Jouluun on viikko aikaa ja sen kunniaksi vietin viikonlopun Pekingissä (lohdutus)palkintona tulevasta jouluttomuudesta. Aikomuksena oli kierrellä paikkoja, joissa en aiemmilla kerroilla ole ehtinyt käydä ja ehkä tehdä vähän joululahjaostoksiakin (itselleni).

Saavuin Pekingiin lauantaina aamupäivästä yllättävän hyvin nukutun junayön (jep, never say never) jälkeen. Junamatka ei tokikaan sujunut kommelluksitta ja jouduinkin ottamaan käyttöön kiukkuisen kiinan kielen taitoni, koska mulle oltiin myyty käytetty paikka soft sleeper -vaunusta. Käytetyssä paikassa on kyse kai siis siitä, että paikka on myyty ensin esim. lyhyemmälle matkalle ja edellisen matkustajan poistuttua tilalle tulee uusi joltakin seuraavalta asemalta. Sitä en tiedä pitäisikö sängyn lakanat siinä välissä vaihtaa, mutta tässä tapauksessa niin ei ollut tapahtunut ja aika pitkän ja väsyttävän viikon jälkeen pistin kunnon prinsessavaihteen päällä ja ilmoitin, että ”bu hao” (=ei hyvä). Lakanat oli siis varmaan ihan yhtä puhtaat kuin vaihdon jälkeenkin, mutta teki mieli vähän kiukutella kun myöskään matkaseura hytissä ei houkuttanut (kolme jatkuvasti röökillä ravannutta ukkoa kaikki valot päällä klo 00.00). Pienen puhtaasta paikasta jankuttamisen jälkeen sainkin sitten uuden ja paremman paikan säkkipimeästä vaunusta, joka sopi paremmin kuin hyvin. Mutta joo, sori kaikki ulkkikset, täällä sitä länsimaalaista ylimielistä mielikuvaa pidetään yllä… 

Saavuttuani lauantaina Pekingin päärautatieasemalle suuntasin parin ärsyttävän yksityiskohdan (ei käteistä metroon eikä taksit suostuneet ajamaan niin lyhyttä mutta ruuhkaista matkaa – aika uskomaton privilige tämän maan BKT huomioonottaen muuten…) siivittämänä hotellille ja sieltä piakkoin 798 art districtille. Tuuli ja kylmyys oli lauantaina hyytävää, mutta alue on todella kiva ja lämpimämmällä kelillä erittäinkin potentiaalinen. Tunnelma ja ympäristö 798:ssa on kuin olisi Berliinissä tai missä tahansa muualla Euroopassa ”hipsterialueilla”. Kahvilat oli kaikki aivan ihastuttavan näköisiä ja muutenkin ympäristö kauniin rosoista. Pakko mennä uusiksi kunhan kevät koittaa! Kuvia ei tullut alueelta juuri napsittua, sillä Kiinan talvi on yhtä tyly iPhonelle kuin Suomenkin eli akku on jatkuvasti loppu, joka muuten täällä on vielä sata kertaa ärsyttävämpää, sillä kaikki selviytymisen kannalta elintärkeä on käytännössä puhelimessa: kartta, mobiilimaksu, kiinankieliset muistiinpanot, kuvakaappaukset paikoista, yhteys tulkkeihin, kääntämisohjelma… Täytynee lisätä powerbank ostoslistalle.

Illalliselle suuntasin italialaiseen Bottegaan ja miten ihana olikaan juoda Aperol spritziä ja syödä pizzaa parmankinkulla, rucolalla, mozzarellalla ja parmesaanilla!!! Jälkkäriksi vedettiin vielä jäätelöä ja keskeltä sulaa suklaakakkua, joka oli aivan taivaallista.

Myös Bottega oli sisustukseltaan ja tunnelmaltaan niin ihanan ei-kiinalainen… Tuntuu tosi kolonialistiselta hehkuttaa täällä kaikkea sitä, mikä ei muistuta Kiinaa oikeastaan yhtään, mutta välillä on kiva saada esteettisesti omaa silmää miellyttävää vaihtelua siihen kaikkeen siihen kitchiin, väriloistoon ja muovituoleihin, joihin täällä törmää vähän liian usein. En mä Suomessakaan fiilistele ABC:n kahvion sisustusta ja samalla tavalla rumat asiat täällä sattuu silmiin ja joskus on ihana rentoutua kauniissa ympäristössä elämästään nauttivien ihmisten ympäröimänä. Koska valitettavasti kaikki täällä ei tosiaankaan ole sitä vanhaa ja kaunista Kiinaa ja elämänmenokin on aika riippuvaista siitä, mihin ja millaiseen elämään satut syntymään… 

Bottegasta lähdettiin vielä etsimään baaria, josta oltiin kuultu kehuja, mutta se ei ollut ihan täysin sitä mitä odotin ja jo aiemmin kurkussa kasvanut kaktus vaan kasvoi entisestään, joten paras ratkaisu siihen hetkeen oli lähteä hotlalle nukkumaan. Aamulla kurkku oli edelleen vähän kipeä, mutta nukuin sentään ensimmäiset keskeytyksettömät lähes 9 tuntia pitkäääääään aikaan, mikä oli siis parasta ikinä. Ehdin jopa hotellin aamupalalle tankkaamaan shoppailurupeamaa silmälläpitäen.

Sunnuntai-iltapäivä sujuikin Wangfujingilla kaupoilla aika verkkaiseen tahtiin pyörien ja ensimmäiset merkit äänenmenetyksetä ilmestyivät super-asiakaspalveluorientoituneille VS:n myyjille vastaillessa. Ostossaaliskin jäi lopulta Shanghain uudenvuoden vastaanottoa ajatellen vähän köyhäksi ja tuun luultavasti pukeutumaan sitten niihin uusiin Victoria’s Secretin pikkareihin ja MACin huulipunaan…

Wangfujingilla pyörimisen jälkeen oli tarkoitus mennä tsekkaamaan vielä toiseen kaupunginosaan yhdet joulumyyjäiset, mutta perille päästyäni huomasin, että olikin sitten jäänyt tsekkaamatta niiden kesto… No, onni onnettomuudessa, kyseisestä mestasta löytyi ruokakauppa, jossa oli paljon tuontikamaa ja olikin pakko napata mukaan paketti Wasan näkkileipää ja purkki pestokastiketta. Alla olevan juustotiskin edessä sen sijaan teki mieli vähän itkeä.

Ennen juna-asemalle lähtöä oli vielä aikaa pyörähtää Sanlitunin alueella ja käydä viimeisellä ehtoollisella kantapaikassani The Taco Barissa, joka ei petä koskaan. Toi margarita on ihan to die for ja tacot niiiiiin hyviä, joka kerta.

Matkalla raflaan mielessä pyöri kaikenlaista. Lähestyvä joulu on tehnyt mielen niin haikeaksi, etten yhden kokeilun jälkeen oo viitsinyt kuunnella edes joululauluja, sillä tuntuu, että elämästä puuttuu niin paljon asioita, että voisi nauttia niistä joululauluista tai edes konseptin ”joulu” ajattelemisesta… Toisaalta lähestyessäni itsevarmin askelin, varmana suunnasta ja reitistä Intercontinental Sanlitunia ja sen majakan kaltaisia, monissa muodoissa ja väreissä loistavia valoja, jotka valaisee Pekingin pimeitä iltoja, mietin että hitto onhan tää nyt kuitenkin siistiä olla tämänkokoisessa maassa, tämänkokoisissa kaupungeissa ja selvitä –  selvitä päivästä toiseen, niin hyvässä kuin pahassa, mutta selvitä anyway ja oppiakin matkalla, aika paljonkin. Ei kaikki Haminasta pääse ihan näin pitkälle.