HELLAntuuteliS!

26.8.2014 jutta kristiina

Super sunnuntai

Pikaiset terveiset hurjan kiireen keskeltä! Otin viikonloppuna tosi relasti, mikä kostautui heti alkuviikon järkyttävinä paineina ja hurjana opiskelutaakkana. Kuulumisia olisi kerrottavaksi vaikka kuinka, mutta postaukset laahaavat perässä. Pakko palata siis nyt viime sunnuntaihin ja yrittää löytää aikaa myöhemmin tällä viikolla kirjoitella sitten tuoreemmista jutuista.

Pidemmittä puheitta, viikonloppu oli mahtava! Siis super, huippu, ihana, mieletön, hauska, sanat ei riitä kertomaan! Jos kahden päivän aikana pysähtyy useampaan kertaan tippa linssissä ihastelemaan sitä, kuinka hyvä on olla tässä ja nyt, voi tänne muuttoa varmasti pitää todellisena neron leimauksena jo tällä varsin lyhyellä kokemuksella.

Perjantaina olin niin rättiväsynyt rankasta viikosta, että olisin ollut varmaan 16 tuntisten yöunien tarpeessa, mutta tietäähän sen, kuinka hyvin maltaa oikeasti mennä hotelliin nukkumaan kun työkaverit houkuttelevat juhlimaan. Lisäksi läpäisin kirkkaasti ensimmäisen neljästä erittäin vaativasta testistä, joista pitää saada tietyt arvosanat voidakseen aloittaa työt, joten juhlan ainetta todella oli.

Vietimme huipun illan juhlimalla kollegan syntymäpäiviä ehkä 60 hengen voimin 40 neliön kaksiossa, joten samalla tuli tutustuttua moniin entuudestaan tuntemattomiin työkavereihin, mikä on tehnyt nyt alkuviikon lounastauoista huomattavasti hauskempia! Jatkoimme iltaa vielä Gazin alueella, josta löytyi ihania pubeja ja baareja, valitettavasti myös vähän liian monia mojitoja…

Lauantai meni keskustaa lähimpänä olevalla rannalla löhöillessä. Paikka ajoi asiansa ihan hyvin, mutta vastaisuudessa matkustan kyllä mielelläni vähän kauemaksi puhtaamman meriveden ja siistimpien rantojen perässä. Mukavan illallisen jälkeen kömmin edellisillasta viisastuneena oikeasti aikaisin pehkuihin, sillä viikonlopun sokerina pohjalla odotti todellinen super sunnuntai!

Lähdimme nimittäin tulevien työkavereideni kanssa Sounioon, noin tunnin ajomatkan päähän Ateenasta. Tulevat työkaverini kutsuivat minut mukaansa retkelleen, jotta pääsisimme vähän tutustumaan ennen kuin aloitan varsinaiset työt, nyt koulutuksessa kun en ole päässyt heitä vielä lainkaan tapaamaan. Onnentyttönä pääsin matkaamaan vielä tanskalaisen kollegani moottoripyörän kyydissä muiden tullessa autolla perästä. Ja voi vitsi että meillä oli mukavaa!

Vierailimme ensin Poseidonin temppelin raunioilla hengästyttävän upealla paikalla, jonka jälkeen suuntasimme pienelle rannalle hellettä pitämään. Vesi oli kristallinkirkasta ja Ateenan rannoista poiketen oikeasti virkistävän kylmää. Ajoimme pois vielä kiertoreittejä, jotta pääsin näkemään Ateenan ympäristöä enemmänkin. Kaupungista ei oikeasti tarvitse ajaa kauas päästäkseen mielettömiin maisemiin, joissa tuntee tupsahtaneensa keskelle jotain matkailuesitettä.

Tällaiset super sunnuntait antavat kyllä niin paljon energiaa tulevaankin viikkoon, että nyt jaksaa taas painaa sata lasissa ja ensi viikonloppu mielessä! Ja mikäs täällä on oikeasti ahkeroidessa; työ tulee olemaan todella mielenkiintoista, kaikki tähän mennessä tapaamani työkaverit mahtavia ja kaiken vapaa-ajan saa viettää oikeasti kuin lomaillen. On siinä aika helkkarin iso ero, tuletko töistä ulos ankeaan harmauteen, vaiko eläväiseen kaupungin vilinään, jossa ruoka ja viini on halpaa ja hyvää, kanssaeläjät vastaavat jokaiseen katseeseen valloittavilla hymyillä, illallisilla on kiireestä huolimatta aina aikaa vielä yhdelle väittelylle, viinilasilliselle tai jälkiruoalle ja jossa on iltaisinkin niin kuuma, että jokainen varuilta mukaan otettu villatakki ja hartiahuivi unohtuu tarpeettomana ravintolan pöytään…

Kuullaan pian, silloin minulla on ehkä toivottavasti avaimet ihanaan pieneen asuntoon suurella terassilla ja tismalleen sillä sijainnilla, josta haaveilin. Olisi kyllä kieltämättä mukavaa päästä jo hotellista oikeasti kotiutumaan ja ennen kaikkea kokkaamaan! Pitäkää peukkuja!<3

Hyvinvointi Mieli Suosittelen

21.8.2014 jutta kristiina

”Ei vaineskaan!” Ateenan tapaan

Fetan ja oliivien lisäksi Kreikka tuntuu olevan ”Ei vaineskaan”-meiningin luvattu maa. Ennen en tiennyt aavisteluistani ja kuulemistani tarinoista huolimatta sen pitävän paikaansa, nyt todella tiedän.

Ensinnä haluan korostaa, kuinka tyytyväinen ja kiitollinen olen työpaikkani tarjoamasta tuesta ja panostuksesta muuttooni ja työni aloitukseen liittyen. Lennot, hotelli, kuljetukset ja vaikka mikä muu on järjestetty mahtavasti ja kaikki on niiden suhteen sujunut oikein smoothisti, mistä olen todella kiitollinen.

Vähän toisenlaista järjestelyä vaativien asioiden, kuten paikallisen pankkitilin avaamisen, veronumeron hankkimisen ja asunnon etsimisen kohdalla ei puolestaan voi sanoa ihan samaa. Ymmärrän, että on tosi luksusta, että minua ylipäätään autetaan tällaisten asioiden järjestämisessä, joten en haluaisi valittaa, mutta valitanpahan nyt kuitenkin. Tänään nimittäin alkoi todella vahvasti tuntua siltä, että olisi parempi yrittää hoitaa näitä hommia ihan omillaan ilman kaiken sössiviä välikäsiä.

Ensimmäisenä työpäivänäni, torstaina, täytin ja allekirjoitin tukullisen papereita juuri edellä mainittuja tarkoituksia varten. Perjantaina oli täällä paikallinen vapaapäivä ja pitkän viikonlopun jälkeen kävi ilmi, että puolet torstaina kirjoittamistani lomakkeista oli hävinnyt jonnekin. Lupasin mennä tekemään ne uudellen ja kun todella pitkän odottamisen jälkeen pääsin HR-osastolle hommaa varten niin kappas, ei vaineskaan! Kyllä ne paperit löytyivätkin, ne olivat vain myöhemmin töihin tulleen työntekijän kätköissä. No, hieno juttu että löytyivät!

Tiistaina sain tietää, että lähipäivinä vierailisimme verotoimistossa ja pääsisin kiinteistövälittäjän kanssa katsomaan muutamaa potentiaalista asuntoa. Minun ei tarvitsisi valmistautua tapaamisiin mitenkään, työpaikallani on passistani kopio, joka riittää ajokortin kanssa henkilöllisyystodistukseksi kaikkialla. Mahtavaa, sillä mukana kuljettelun sijaan haluan säilyttää sitä hotellissa.

Keskiviikoksi minulle oli ollut sovittuna muutaman vuokra-asunnon näyttökierros, mutta ei vaineskaan! Eihän me mitään asuntoja menty katsomaan kun kukaan ei muistanut kertoa minulle mitään asiasta ennen tätä aamua. Tänään sovittiin uusi tapaaminen illaksi, mikä oli oikeastaan parempi, sillä potentiaalisia kämppiä oli yhden yön aikana ehtinyt kertyä vielä yksi lisää, mutta kun pääsin kiinteistövälitysfirman ovelle sovittuun aikaan niin ei vaineskaan! Olivat sittenkin jo sulkemassa, voin kuulemma mennä huomenna uudellen.

Tätä ennen ehdin jo poukkoilla iltapäiväruuhkassa verotoimistoon sen veronumeron perässä, jota siis tarvitaan ihan kaikkeen asunnon vuokraamisesta puhelinliittymän avaamiseen. Koulutuksen aikana sain tietää, että lähtisimme verotoimistoon heti koulutuspäiväni päätyttyä taksilla yhdessä yhden HR -virkailijan kanssa (jälleen kerran tosi ystävällistä, kiitos!). Mutta juuri ennen lähtöä; ei vaineskaan! Ei pelkät passikopio ja ajokortti riitäkään, vaan eikun kiireen vilkkaa hotelliin hakemaan sitä ihan oikeaa passia. Voin kertoa, että vaikka juoksemisesta tykkäänkin niin uuvuttavan koulutuspäivän jälkeen 38 asteen helteessä se on aika syvältä.

Koska arvasin heti, kuinka syvältä se olisi, varmistin moneen kertaan, että verotoimisto on varmasti auki, sillä minulla ei ole minuuttiakaan illan opiskeluaikaa hukattavaksi ja voisin mielelläni hoitaa veroasian vaikka yksin huomenna. Vuolaiden vakuuttelujen jälkeen hain passini, matkustimme järkyttävässä ruuhkassa toimistolle vain huomataksemme että ei vaineskaan! Eihän se tietenkään ollut auki! Maanantaina uusi yritys.

Onneksi paistaa aurinko niin ei vituta ihan niin paljoa.

Puheenaiheet Ajattelin tänään