Rakkaudesta Pargaan

23.jpg

/SARAKINIKO BEACH

Kun meidän perhe etsii lomakohdetta, sille on tiettyjä toivottuja kriteereitä. Me lähdemme lomalle rentoutumaan, ainakin näille löhölomille. Sitten Suomen kamaralla riittää aktiviteettia muutoin metsäilyn tai muun merkeissä. Näiltä kohteilta usein haetaan iisiä elämää. Kriteereinä on usein; lyhyt ja helppo lentomatka, lämpöä reilusti, paljon rantoja ja mahdollisuus vaan loikoilla rannalla.

1.jpg

/GYROS BANK; PITA GYROS 2,80

2.jpg

/VENETSIALAINEN LINNOITUS PARGAN YLLÄ

Kreikassa olemme käyneet joillakin saarilla, ja joitakin saaria on vielä must see-listalla. Kreikka on lasten kanssa ihana ja helppo kohde, juuri lentomatkojen vuoksi. Lapset huomioidaan ja heille löytyy kaikkea tekemistä helposti. Kreikan rakkaus on tainnut syttyä meihin kaikkiin, koska Ellakin usein toivoo, että näkee unta Kreikasta ja iltarutiineihin kuuluu kuiskaus; ”Nähdään sitten yöllä Kreikassa, samassa unessa.”

3.jpg

/GREEK SALAD

4.jpg

/SARAKINIKO BEACHIN AALLOT

Parga tuli vastaan vähän puolivahingossa viime lomamatkoja suunnitellessa. Pargahan ei ole saari, vaan mannerkreikkaa, ja olimme tutkimassa enemmän saaria, joille matkustaa. Parga hurmasi heti meidät kuvillaan, ja kun kävimme netistä etsimään tietoa kokemuksista, lähes kaikki olivat positiivisia ja tänne tuntui moni suuntaavan uudestaan ja uudestaan. Blogit, kokemukset ja kuvat vakuuttivat meidät siitä, että Parga olisi meidän kohde, sillä haimme rauhallista pientä paikkaa, jossa nollata perheen kesken.

5.jpg

/VALTOS BEACH MUODOSTUI MEREN MUOVAAMISTA KIVISTÄ

7.jpg

/WATERMELON JÄÄHILEJUOMA HELPOTTAA HELLETTÄ

Harvemminhan sitä on joutunut pettymään lomaansa, mutta täytyy sanoa, että lasten kanssa kohteista Parga meni ykköseksi. Olimme hotellissa Valtos Beachin puolella. Hotellilta näkymä kauniille Valtos Beachille, ja uima-altaalta käveli viisi minuuttia rantaan, josta taas palasi helposti altaille ja hotellihuoneelle. Hotelli oli perheyritys, jossa oli todella hyvä ravintola ja ystävällinen henkilökunta. Ruoka hotellin ravintolassa oli todella hyvää, tähän me olemme joskus joutuneet pettymään. Vaikka usein syömme muualla, joskus illalla lasten uitua koko päivän on vaan helppoa istua hotellin ravintolaan herkuttelemaan. Turisteja ei ollut meidän viikollamme liikaa ja porukka oli melko rauhallista.

8.jpg

/TUOREET HEDELMÄT OLIVAT AINA SAATAVILLA

10.jpg

/PARGAN EDUSTALTA LÄHTEVIÄ RETKEILYVENEITÄ

Pargan kaupungin puolelle piti mennä venetaksilla tai nousta kukkulan yli. Olihan nousu helteellä hikistä hommaa, mutta oikein hyvin me kävelimme sen useana päivänä lastenkin kanssa. Vesipullot vaan reppuun ja jätskiä tarvittaesa matkalta pienille reippailijoille. Pargan kylä on todella kaunis ja venetaksilla kun saapuu Pargan kylään, maisemat ovat ihanat. 

11.jpg

/TYTÖT JA PARGA

Yleisilmeeltään oli ihanaa, että Parga oli pidetty todella siistinä suhteessa moneen saareen, jossa olemme käyneet. Paikalliset keräilivät roskia ihan ohimennen ja viihtyvyys oli jees. Keskeneräisyyttä ei ollut samaan malliin kuin muualla. Parga muodostuu erivärisistä symppiksistä taloista, joiden väleissä kulkee pieniä kujia. Kujilla on niitä turistiputiikkeja, ja paikallisia tuotteita myynnissä. Mutta mitään henkkamaukkoja tai zaroja ei onneksi tarvinnut bongata. Ei ehkä shoppailijan tai yöelämän ykköskohde (Pargassa kuulemma yksi tai kaksi yökerhoa), mutta aivan mainio kohde rentoutumiseen. Illalla oli ihanaa käydä Pargassa syömässä, kun ilta pimeni, ihmiset pukeutuivat mekkoihin ja kynttilät paloivat ympäriinsä.

12.jpg

/JOKAPUOLELLA YKSITYISKOHTIA RÄSYMATTOJA MYÖTEN

14.jpg

/NÄKYMÄ MERELLE PARGAN KYLÄSTÄ

Pargasta pääsee veneretkille vaikka minne, ja auton vuokraamalla kauemmaskin helposti, retkikohteita on niin, että jos palaisimme, saisimme varmasti vielä hyvän loman koostettua. Meillä oli auto vain päivän verran. Ajoimme katsomaan Acheron jokea, jossa tarun mukaan Akilles kastettiin voittamattomaksi. Taru Akilleen kantapäästä sai meidätkin kastautumaan, mutta itse tyydyin kahlaamaan. Nimittäin vesi todella oli niin kylmää, että pohkeita suorastaan pakotti! En ymmärrä vieläkään, kuinka lapset sai uitua siinä vedessä. Suomalaiset.

16.jpg

/KYNTTILÄT SYTYTETTIIN ILLAN HÄMÄRTYESSÄ LUOMAAN TUNNELMAA

17.jpg

/PIENEN POJAN YRITYSTOIMINTA

Ajoimme myös kauniille Sarakiniko Beachille, jonne olikin yllättävän vaikea saada auto. Veneellä tuleminen olisi voinut olla helpompaa, mutta sitten on aikataulujen uhri, kun vene tulee aamulla rannalle ja lähtee tiettyyn aikaan. Ranta oli todella kaunis, ja maisemat hulppeat, aallot kävivät niin rantaan, että lapset jaksoivat lillua lillumistaan ja kikattaa. Itse nautiskelin kirjasta, maisemista ja hyvästä ruuasta lapsia vahtien. 

18.jpg

/PARGAN EDUSTALLA LUOSTARI, JONNE PÄÄSI KAHLAAMALLA. HÄÄPARI TAISI SANOA SIELLÄ TAHDON.

19.jpg

/ACHERON-JOEN VESI PAKOTTI POHKEITA MUTTA TEKI MEISTÄ VOITTAMATTOMIA

 

20.jpg

/RANTAEVÄÄT SARAKINIKO BEACHIN RANTATUOLEILLA

Pargan rannoilla on tarjolla paljon aktiviteetteja, ja jätimme suppauksen viimeisille päiville. Harmikseni tulin kipeäksi viimeisinä päivinä,  ja se jäi välistä. Ehkä aloitan kyseiset treenit aluksi kesällä Suomessa, niin voin mennä sitten myöhemmin Pargaan tai muualle egoilemaan. Ranta-aktiviteetteja on paljon, mutta me keskityimme nauttimaan. 

21.jpg

/UIMAHIRMUT SARAKINIKON AALLOISSA

22.jpg

/PARGAN VÄRIT SAIVAT RIEMASTUMAAN JOKA KERTA

Pargaan lähtisin uudestaan, muutama omatoimiretki jäi tekemättä, kun emme halunneet viikolle liian tiukkaa aikataulua, ja lapset nauttivat vaan eniten siitä, että saivat uida melskata. Parina päivänä lapset olivat ruokataukoa lukuunottamatta altailla ensin 6h putkeen, jonka jälkeen vielä pulahdettiin mereen. Silti illalla odotettiin aamua, että pääse uimaan.

 

 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Matkat

”Sä et voi istua siinä”

”äiti istuu mun sängyn laidalla

kyyneleitä marimekon paidalla

se sanoo joskus mä oon paremmas paikassa

nyt on myrskyy pitää pysyy vaan laivas”

d.jpg

 

Mun piti dropata tänne Pargan reissun kuvat huolettomasti, ja teen senkin varmasti viikonlopun aikana, mutta en pääse eilisen Vain Elämää- jakson tunnekuohujen jälkeen siihen tilaan, et voisin vaan sivuttaa tämän aiheen, josta mä olen niin monta kertaa ennemmin meinannut kirjoittaa. Ja kyllä, pääsin tunnetiloihin katsomalla Vain Elämää. Klisee. Kyllä, kuuntelemalla Jaren biisejä muiden tulkitsemina. Nyt puhutaan Sannin versiosta.

 

Oli aika, jolloin mä palasin koulusta tai joskus muualtakin kotiin, suoraan omaan huoneeseen tai avoimesti itkien. Äiti katsoi vakavana, hitusen leukapielet kireänä, lohduttaen, tyynytellen, valaen uskoa siihen, että kukaan ei jaksa loputtomiin ja täältä noustaan ehjänä ja voittajana. Mä en ole ollut paha koulukiusaamisen uhri, mulla on aina ollut oma ”skyfalls-porukka” ympärillä, yhä on, ja me on pidetty toisistamme aina siinä porukassa huolta.Siitä kiitos kaikille niille, jotka on kulloinkin tähän porukkaan kuulunut elämän eri vaiheissa. Mun kiusaamistapaukset eivät ole olleet systemaattisia, ja ne on usein olleet jättämistä ulkopuolelle, roskien lajittelua sinne keräyspisteen kaukaisimpaan nurkkaan.

 

”ruokiksella näkkärii ja voita

mulle sanottiin älä edes koita

tulla istumaan meidän kaa

saat syödä ku koira”

 

a.jpg

 

Mutta; mä olen kuullut olevani osa ei mitään, sä et ole mitään, sä et pääse mein porukkaan, jos pääset, sun kaveris ei voi tulla. Valitse jengisi. Mun nilkoille on ajettu potkukelkalla, et nähdään miten mä kaadun. Mä olen saanut kokea jo pienenä sen, että musta pidetään, kun mä voin olla hyödyksi. Oon kuullut, et oon kamalan läski, lihava, iso ja ruma. ”En mä halua leikkiä sun kaa kun oot niin tynnyri”. Ja kun alkoivat ne ekat poikakuviot, mut tehtiin tietoisesti naurunalaiseksi. Lasten leikkiä? Kyllä ja ei. Hyväksyttävää? Ei. Anteeksiannettavaa? Ihme kyllä, kyllä.

 

 

c.jpg

Jaoin joku aika sitten facebookissa kirjoituksen siitä, että kiusaaminen pitää kitkeä pois jo hiekkalootalla, että se ei pääse livahtamaan siitä käärmeen lailla kiemurrellen työelämään. Mun matka tähän päivään ja ennen noita kiusaamisia juontaa kaikki samaan tavoitteeseen ja inhimilliseen sellaiseen; tulla hyväksytyksi itselle ja hakea sitä hyväksyntää muilta. Mä en ihan niin syvälle elämääni tähän käy avaamaan, mutta syistä jos toisista, mulle on aina ollut tärkeä tulla hyväksytyksi muiden osalta. Todella tärkeää. Kun siihen lisättiin kouluvuosien kokemukset päälle, niin olin pitkään aika varma, että olen pohjasakkaa.

 

b.jpg

Vaan miten se näkyi? Päätin olla kova, nousta sen yläpuolelle. Kovin tuttua monelle, peitetään se oma heikkous, se että ei jaksa. Huomasin vastaikään, että oon mennyt sillä aika pitkälle, tutulla defenssillä ja toisinaan se nostaa päätään vieläkin; kun huomaan, että kysymys on hyväksytyksi tulemisesta enkä saa sitä vastakaikua, kasvatan ympärille sen tutun kilven. Luonnollista. Lukiossa mä olinkin sitten yks kaks ”ihan hottis”. Hyvä, ettei noussut hattuun. Todella erikoista olla yhtäkkiä eri asemassa. Muistan ne hämmennyksen fiilikset siitä, että tässä mä nyt oon, ja noi haluaa jutella mulle. Mut pyydetään joka paikkaan. Mä voin mennä, koska mulle tuskin tehdään klassisia jekutuksia. Mä aloin elääkin sitten aika vapaasti ja nauttien uudesta roolista.

 

”huikkaan kahvii naamaan

hyppään mustangiin eikä mul oo aikaa angstifiiliksiin

nyt kun meette baariin tai s-markettiin

kuuntelette sannii”

 

Ja siitä alkoi eheytyminen, vaan ei vielä toviin itseensä luottaminen. Kaikkien noiden hetkien yhteissumma, ja varhaisemmat kokemukset saivat aikaan sen, että jokaisessa elämän uudessa vaiheessa ja taitekohdassa mä jouduin ja joudun kysymään itseltäni epävarmasti, että osaankohan mä kuitenkaan, pärjäänkö, pystynkö ja jopa ilkeänkö. Toisten ulkonäön arvostelu jättää semmoisen jäljen, että vielä pitkään sä joudut määrittelemään itseäsi muiden äänten kautta. On vaikea hiljentää ääniä, jotka sä lapsena ajattelet totuudeksi. Kun sulla ei ole vielä kykyä erottaa omia totuuksia muiden totuuksista. Tähän ilmiöön liittyisi paljon muutakin, voisin käydä tätä läpi tuhannesta näkökulmasta, mutta uskon että IKÄVÄN moni jo tietää mistä puhun.

e.jpg

Eilen perjantaina sitten seurasin näitä fiiliksiä itsessäni ja yhtäaikaa kahden lapsen äitinä. Ja voin kertoa, että tuskahiki valui. Nyt mulla on oman itseni lisäksi ajatuksissa, kelpaavatko he. Tulevatko he saamaan sen hyväksynnän, kuinka mä pystyn tukemaan, miten mä opetan? Mitä jos lapseni kiusaa. Miten kasvattaa vahvaksi säilyttäen samalla se sama herkkyys joka heissä asuu? Kun itsekin olen eheytynyt vuosikausia. Onko sitä pakko kokea?

”anna mun olla se mikskä mä halusin tulla

mä annan anteeksi jos pyydätte multa

mä tarviin tahtoo vaikeisiin hetkiin

mun täytyy lääkettä näihin paineisiin etsii”

 

Tänäpäivänä mä olen pisteessä, jossa mun on hyvä olla. Mä olen ollut samoissa porukoissa sittemminkin, ja mulla ei ole enää anteeksipyydettävää. Oon oppinut rakastamaan itseäni ja olemaan ylpeä itsestäni, saavutuksistani. Vaikka epävarmasti, niin silti. Joskus epävarmuuden hetkenä mä joudun olemaan vähän irrallaan, yläpuolellakin jopa, mutta suurimmaksi osaksi ajasta osaan jo ajatella, että mun ei tarvi edes saada sitä hyväksyntää. Kelpaan itselleni näin.

”tää ei tuu poistuu täältä koskaan

timantit on ikuisia

ja mä lupaan pysyy aitona ja aina rokkaa koska

timantit on ikuisia

timantit on ikuisia

timantit on ikuisia”

 

f.jpg

 

Kuinka helvetin kovasti mä toivon, että maailma olisi paikka, jossa me vanhemmat jo osattais ohjata lapsiamme ymmärtämään erilaisuutta, osaisimme kasvattaa heidät hellästi rakastaen empatiakykyiseksi, ja saada heidät ymmärtämään pitkäaikaiset vaikutukset, joita kiusaaminen jättää ihmiseen. Kuinka mä toivon jokaiselle lapsesta asti mahdollisuutta tulla hyväksytyksi muiden silmissä ja mahdollisuutta olla itsevarma oman personaallisuutensa suhteen.

Ps. Kuvat kuvituskuvia. Sanoin neidille, että mieti sitä tunnetta, jos oot joutunut joskus jonkun kiusaamaksi. Näkyyköhän tunne kuvista?

 

 

 

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Vanhemmuus