”Ei vaineskaan!” Ateenan tapaan
Fetan ja oliivien lisäksi Kreikka tuntuu olevan ”Ei vaineskaan”-meiningin luvattu maa. Ennen en tiennyt aavisteluistani ja kuulemistani tarinoista huolimatta sen pitävän paikaansa, nyt todella tiedän.
Ensinnä haluan korostaa, kuinka tyytyväinen ja kiitollinen olen työpaikkani tarjoamasta tuesta ja panostuksesta muuttooni ja työni aloitukseen liittyen. Lennot, hotelli, kuljetukset ja vaikka mikä muu on järjestetty mahtavasti ja kaikki on niiden suhteen sujunut oikein smoothisti, mistä olen todella kiitollinen.
Vähän toisenlaista järjestelyä vaativien asioiden, kuten paikallisen pankkitilin avaamisen, veronumeron hankkimisen ja asunnon etsimisen kohdalla ei puolestaan voi sanoa ihan samaa. Ymmärrän, että on tosi luksusta, että minua ylipäätään autetaan tällaisten asioiden järjestämisessä, joten en haluaisi valittaa, mutta valitanpahan nyt kuitenkin. Tänään nimittäin alkoi todella vahvasti tuntua siltä, että olisi parempi yrittää hoitaa näitä hommia ihan omillaan ilman kaiken sössiviä välikäsiä.
Ensimmäisenä työpäivänäni, torstaina, täytin ja allekirjoitin tukullisen papereita juuri edellä mainittuja tarkoituksia varten. Perjantaina oli täällä paikallinen vapaapäivä ja pitkän viikonlopun jälkeen kävi ilmi, että puolet torstaina kirjoittamistani lomakkeista oli hävinnyt jonnekin. Lupasin mennä tekemään ne uudellen ja kun todella pitkän odottamisen jälkeen pääsin HR-osastolle hommaa varten niin kappas, ei vaineskaan! Kyllä ne paperit löytyivätkin, ne olivat vain myöhemmin töihin tulleen työntekijän kätköissä. No, hieno juttu että löytyivät!
Tiistaina sain tietää, että lähipäivinä vierailisimme verotoimistossa ja pääsisin kiinteistövälittäjän kanssa katsomaan muutamaa potentiaalista asuntoa. Minun ei tarvitsisi valmistautua tapaamisiin mitenkään, työpaikallani on passistani kopio, joka riittää ajokortin kanssa henkilöllisyystodistukseksi kaikkialla. Mahtavaa, sillä mukana kuljettelun sijaan haluan säilyttää sitä hotellissa.
Keskiviikoksi minulle oli ollut sovittuna muutaman vuokra-asunnon näyttökierros, mutta ei vaineskaan! Eihän me mitään asuntoja menty katsomaan kun kukaan ei muistanut kertoa minulle mitään asiasta ennen tätä aamua. Tänään sovittiin uusi tapaaminen illaksi, mikä oli oikeastaan parempi, sillä potentiaalisia kämppiä oli yhden yön aikana ehtinyt kertyä vielä yksi lisää, mutta kun pääsin kiinteistövälitysfirman ovelle sovittuun aikaan niin ei vaineskaan! Olivat sittenkin jo sulkemassa, voin kuulemma mennä huomenna uudellen.
Tätä ennen ehdin jo poukkoilla iltapäiväruuhkassa verotoimistoon sen veronumeron perässä, jota siis tarvitaan ihan kaikkeen asunnon vuokraamisesta puhelinliittymän avaamiseen. Koulutuksen aikana sain tietää, että lähtisimme verotoimistoon heti koulutuspäiväni päätyttyä taksilla yhdessä yhden HR -virkailijan kanssa (jälleen kerran tosi ystävällistä, kiitos!). Mutta juuri ennen lähtöä; ei vaineskaan! Ei pelkät passikopio ja ajokortti riitäkään, vaan eikun kiireen vilkkaa hotelliin hakemaan sitä ihan oikeaa passia. Voin kertoa, että vaikka juoksemisesta tykkäänkin niin uuvuttavan koulutuspäivän jälkeen 38 asteen helteessä se on aika syvältä.
Koska arvasin heti, kuinka syvältä se olisi, varmistin moneen kertaan, että verotoimisto on varmasti auki, sillä minulla ei ole minuuttiakaan illan opiskeluaikaa hukattavaksi ja voisin mielelläni hoitaa veroasian vaikka yksin huomenna. Vuolaiden vakuuttelujen jälkeen hain passini, matkustimme järkyttävässä ruuhkassa toimistolle vain huomataksemme että ei vaineskaan! Eihän se tietenkään ollut auki! Maanantaina uusi yritys.
Onneksi paistaa aurinko niin ei vituta ihan niin paljoa.