Hei sinä ihana!

Tätä postausta mietin kauan. Miten sen kirjoitan, onko se liian henkilökohtainen ja uskallanko kirjoittaa siitä. Työuupumus. Miten se on salakavala ja miten omalla kohdalla koin sen lopulta voitokseni. Työuupumukseen valitettavan usein liittyy häpeä. Häpeä siitä, että kokee itsensä uupuneeksi ja väsyneeksi. Niinhän moni tuntee aina välillä. Häpeä nousee esiin myös siinä, ettei uskalla puhua asiasta tai vähättelee omaa väsymystään. Tällä postausella murran omat häpeän tunteet ja toivon, että rohkaisen myös muita puhumaan asiasta.

Työuupumuksen voi kokea kuka tahansa. Lievempänä tai rankempana. Useimmiten henkilö, joka on tunnollinen suorittaja. Niin kuin minäkin. Olen myös aina ajatellut olevani vahva, niin vahva, etten voisi väsyä missään vaiheessa ja jaksan porskuttaa eteenpäin tuli mitä tuli. Koen, että omaan työuupumukseen vaikutti moni asia. Niin kuin varmasti vähän aina, ettei yksi tekijä laukaise sitä. Itsellä se alkoi viime keväänä väsymyksenä, mistä en tiennyt silloin sen johtuvan enkä tietenkään hidastanut sen vuoksi tahtia. Kesälomalla ollessani alkoi töihinpaluu ahdistaa kaksi viikkoa ennen loman loppua. Syksyllä alkoi tulla väsymyksen lisäksi itkukohtauksia, iltaisin oli tunne ettei vaan yksinkertaisesti jaksanut tai huvittanut tehdä mitään. Ja samalla myös olin kuitenkin onnellinen poikaystäväni kanssa, joten tuntui absurdilta, että jokin olisi pielessä. Miksi tiesin, että jotain oli vialla? Siitä pohjattomasta väsymyksestä. Koska olen pohjimmiltani energinen ja iloinen ja nyt tuntui, että töissäkin piti esittää aina iloista, koska minut tunnettiin siitä. Omassa työhuoneessa pystyi sentään itkemään rauhassa oven ollessa kiinni. 

Koska eduskunta työpaikkana oli unelmani, koin myös sen vuoksi häpeää, että nyt koen väsymystä ja uupumusta. Että olen työuupunut unelmieni työpaikassa. Koen nyt, että lopulta tuo ei ollut unelmieni työpaikka. Luulin aina niin. Vaikka pidänkin yhteiskunnallisista asioita, niin lopulta politiikka ja se maailma, ei ole minua varten. Poliittinen maailma on lopulta todella raadollinen ja koin sen monesti todella ahdistavana. 

Kaikella on lopulta aina tarkoituksensa. Niin unelmani toteutumisella, että sain työpaikan eduskunnasta. Ja myös sillä, että koin työuupumuksen. Olin todella onneton koko viime syksyn töissä ja mietin töistä lähtöä. En kuitenkaan uskaltanut, koska säännöllinen kuukausipalkka oli todella houkutteleva ja olihan eduskunta myös työpaikkana nimellisesti erittäin hieno. Lopulta joulukuussa koin monen tapahtuman seurauksena, että haluan irtisanoa itseni. Sain tarpeekseni. Pohdin asiaa vielä joulun ja uuden vuoden yli, pidin vapaata. Halusin miettiä varmasti joka kantilta, että olen tekemässä oikein. Puhuin poikaystävälleni asiasta. Ja lopulta hän sai minut tajuamaan, että en saa jäädä vain rahan takia töihin. Joten irtisanoin itseni. Ja päätös oli ehdottomasti rohkein päätökseni. Päätöstä tehdessä pohdin myös, että olenko luovuttamassa. Lähdenkö liian kepein perustein. Puhuin työuupumuksesta vielä työterveyshoitajan kanssa toiseksi viimeisenä päivänä ja hän sanoi jotain todella arvokasta, jonka toivon jokaisen muistavan. Hän sanoi päätökseni kertovan, että arvostan itseäni niin paljon, että lähden. Arvostan itseäni. Juuri niin.

Sain valtavasti rohkeutta tuon päätökseni johdosta. Ja mikä tärkeintä, hyvinvointini on alkanut taas olemaan paljon parempi. Ja ajan kanssa aina vaan parempi. Työuupumus ja irtisanominen opettivat paljon. Itsestäni, siitä mikä on tärkeää ja mikä ei. Statukset eivät ole tärkeitä eivätkä kerro sinusta ihmisenä mitään. Sen sijaan se kuka olet aidoimmillasi, riisuttuna ansioluetteloista, on tärkeintä. 

Puhukaa läheisillenne väsymyksestä, uupumuksesta. Arvostakaa itseänne ja hyvinvointianne. 

Otsikossa Lady Gagan ja Bradley Cooperin Shallow -biisin sanoja lainaten: Tell me somethin’ girl, are you happy in this modern world? Kyllä, nyt voin todeta, että olen onnellinen. Tämä vuosi tuo mukanaan uusia asioita, joista lisää seuraavissa postauksissa.

Lopuksi kuva, josta on tullut ihan lempparini. Kuvaaja on onnistunut vangitsemaan hetken, josta huokuu onnellinen, aito minä.

Halauksia

<3