Ääripäiden Ateena
Yksi Ateenan kiehtovimmista ja viehättävimmistä piirteistä on mielestäni sen vaihtelevuus ja vastakohtaisuus. Täällä tuntuu usein kaikki olevan jotenkin tosi joko tai. Ensin kävelee monta korttelia vähän epämääräisten talojen ohi likaisilla kaduilla ja sitten aivan yhtäkkiä kulman takaa avautuu upea puisto, ihana kirkko, tai upouusi, valtava urheilustadion tai liikehuoneisto, josta lähtien ihan sama alue muuttuukin kauniiksi, moderniksi tai kiiltäväksi.
Aina haisee joko tosi hyvältä, tai ihan kamalan pahalta. Ensin nuuhkii sieraimet täyteen leipomoiden huumaavia tuoksuja, tavernan valkosipulisia höyryjä tai meren ihanaa tuulahdusta aurinkorasvan tuoksuun kietoutuneena. Seuraavaksi miettii, mikseivät roskikset voisi edes jossain olla kannellisia tai miksei kukaan kerää joka paikassa näkyvien koirien jätöksiä.
Viehättävän, kukkia joka parvekkeelta tursuavan talon vieressä nököttää joko vielä valmistumaton, tai ehkä 300 vuotta sitten valmistunut ja täysin remontoimaton betonihökötys. Talot kylpevät paahtavassa auringonpaisteessa, eikä taivaalla ole pilven häiventäkään, ja pieninkin tuulenvire on kaukainen haave paksuna seisovassa ilmassa. Sitten, aivan yhtäkkiä taivas repeää ja muutaman minuutin ajan sataa niin järkyttävällä paineella, etteivät katukaivot vedä, eikä auringonpaisteen usko olleen totta. Sadetta seuraa tuuli, joka lennättää kaiken irrallaan olevan, vie hiukset päästä ja pahvisen kahvimukin kahvilan pöydästä. Päivä on kirkas ja valoisa, mutta illan sysimusta pimeys laskeutuu minuutissa.
Ihmisetkin tuntuvat olevan jotenkin tosi joko tai. Aivan jäätävässä kondiksessa, tai sairaalloisen lihavia. Mustatukkaisia tai överiblondattuja. Ylitsevuotavan ystävällisiä tai niin epäkohteliaita, että tekee mieli pyytää anteeksi sitä, että koskaan edes tuli tänne. Niin auttavaisia, että tekevät kaiken puolestasi, tai eivät edes vastaa kun kysyy apua. Puhuvat täydellistä englantia, tai eivät ollenkaan.
Joko tai. Kaikki tai ei mitään. Ehdottomuudesta huolimatta on jotenkin tosi lohdullista, että kaikista rumimmankin huoltoaseman tai röttelötalon kyljessä kasvaa aina maailman kauneimpia kukkia. Tai että rantapäivän pilanneen ukkoskuuron aikana näkee, että jossain ihan lähellä paistaa aurinko vielä täydellä terällä.
