On jotenkin ”tyhmää” alkaa jo näin ennen lähtöä etukäteen ikävöimään kaikenlaisia arjen pieniä ja suuria asioita, mutta itselleni on tässä ”Suomi-irtioton” valmistelussa ollut tärkeää.. no, olla edes jotenkin valmistautuneena (musta tulis hyvä maailmanlopun odottaja, jos esim. pystyisin pitämään ruokaa kaapissa syömässä sitä tai osaisin rakentaa bunkkereita) joihinkin juttuihin, jotka mahdollisesti tulevat tai varmasti tulevat järkyttämään, ärsyttämään, itkettämään ja hajottamaan tulevan puolentoista vuoden aikana.

Ruisleipä Tää on ehdottomasti yksi pahimmista. Oon kriiseillyt jo aika monta kertaa mitä ihmettä mä syön aamuisin, sillä jotenkin ajatus riisistä maukkaana aamupalana ei ainakaan toistaiseksi houkuttele…

Kahvi Tai sitten tää on se pahin. Haluaisin olla se zen ja syvällinen tyyppi kupillinen vihreetä teetä kädessä, mutta oon vain kofeiiniaddikti ja pahimpia on aamut kun kahvikupillista ei näy.

Irtokarkit Mun ihanat kiinalaiset kollegat toivat mukanaan kiinalaisia karkkeja eli niitäkin toki on, mutta kannatan CandyTownin laajentumista Kiinaan huonojen päivien ja heikkojen hetkien varalle… 

Kuva napattu viimeiseltä iltalenkiltä kotikylillä.

(Vapaa) internet ja some Jos se ei ole somessa, sitä ei tapahtunut? Yhteydenpito Suomeen vaivaa päätä jo nyt. VPN:t on jo joko blokattu tai yhteydet takkuaa jo nyt näkemäni ja kuulemani perusteella niin, että Skypessä on turha haaveillakaan videokuvasta (toisaalta, eipähän tarvi esim. vaivautu pukemaan vaatteita päälle) ja wechat-puhelut pätkivät, kaikuvat ja jumittavat. 

Meri En kolmen Savonlinna-vuoden jälkeen oo ollut yhtä eristyksissä merestä. Oon meri-ihminen henkeen ja vereen ja ajatus jossain muualla kun meren läheisyydessä asumisesta on tosi outo. Nyt sinne on sitten lähes 1000 kilometriä, mutta pahimman ahdistuksen iskiessä Tianjin satamaan pääsee onneksi ilmeisesti noin puolentoista tunnin lennolla.

Luonto Metsät, rannat, kesäisin vihreänä loistavat niityt kukkineen, välkehtivä meri auringonpaisteessa, mustikat lenkkipolun varrella, raikas hengitysilma… Sisäinen Suomen taiteen kultakauden maisemamaalarini herää henkiin kun ajattelenkin enkä vielä edes tiedä (muusta kuin Googlen kuvista) millaiseen maisemaan sen ollessa pahimmillaan lennähdän.

Puhtaus Yleinen siisteys, toimiva jätehuolto, kierrättäminen… En todellakaan oo mikään ekojeesus tai pyhimys (jaksoin kerran viedä biojätteet omaan roskikseensa), mutta ajatus lasin, metallin, paperin, paristojen jne. dumppaamisesta samassa pussissa samaan laariin (kertaa miljardi) on äärettömän vastenmielinen. En ole kuin vasta viime aikoina alkanut ajatella, että näihin asioihin kiinnitetään Suomessa älyttömän paljon huomiota ja loppujen lopuksi niiden tollojen määrä, jotka ei kierrätä, on kai suhteessa aika vähäinen.

Hiljaisuus Kävelin viimeisenä Haminassa vietettynä iltana kotikaupungin kaduilla, jossa muutamaa pärisevää mopoa, satunnaista autoa ja ohikulkijaa lukuunottamatta ei ollut ketään. Luulen, että tää tulee olemaan aika harvinainen näky Kiinassa. Ja se, missä se tyhjyys ja hiljaisuus aiemmin ”ahdisti”, nyt se tuntui, ainakin hetken, jopa nautinnolliselta. Olla (melkein) yksin ja rauhassa.

Suomen kieli Ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Ilmaista itseään ja ajatuksiaan suoraan ja kiertelemättä, sellaisina kuin ne on. Suurin ahdistuksen tuottaja on jo etukäteen ollut ehdottomasti mandariinikiina, jota en (toistaiseksi) osaa tai ymmärrä käytännössä sanaakaan. Avuttomuus ongelmatilanteissa ja jatkuva tulkkaamisen tarve rasittaa jo nyt. Toisaalta äärimmäisen hankalan ja rasittavan lähetystökäynnin jälkeen syttyi aito motivaatio opetella kieli ihan vaikka vain siksi, että tarvittaessa voisi kiukutella ja väitellä asioista siten, että saisi viestinsä perille ymmärrettävässä muodossa myös toiselle osapuolelle. Koska jostainhan on aloitettava?