Sain kun sainkin lopulta kokemuksen kiinalaisesta sairaanhoidosta. Muutamia päiviä edellisen hassunhauskan ja vitsikkään postauksen jälkeen muhun iski, mikäpä muukaan näin aikuisena, kuin hyvin akuutti korvatulehdus. Kaikki alkoi ihan yhtäkkiä iltapäivällä töissä ja erehdyin pyytämään apua työpaikan ”nurselta”. Nurse on kuitenkin hieman iäkkäämmän sukupolven edustajia ja hoitomenetelmät olivat myöskin jostain 50-luvulta. Sen sijaan, että korvaa olisi tutkittu korvalampulla (jota ei ollut), hoitaja nappasi reilun kokoisen pumpulipuikon ja kaivoi korvaa sen verran reippaalla kädellä, että taju meinasi lähteä. Pienet tuskanähkäisyt lienevät kuuluneen paikalliseen sairaanhoitoon kautta maailman sivun ja toimenpide toistettiin vielä kahdesti. No, epämääräinen rapina korvassa kyllä lakkasi ja sain pienelle paperilapulle jonkin ”hyvin yleisen ja käytetyn” antibiootin nimen. Antibiootti olisi haettavissa ilman reseptiä kaikista apteekeista, onhan se ”niin yleinen”. 

Hain antibiootin varulta, mutta jätin sen kuitenkin illalla ottamatta, sillä vaiva tuntui aika pieneltä randomin antibioottikuurin vetämiselle ilman oikean lääkärin suorittamaa tutkimusta ja diagnoosia ja piti muutenkin mennä pubivisaan juomaan olutta. Aamulla heräsin tyyny veritahroilla ja sitten olikin aika lähteä kokemaan kiinalainen sairaala.  

Sairaala oli ulkoapäin aikalailla helsinkiläisen terveyskeskuksen/sairaalan kokoluokkaa. Aulassa oli ympäriinsä vaeltavia, joskin huomattavasti suomalaiseen terveyskeskukseen nähden terveemmänoloisia ihmisiä (täällä sairaalaan lähdetään kuulemma hyvin matalalla kynnyksellä) ja kymmeniä erilaisia luukkuja. Useimmilla luukuilla oli englanninkielinen kyltti, mutta kylttien sisältö ei ollut kovin informatiivista. Onneksi mukana oli paikallinen henkilö jeesaamassa, yksin näistä paikoista ei nimittäin selviäisi. 

Koko prosessi aloitettiin maksamalla aloitusmaksu (pari-kolme euroa) eräällä aulan tiskeistä, jonka jälkeen sain haltuuni kortin, johon jatkossa luettiin kortinlukijalla kaikki tehtävät toimenpiteet ja niistä aiheutuvat maksut. Lähdimme kiipeämään kohti kolmatta kerrosta, jossa sijaitsi korva-, nenä- ja kurkkutautien vastaanotto. Näkymä oli hyvin terveyskeskusmainen, mitä nyt maalipinta käytävissä oli aika rapistunut ja joka paikasta puuttui suomalaisittain tuttu käsidesin ja muun steriilin tuoksu.

Hoitohuone sen sijaan olikin sitten jo kokemus. Saapuessamme huoneessa oli yksi lääkäri ja noin 15 muuta ihmistä. Tutkimustuolissa (joka näytti lähinnä joltakin kidutusvälineeltä) istui mies ja toimistopöydän ääressä naislääkäri lamppu otsallaan. Kaikki 14 muuta tunkivat pöydän ääreen ja yrittivät tyrkyttää paperilappujaan lääkärille. Lääkäri tutki ja järjesteli paperilappuja pöydän ääressä ja kääntyi silloin tällöin tuolissa istuvaa miestä päin suorittaakseen joitakin tutkimuksia. Seisoskelimme huoneen reunustalla ja odotimme vuoroamme ainakin vartin verran, kunnes saimme vihdoin mun lappuni pöydälle (saattajana ollut henkilö edustaa vähän kohteliaampaa osaa kiinalaisista). Toisaalta odotteluaika huoneessa oli hyvä juttu, sillä seurasin mielenkiinnolla tutkimusten suorittamista. Ensinnäkään tutkiva lääkäri ei käyttänyt minkäänlaisia suojakäsineitä. Toisaalta taaas tutkimusvälineet kuten lastat ja jokin sieraimeen laitettava instrumentti otettiin aina ennen käyttöä yhdestä laarista ja laitettiin käytön jälkeen toiseen eli homma oli ehkä edes jollakin tasolla hygieenistä. Jossain vaiheessa huone kuitenkin tyhjennettiin väkimäärän lisääntyessä ja siirryttiin tutumpaan nimellä kutsumisen systeemiin. Käytävällä seisoskellessamme ohitsemme käveli käsi- ja jalkaraudoissa kahden vartijan saattamana vanki. Mielenkiintoinen päivä sairaalan muille asiakkaille; vanki ja ulkomaalainen paikalla samaan aikaan.

Loputtomalta tuntuvan odottelun jälkeen koitti vihdoin mun aika. Istuin aika kauhunsekaisin tuntein tutkimustuoliin ja toivoin, että korvaa ei enää uudelleen kaiveltaisi millään. Tältä tohtorilta löytyi jopa korvalamppu ja diagnoosina korvatulehdus ja haava korvakäytävässä. Tohtori olisi suositellut myös noin 10 euroa maksavaa korvan kuvausta ja kuvauksen tuloksista riippuen jonkinlaista ”puhdistushoitoa”, jota olisi suoritettu sairaalassa viitenä peräkkäisenä päivänä. En kuitenkaan ollut niin vakuuttunut näkemästäni, että olisin ollut kiinnostunut tämänkaltaisesta hoitomuodosta, etenkin kun en  oikein ymmärtänyt edes käännettynä, minkälaisesta hoidosta olisi ollut kysymys. Mentiin siis hoidossa eteenpäin antibioottikorvatipoilla ja antibioottikuurilla, jotka noudettiin alakerran sairaalan apteekista, kun hoitomaksut ja lääkemaksu oli ensin kuitattu. Kokonaiskustannukset olivat 40 yuania eli noin viitisen euroa, joskin antibiootteja piti myöhemmin hakea apteekista lisää, sillä ottamani minimiannostus oli 9 tablettia päivässä (eli aikamoinen hevoskuuri tai jotain lasten lääkkeitä).

Kokemus oli kaiken kaikkiaan ehkä odottamaani positiivisempi tai ainakin vähemmän traumaattinen, mutta jälkitarkastus jäänee johonkin muualle, kunhan tää loppuaika (reilu 20 päivää) sujuisi ilman sen suurempia ongelmia.