Kuinka monta kertaa täytyy ottaa turpiinsa, ennen kuin saa silityksiä poskelle? Tai suukkoja… tai edes rehellisiä vastauksia.

Mistä näitä arjen sankareita tuppaa aina ilmestymään? Tuntuu olevan enemmänkin sääntö, kuin poikkeus että tapailisi miehiä, jotka eivät pelaa pelejä. Toisinaan siitä sanotaan suoraan, jos kiikarissa on myös muita, toisinaan niistä jää kiinni ihan muuten vaan. Onhan se helpompaa antaa ymmärtää, että muita ei ole kuvioissa ja narahtaa kiinni onnettomasta valheesta. Siinä kohtaa huomaa taas olleensa sinisilmäinen. Kun ei halua tuomita kaikkia uroksia, haluaa antaa mahdollisuuden ihmisille näyttää, että hyvääkin on. Siinä sortuu helposti siihen, että antaa kaikille mahdollisuuden. Se haiskahtaa jo hieman epätoivoiselta, jos on valmis takertumaan kaikkiin jotka vaikuttavat päällepäin hyviltä. Ei näin! Oma arvokkuus on hyvä tuntea.

Tapailin tässä taannoin jälleen erästä miestä. Tutustuttiin erään tapahtuman aikana ja vaikutti oikein lupaavalta. Kirjoittelu jatkui, tavattiin ja tulihan siinä se hetki kun kainaloonkin pääsi nukahtamaan. Olihan se mukavaa ja päähän siinä pääsee pilviin leijailemaan. Kuluu muutama päivä ja huomaat, ettei kuitenkaan taideta olla ihan samalla linjalla tapaamisen suhteen. Kundi kertoo, että viikonloppu on varattu, koska hän on lapsellinen on hänellä lapset viikonloppuna. Sitten saat tietää, että lapsiviikonloppu ei kuitenkaan estä menemästä treffeille toisen naisen kanssa. Itse arvostan avoimuutta ja rehellisyyttä, jotta ketään ei satu on hyvä olla perillä siitä, missä mennään. Kun annetaan ymmärtää, että ollaan samoilla linjoilla ja kuitenkin toimitaan toisin, tulee tunne, että olenko sittenkään ymmärtänyt aivan oikein? En ala kilpailemaan. Koen paremmaksi vaihtoehdoksi astua sivuun. Toisaalta mielessä kuhisee raivo, pettymys… halu ravistella ja huutaa miehelle, että mitä hittoa.. Mitä sellainen hyödyttää? Parempi antaa olla ja suunnata katse tulevaan. Kenenkään kynnysmatoksi ei tarvitse jäädä eikä kakkosvaihtoehdoksi.

Mikäli mies tulisi juttelemaan jälkeenpäin… niin mitä sitten? Antaako mahdollisuus vai jatkaako kuitenkin eteenpäin? Epärehellisyys maan perii? Vai olisiko parempi näpäyttää ja tuoda esille valkoinen valhe, josta mies on jäänyt kiinni? Ehkä paras vaihtoehto on antaa olla ja suunnata katse eteenpäin. Kun suhde ei vielä ole kehittynyt, on helpompaa jatkaa matkaa. Jos alussa on epärehellisyyttä, se voi luultavasti jatkua myöhemminkin.

Seuraavaa sankaria odotellessa..

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *