Linnoituksen joulumarkkinat/12.Luukku

linnoitus1.jpg

Kävimme eilen sunnuntaina Linnoituksen joulumarkkinoilla. Joulumarkkinat olivat kaksipäiväiset, 10-11.12.2016. Järjestyksessään ne toteutuivat tänä vuonna 27.kerran. Niinpä monen kävijän ja myyjänkin kohdalla voi varmasti puhua jo perinteikkäistä markkinoista.

linnoitus2.jpg

Joulumarkkinoilla on aina ihana käydä, vaikka ei liiemmin ostaisikaan mitään. Pääsee ihastelemaan monien käsityötaitajien aikaansaannoksia, näkee paikallisia yrittäjiä muuallakin kuin verkkosivuilla, saa kasoittain ihania ideoita ja ennen kaikkea tärkein; pääsee joulufiilikseen. 

linnoitus3.jpg

Varmasti monen kannalta tietenkin olisi tärkeintä myös myynti, joten toivon, että ihmiset shoppailivat näitä joulumarkkinoiden ihanuuksia joulutuomisiksi ja lahjoiksi. Minä itse ostin vain jalkakylpysettejä ja lapset halusivat maistaa nekkuja. Myönnän, että ostimme myös metrilakua; vaikka se ei niin jouluista olisikaan, niin siltä kojulta ei lapsia saa hevin pois ostamatta. Harvinaista herkkua.

linnoitus4.jpg

Markkinoilla piipahdimme myös Katariinantorilla sijaitsevaan Kristiinan kahvisalonkiin kahville. Oli mukava lämmitellä hetki kahvin ääressä ja istuskella katsoen markkinahumua. Linnoituksessa on niin kauniit puitteet markkinoille, että jos olisin järjestämässä, vaatisin tulevina vuosina hiukan enemmän esteettiseltä kannalta katsoen. Katariinantoria ympäröi niin kauniisti vanhat rakennukset, että myyntipaikkoihin panostamalla ja ympäristöä siistimällä markkinoista saisi todella todella kauniit.

linnoitus5.jpg

 

linnoitus6.jpg

Joimme kahvit, ja lapset joivat mehut. Vain isäntä kallistui joulupuuron kannalle, ja oli kuulemma hyvää. Ihanalta tuoksui kyllä kanelit ja sokerit ja odotan jo innolla omaa riisipuuroani ja jouluherkkuja. 

linnoitus7.jpg

linnoitus8.jpg

Joulumarkkinat toivat jouluntuntua, mutta kuten jo kirjoitin, niin pienellä vaivalla jouluntuntua saisi näihin markkinoihin luotua enemmänkin. Täytyy vielä käydä ennen joulua tarkistamassa Lappeenrannan Joulukatu, joka on avoinna 5.12.–20.12.2016 . Sielläkin on myyntimökkejä, ja ymmärtääkseni myös jotain tapahtumaakin silloin tällöin. Jos viikonloppuna sitten taas vaikka ehtisi. 

Suhteet Ystävät ja perhe Suosittelen

Sunday mood/11.luukku

mood1.jpg

Jos meillä joku osaa rennosti ottamisen taidon, se on meidän perheen pienin. Tän neidin voi löytää puuhailemasta milloin mitäkin, mutta yhtä usein vain rentoilemasta sohvan  nurkasta taikka nauttimasta telsun kohinasta, satu cd:stä ja satujen lukemisesta. Kirjoja, lelulehtiä ja muita jaksetaan selata loputtomiin ja olla paikoillaan. Vaikka vastapainoksi virtaakin riittää kyllä.

/

mood2.jpg

Sunnuntait ovat hölläämistä varten. Tämä sunnuntai on kyllä melko ohjelmoitu, mutta iloisilla asioilla; joulumarkkinoilla kiertelyä, ystäväperhe saapuu kylään ja illalla menemme kummipojan synttäreille, kylään. Olen mestari stressaamaan myös positiivisista menoista, joten harvemmin ohjelmoitan nykyisin edes viikonloppuja. Nyt lauantain olemme kuitenkin vain rentoilleet, joten huomisen kyllä kruunaa nämä kyläilyt.

mood3.jpg

Usein sunnuntaiaamut on meillä niitä, kun pyjamissa tai vielä vähemmissä vaatteissa hiihdellään minimissä puoleen päivään. Muistan kotivuosilta, kun lapset olivat pienempiä, ja heräsivät kukonlaulun aikaan, että viikonlopuilta alkoi hämärtymään merkitys. Vaikka teen nyt lyhyempää päivää töissä ekaluokkalaisen vuoksi (tietenkin iloinen myös pienemmän lyhyistä hoitopäivistä) niin viikonloput ovat todellakin säilyttäneet merkityksensä.

mood4.jpg

Sunnuntai-aamuun kuuluu rauhallinen tahti, kahvintuoksu, pyjamat, kynttilöiden sytytys aamiaiselle. Se, että aamupalan jälkeen ryömitään takaisin sänkyyn köllimään, koko perhe. Joskus lapset jo herättyään tulevat viekkuun nahistelemaan. Sellainen luonnollinen herätys jonkun varvas toisen suussa. Ihania arkisia hetkiä, joita kaipaa sitten kello 5.45 tulevalla viikolla.

mood5.jpg

Sain loppuviikosta kuulla omat joululomani, ja näyttää siltä, että lomailemme ainakin joulujen välin! Päätin samalla, että en ota joulusta stressiä. Kun aikaa on vähemmän käyttää kaikkeen, lienee tärkeintä keskittyä olennaiseen. Ja olen huomannut perheessämme yhden mestariopettajan tässä suhteessa; perheen pienin.

mood6.jpg

Toivottavasti kuvista siis välittyy miten meidän perhe aikoo joulujen välin viettää. Lupaan kuitenkin, että sängyssä ei polteta enää kynttilöitä!

 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Ajattelin tänään