Hyvä herra teknikko…

Ymmärrän, että olet kiireinen.

Ymmärrän, että internet-yhteyden avaaminen kotiini ei ole sinulle yhtä tärkeää kuin minulle. Ymmärrän, että mielestäsi kolmen viikon odotusaika luvatun viikon sijaan voi olla ihan normaali. Tiedän, että olet kreikkalainen, joten ehkä nämä aikatauluhommat eivät ole sinulle ihan niin justiinsa.

Ymmärrän, ettei sinua harmita yhtään, että internet-yhteyden puuttuessa olen jo kaksi kuukautta joutunut ostelemaan överikalliita pre-paid simkortteja iPadiin ja puhelimeen. Olet onnekas kun et ole se, joka noita kortteja aina muutaman viikon välein järkyttävässä ruuhkassa jonottaa. Jos sinulla on kotonasi rajaton ja toimiva netti, olet vielä onnekkaampi. 5 Gt: jakaminen kaikkien pakollisten tekemisten, Skype-puheluiden ja Iholla-jaksojen katsomisen välillä ei ole helppoa.

Ymmärrän, että vaikka olen selittänyt sinulle kuusi kertaa, että olen yleensä aina töissä yhdeksästä viiteen, niin yrität varmuuden vuoksi soittaa kuitenkin joka päivä tuolla välillä. Vähintään kahdeksan kertaa. Kannattaahan sitä tietenkin yrittää, jos vaikka pystyisinkin vastaamaan. Sitä en kuitenkaan ihan ymmärrä, ettet ikinä pysty itse vastaamaan kun soitan sinulle takaisin. Et vaikka omasta puhelustasi ei olisi kulunut minuuttiakaan. 

Olin tosi iloinen, kun saimme sovittua vihdoin tapaamisen perjantaille. Kiittelin iltavuoroani ja sitä, että saisin vihdoinkin kotiini netin toimimaan. Yritin miettiä kuumeisesti, katsoisinko ensin Vain elämää vaiko Tanssii Tähtien kanssa -jaksoja. Haaveilin Skype-maratoneista vaikka kenen kanssa. Ajattelin päivittää pitkästä aikaa taas blogiani. Olin tosi onnellinen, ettei enää tarvitsisi notkua lähikuppiloissa vain wifi-verkon takia.

Ymmärrän, että se että lupasit tulla kymmeneltä ei oikeasti tarkoita kymmentä. Puoli yhdeltätoista ymmärsin, että tulet myöhässä. Kahdeltatoista ymmärrykseni alkoi loppua kun sinusta ei kuulunut mitään. Puhelimeesi olisit voinut kaikesta huolimatta vastata. Tai soittaa kertoaksesi, että myöhästyt tai et tule ollenkaan. Aiemmista puheluista päätellen sinulla on numeroni… Jos olisit viitsinyt ilmoittaa esteestäsi, olisin voinut hoitaa kaikki ne asiat, jotka olin suunnitellut hoitavani sen sijaan, että olisin odotellut saapumistasi koko päivän kotona.

Omasta mielestäni olen ollut aika ymmärtäväinen sinua kohtaan ottaen huomioon, että jos kaikki olisi mennyt sopimuksemme mukaan, olisin nauttinut toimivasta internet-yhteydestä nyt kaksi viikkoa. Sen sijaan puran nyt tuntojani jälleen yhden kahvilan wifi-verkon turvin vailla hajuakaan siitä, milloin asia oikeasti etenee. Alkaa niin sanotusti vähän ymmärrys loppumaan.

Joten hyvä herra teknikko; voisitko oikeasti tulla ja fiksata sen helvetin netin toimimaan, ennenkuin mulla räjähtää pää?

Suhteet Oma elämä

Ääripäiden Ateena

Yksi Ateenan kiehtovimmista ja viehättävimmistä piirteistä on mielestäni sen vaihtelevuus ja vastakohtaisuus. Täällä tuntuu usein kaikki olevan jotenkin tosi joko tai. Ensin kävelee monta korttelia vähän epämääräisten talojen ohi likaisilla kaduilla ja sitten aivan yhtäkkiä kulman takaa avautuu upea puisto, ihana kirkko, tai upouusi, valtava urheilustadion tai liikehuoneisto, josta lähtien ihan sama alue muuttuukin kauniiksi, moderniksi tai kiiltäväksi.

Aina haisee joko tosi hyvältä, tai ihan kamalan pahalta. Ensin nuuhkii sieraimet täyteen leipomoiden huumaavia tuoksuja, tavernan valkosipulisia höyryjä tai meren ihanaa tuulahdusta aurinkorasvan tuoksuun kietoutuneena. Seuraavaksi miettii, mikseivät roskikset voisi edes jossain olla kannellisia tai miksei kukaan kerää joka paikassa näkyvien koirien jätöksiä. 

Viehättävän, kukkia joka parvekkeelta tursuavan talon vieressä nököttää joko vielä valmistumaton, tai ehkä 300 vuotta sitten valmistunut ja täysin remontoimaton betonihökötys. Talot kylpevät paahtavassa auringonpaisteessa, eikä taivaalla ole pilven häiventäkään, ja pieninkin tuulenvire on kaukainen haave paksuna seisovassa ilmassa. Sitten, aivan yhtäkkiä taivas repeää ja muutaman minuutin ajan sataa niin järkyttävällä paineella, etteivät katukaivot vedä, eikä auringonpaisteen usko olleen totta. Sadetta seuraa tuuli, joka lennättää kaiken irrallaan olevan, vie hiukset päästä ja pahvisen kahvimukin kahvilan pöydästä. Päivä on kirkas ja valoisa, mutta illan sysimusta pimeys laskeutuu minuutissa.

Ihmisetkin tuntuvat olevan jotenkin tosi joko tai. Aivan jäätävässä kondiksessa, tai sairaalloisen lihavia. Mustatukkaisia tai överiblondattuja. Ylitsevuotavan ystävällisiä tai niin epäkohteliaita, että tekee mieli pyytää anteeksi sitä, että koskaan edes tuli tänne. Niin auttavaisia, että tekevät kaiken puolestasi, tai eivät edes vastaa kun kysyy apua. Puhuvat täydellistä englantia, tai eivät ollenkaan.

Joko tai. Kaikki tai ei mitään. Ehdottomuudesta huolimatta on jotenkin tosi lohdullista, että kaikista rumimmankin huoltoaseman tai röttelötalon kyljessä kasvaa aina maailman kauneimpia kukkia. Tai että rantapäivän pilanneen ukkoskuuron aikana näkee, että jossain ihan lähellä paistaa aurinko vielä täydellä terällä.

image.jpg

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään