VASTINEITA VASTATUULELLE

Viime viikolla tuli lunta tupaan ja paskaa tuulettimeen ihan kunnolla ja tuntui taas, että jokainen päivä täällä on yhtä taistelua tyylimyllyjä, hyökyaaltoja ja titaaneja vastaan.

Ensin selvisi, että tieto työ- ja asumislupien saamisesta ehkä pitkittyy ennakoidusta aikataulusta ja että passi on byrokratian rattaissa pyörimässä vielä pidempään kuin oli arvioitu eli panttivankitilanne Baotoussa jatkuu. Tämän jälkeen vaivauduin parin päivän vetkuttelun jälkeen lataamaan toisen puhelimeni, jossa pidän suomiliittymää ja sain tiedon, että luottokorttini on suljettu. Pimahdin ja purin pahaa mieltäni sanomalla vähän ikäviä asioita Kiinasta wechat-palvelussa (koska ongelmat suomalaisen pankin myöntämän visan kanssa ovat tottakai täkäläistä alkuperää). Seuraavana aamuna paikallinen liittymäni ei enää toiminut ja olin varma joutumisestani sensuurin uhriksi ja valtion viholliseksi – ja salaa vähän toivoinkin karkotusta, koska kaikki ärsytti. Mutta kuten aina, loppu hyvin ja kaikki (ainakin melko) hyvin: paikallisesta liittymästä olikin vain loppunut krediitti, kysymällä selvisi, että ainakin pitäisi saada ns. ”keltaiset paperit”, joilla pääsee sentään junaan ja Suomeen soitetun 65 euron puhelun jälkeen luottokorttiasiakin saatiin selvitettyä ja uusi kortti saattaa ehkä löytää kuriirin matkassa perille – noh, luultavasti uudelleen suljettavaksi. 

Ja toki välissä ehdin jo kiukutella kaikesta kaikille niille kahdelle tuntemalleni kiinalaiselle luottohenkilölle, jotka ovat aina valmiita auttamaan asiassa kuin asiassa eli ongelmassa kuin ongelmassa (en aina tiedä onko se vapaaehtoista vai saako siitä(kin) palkkaa). Täytyy jo alkaa miettimään jonkilaisia joulu- eli hyvitys- ja kiitollisuudenlahjoja, koska kiitettävää on kertynyt…

Kaiken kiukuttelun ja kipuilun lopputulema oli kuitenkin se, että jos haluan täällä selvitä, on oman mindsetin vähän muututtava, koska tätä maata, sen tapoja, käytäntöjä tai edes Visan maksuturvallisuuspolitiikkaa en voi muuttaa. Ja uskon kuitenkin, että lopulta asiat ratkeavat vain niitä ratkaisemalla (vaikka välillä valittaminen ja rageeminen onkin niin ihanaa ja terapeuttista). Päätinkin lopulta pitää viikon ajan vaihtelun vuoksi positiivisuuspäiväkirjaa ja lopputuloksen näette alla. 

PERJANTAI: 

Töiden jälkeen totaalinen rentoutuminen täysin pimeässä ja hiljaisessa kämpässä. Istun sohvalla kädessä lasi hyvää punkkua ja pöydällä palaa ihanat kirsikankukan tuoksuiset kynttilät. Tuijotan olohuoneen ikkunasta tuikkivia kaupungin valoja ja tuun siihen lopputulokseen, että kaiken jälkeen maisema ja kaupunki voisi varmaan olla paskempikin (ydinvoimala kun häämöttää horisontissa vain keittiön ikkunasta katsottuna :D).

LAUANTAI: 

Jo toinen kerta oikeesti hyvää pastaa eräässä länsimaista safkaa tarjoavassa ravintolassa. Dinnerin jälkeen oltiin sovittu oluelle menosta muutaman saksalaisen expatin kanssa ja yksi olut johti seuraavaan ja lopulta poistumiseen KTV:stä aamuviideltä. Hups.

SUNNUNTAI:

Viikon ensimmäinen (ja viimeinen) hidas ja pitkä ”aamu”: kahvia, RUISLEIPÄÄ ja uutta hedelmäihastustani pomeloa. Ja vähän darra, mut silti – ruisleipää!

MAANANTAI: 

Jotenkin poikkeuksellisen energinen ja aikaansaava päivä töissä ja ne asiat, jotka yleensä kääntävät vtutusmittarit kaakkoon, eivät tänään tuntuneet juuri miltään. Ajattelinkohan ehkä, että täytyy pysyä positiivisena, jotta ois täytettä päiväkirjaan? Voiko positiivinen asenne ja ajattelutapa saada asiat näyttämään valoisimmilta tai ihmisen paremmalle tuulelle? Oonko kokemassa valaistuksen? Töiden jälkeen käväisin vielä Walmartissa (joo, oon niin amerikkalainen) ja sinne oli tullut joulu. Ostin minikuusen, kultaisia joulukuusendiskopalloja ja pikkujoulurekvisiittaa eli täytyy varmaan pitää pikkujoulut?

TIISTAI:

10h töitä ja illalla salilla – mitä täällä tapahtuu? No, ei ainakaan mitään kovin rutiininomaista, mutta voisi olla. Anyway, tuli hyvä fiilis kun jaksoi tehdä töiden jälkeen muutakin kuin keittää vettä ja syödä nuudeleita pahvikupista… No ei vaan, oikeesti oon siirtynyt nuudelipusseihin ja ihan oikeaan kuppiin, jonka joutuu jopa tiskaamaan.

KESKIVIIKKO:

Herään ja avaan puhelimeen saapuneen vastasyntyneen vauvan kuvan. Aamulla oon täynnä tarmoa ja hyvällä tuulella, vauvat on selkeesti mun voimaolentoja! Ainoa harmittava juttu vaan on, että joudun oottamaan niin kauan, että pääsen katsomaan tätä vauvaa. Hyvä tuuli kaikkoaa kuitenkin iltapäivää kohden, koska kurkku alkaa tuntua tosi kipeeltä. Otan ylitunteja pois ja lähden neljältä kotiin maatakseni koko illan sängyssä. Kuumemittari näyttää vähän lämpöä ja positiivisuuspäiväkirjan pito päättyy siihen. Inhoan olla kipeenä Suomessa ja ulkomailla se tuntuu vielä ikävämmältä. Sanonta ”itku pitkästä ilosta” näytti taas käyneen toteen, hahah.

Ja mitä opin positiivisuuspäiväkirjasta? No, ainakin sen että viinin juominen, syöminen, ostelu ja (satunnainen) liikunta tuottavat iloa ja niitä voi harrastaa täälläkin – ei kai elämä siis oo sittenkään hassumpaa (tai kovin erilaista)!

Mutta nyt lepoa, tuhti annos c-vitskua ja sormet ja varpaatkin ristiin, että tää on pikkuflunssa ja paranen pian eikä tartteis postata esim. kiinalaisesta lääkäriasemasta. Ei meinaan löydy bucket listiltä.