Sunnuntaina koittaa seuraavan ohjaukseni ensimmäinen kokoontuminen ja kihisen kauhunsekaisesta innosta. Kaikki on järjestyksessä: ilmoittautuneita harrastajanäyttelijöitä on sopivasti, olen suunnitellut kompaktin mutta rennon paketillisen harjoitteita, ja teatteritila on varattu kolmeksi tunniksi.

Jännittää. En tunne osaa tilaisuuteen tulevista näyttelijäehdokkaista, enkä tiedä minkälaisen ryhmädynamiikan he muodostavat.

Tänään lähetin näyttelijöille infoviestin sunnuntaita koskien ja totesin:
”Castingiin tullessa kannattaa jättää turha stressi pois. Vaikka tässä näytelmässä ei riitä rooleja kaikille, ei ole kyse taitojen ja kykytason vertailusta. Olen etukäteen miettinyt, minkälaisia piirteitä haluan hahmoihin, ja näyttelijät valikoituvat sen mukaan kuka sopii mihinkin. Vaikka nyt ei tulisi valituksi, se ei tarkoita etteikö suoriutuisi mainiosti.”.

Mietin viestin jälkeen tarkemmin kriteerejä, joilla valitsen näyttelijät eri rooleihin. En voi väittää noudattavani tiettyä järjestelmää, mutta jotkin ominaisuudet nousevat keskeisiksi. Listasin niitä seuraavasti:

1. Kättely tms. tervehtiminen ja silmiin katsominen.
Yleensä teatteri- ja draamaprosessien alussa pidän jonkin harjoitteen, jossa kaikki saavat esitellä itsensä toisilleen. Katse tervehtiessä kertoo valtavasti ihmisestä, jopa siitä minkälaisiin rooleihin hän sopisi.

2. Yhteistyö.
Teetän ryhmätehtäviä, joihin liittyy konkreettista tekemistä. Se näyttää armotta, kuinka näyttelijä on valmis uskaltamaan esille, kokeilemaan, luottamaan ja kuuntelemaan. Kuunteleminen on ryhmätyössä ehkä tärkein osa-alue: kukaan ei voi loistaa yksin yhteisessä projektissa. Ihmiset saavat olla introvertteja tai ekstrovertteja, mutta ryhmäytyminen kunkin omia vahvuuksia kuunnellen on parasta taiteen maaperää.

3. Halu tulla ohjatuksi.
Vaikka olisi kokenut, voi oppia uutta. Jos ei ole ennen näytellyt, harrastajateatterissa oppii parhaiten. Pyrin muodostamaan ryhmän tasavertaiseksi niin, että tuoreemmat tulokkaat voivat oppia konkareilta: oleellista on halu kehittymiseen. Kuten muuallakin, myös teatterissa oppiminen on jatkuvaa mokan ja idealampun syttymisen vuorovettä.
Jos joku väittää olevansa näyttelijänä valmis, suhtaudun varovaisuudella työntekoon hänen kanssaan. Enhän minäkään voi olla ohjaajana valmis millään tasolla. 

4. Kommunikaatio.
Halu ja uskallus kertoa kun joku on pielessä; halu ja uskallus kertoa kun joku toimii hyvin. Kommunikaatiosta tulen varmasti kirjoittamaan erillisiä postauksia, sillä se on yksi keskeisimmistä asioista teatterihommissa.

5. Luottamus.
Eikä ainoastaan näyttelijän luottamus ohjaajaan, vaan myös ohjaajan luottamus näyttelijään. Tämä liittyy pitkälti kommunikaatioon: jos ohjaajalle tulee tunne, että näyttelijä jättää jotain kertomatta, luottamus ei toimi. Toisaalta näyttelijän täytyy pystyä luottamaan siihen, että ohjaaja tekee parhaansa ja pitää yksittäisen suorituksen lisäksi huolta myös kokonaisuudesta. Luottamus on ehkä tärkein asia, jota teatteri vaatii toimiakseen. Casting-tilaisuudessa valmiuksia luottamiseen voi testata erilaisilla heittäytymistä vaativilla harjoituksilla, sekä fyysisesti että henkisesti. En tietenkään oleta, että kukaan heti tavatessaan olisi valmis luottamaan täysillä minuun tai muihin näyttelijöihin, mutta oikea asenne riittää mainiosti.

Nämä viisi asiaa ovat sunnuntaisen casting-tilaisuuteni peruspilarit. 

Kuten saattaa huomata, en juurikaan välitä näyttelijän cv:stä ja suorituskyvystä, ulkonäöstä puhumattakaan. Ne vaikuttavat valintoihin toisinaan: tanssija saa todennäköisesti fyysisen hahmon, miesoletettu näyttelijä mieshahmon jne.

Mutta vaikka kyvyt ja ulkonäkö olisivat kirkkainta timanttia, luottamuksen ryhmään täytyy syntyä juuri tässä hetkessä, juuri näiden ihmisten kanssa.