, jonka vihdoin ilmeisesti sain. Ja nyt näkyvissä onkin kirjaimellisesti neonvaloa tunnelin päässä, sillä helmikuun lomalla lähden viikoksi Tokioon ja sieltä Sisä-Mongolian tylyä talvea pakoon SUOMEEN!
Tokion reissua on kuumoteltu varmaan siitä saakka, kun tutustuin työkaveriini, jonka bucket listiltä Tokio myös löytyi tosi vahvana ja onkin niin siistiä, että tää tosiaan nyt toteutuu (jos Pohjois-Korea tai jenkit ei aloita sotaa, knock knock).
Viime viikkoina keskustelunaiheet suomalaisten kollegojen kanssa ovat pyörineet aika pitkälti koti-ikävän ja mm. erinäisten Suomesta saatavien elintarvikkeiden ympärillä ja täytyy sanoa, että itselläkin alkaa nyt lähes 4kk jälkeen vähän ikävää pukkaamaan. Varsinkin lähestyvä joulu tulee olemaan tiukka paikka, mutta uskon, että näillä tulevilla reissusuunnitelmilla ikävän pahin terä taittuu. Oon jo alkanut miettimään, mitä ostaisin Helsinki-Vantaan Alepasta, joten jossain määrin syvissä vesissä taidetaan mennä tällä hetkellä… 😀
Tästä Baotoun talvesta en sen sijaan usko saavani hirveästi energiaa ja olotila onkin ollut koko menneen kuukauden aika… marraskuinen. Varsinaisesta kaamoksesta ja kaamosmasennuksesta ei täällä kuitenkaan voida puhua, sillä aurinko loistaa kirkkaana Baotoun taivaalla päivittäin aamukahdeksasta iltaviiteen. Hyytävää tuulta ja luihin ja ytimiin porautuvaa kylmyyttä se sen sijaan ei poista, vaikka asteet ovat toistaiseksi käyneet ”pahimmillaan” vain vähän reilussa -10 asteessa. Sisä-Mongolian ”perukoilta” kotoisin oleva työkaverini ei muuten vielä(kään) käytä hattua tai käsineitä, koska ei ole niin kylmä. Nyt odottelenkin, että oma mongolialainen mielentilani vähän kehittyisi ennen 20 asteen pakkasia…
Palelun lisäksi marraskuu on painanut töissäkin ja olen ottanut töistä omaan makuuni vähän liian suurta stressiä ja tuntenut itseni välillä aika uupuneeksi. Kulttuuri- ja näkemyserot työssä, jota tehdään aika pitkälti täysin niiden näkemysten pohjalta, ja sen myötä säännöllisesti toistuva säätäminen ja vääntäminen töissä on pitkässä juoksussa aika väsyttävää ja se vaikuttaa omaan mielentilaan eikä oma ärtymys varsinaisesti tee asioista helpompia selvittää… Väsymys iltaisin töiden jälkeen on ollut aika lamaannuttavaa, mutta en voi silti sanoa nukkuneeni kuin tukki: lähes joka aamuyö olen herännyt 3.12 ja 5.08 vain nähdäkseni, että kello on tosiaan 3.12 tai 5.08. Kiitos kiinalaisille kuitenkin siestasta, 40 minuutin täystajuttomuus kesken päivän on pitänyt mut edes joten kuten kehissä. Se, mikä nämä nähtävästi kolmenkympin kynnyksellä ilmestyvät jäätävän tummat silmänaluset pelastaa, on arvoitus.
Nyt näitä ajatuksia näppäimistölle purkaessa tulee ajatelleeksi, että saako tekemistään valinnoista valittaa? En siis missään tapauksessa halua, että tääkin teksti indikoisi lukijalle, että oisin täysin tyytymätön tekemiini valintoihin, vaikka kieltämättä avautumista on tässä syksyn mittaan riittänyt. Mutta, en myöskään oo ikinä uskonut katteettomiin korulauseisiin tai maailmaa syleilevään ylipositiivisuuteen. Yksi lempisanonnoistani on toisille aika inhorealistena näyttäytyvä ”paskasta ei saa konvehtia” ja toisaalta, miksi edes kuorruttaisin tätä kokeemani (omaa) todellisuutta ja tunnetilojani jollain, jota ne eivät välttämättä aina ole? Tottakai isompia ja pienempiä hyviä juttuja, ilon aiheita ja onnistumisia löytyy jokaiseen päivään ja monissa asioissa on menty valtavasti eteenpäin ja usein samaan suuntaankin, mutta tällä hetkellä en tiedä, miten jotkut työhön liittyvät isommat solmut saataisi kaikkia tyydyttävällä tavalla aukaistua ja pystyttäisi välttämään kulttuuri- ja näkemyserojen aiheuttamia ylijännitetiloja. Henkilökohtaisesti yritän nyt kuitenkin pitää (ongelmalliset) työajatukset tiukasti työpaikalla ja saada virtaa vapaa-ajalle (ja sitä kautta sinne työpisteellekin) muista asioista.
Tää viikonloppu meneekin nyt täysin lepäillessä, aivoja nollatessa ja hoitaessa arjessa tekemättä jääneitä juttuja. Esimerkiksi imurointi, pyykinpesu, spontaanit päiväunet ja liian monta kuppia kahvia voisivat olla aika kovia juttuja.