Suurissa saappaissa
Kahden intensiivisen koulutuspäivän jälkeen voin todeta kyseisen koulutuksen olevan (nätisti sanottuna) haastavaa. Pari kertaa on jopa tullut häviävän pienen hetken ajan mietittyä, että tulikohan tässä nyt hypättyä vähän liian suuriin buutseihin. Mutta täällä sitä nyt ollaan ja without struggle there is no progress ja mitä näitä laimeita tatuointitekstejä nyt on…
Koulutuksen sisältö on tosi hys hys -hommaa, mutta kuvaavaa on ehkä, että kun tanskalainen kollegani kysyi, mistä lähimmät insinöörit löytyvät haastavimpien software-ongelmien heitä vaatiessa, vastasi kouluttaja, että muutaman kuukauden kuluttua olemme itse kykeneväisiä ratkaisemaan kaikki ongelmat. Todella hieno tavoite ja joidenkin kohdalla toteutuneekin, mutta kaikki minut ja tietotekniset taitoni tuntevat ymmärtävät, että omalla kohdallani se kuulostaa ainoastaan ihan sairaan hauskalta vitsiltä.
Toisaalta tiedän jo nyt, että tässä on elämäni tilaisuus oppia aivan älyttömästi kaikkea koko loppu elämän kannalta hyödyllistä uutta ja harvoin sitä varmaan pääsee tällaisten huippujen intensiiviseen opetukseen kuukaudeksi, ja vielä täydellä palkalla. Lisäksi kuukausi on oikeasti pitkä aika ja kun mietin, mitä olen oppinut kahdessa päivässä niin koulutuksen loppuessa omaan varmasti rutkasti uusia taitoja. Aikaa ja vaivannäköä se kyllä tulee vaatimaan; uskon, että täyden kahdeksan tunnin koulutuspäivän päälle kaksi tuntia tulee olemaan minimiaika itseopiskelulle ja kaiken päivän aikana opitun kertaamiselle. Tästä syystä tällainen keikka on ehdottomasti järkevintä heittää yksin, en ymmärrä miten tästä perheellisenä selviäisi.
Toisaalta nyt opiskelu on ensimmäistä kertaa ihan tosissaan vaan itseä ja oman työtulevaisuuden mukavoittamista varten, eikä uusia asioita halua oppia vain läpäistäkseen jonkin tentin tai saadakseen jonkin kurssin valmiiksi ja kerätäkseen siitä opintopisteet. Haluan käyttää nämä ruhtinaalliset neljä koulutusviikkoa siihen, että ihan oikeasti teen kaikkeni oppiakseni tarvittavat tiedot ja taidot, ettei sitten tositoimiin päästessä tarvitse kertaakaan miettiä, että olisi pitänyt lukea nämä jutut sillon koulutusvaiheessa paremmin eikä olla just sillon siellä rannalla/shoppailemassa/työkavereiden kanssa lasillisella.
Ja vaikka opittavaa on PALJON ja suurin osa siitä minulle vähän hepreaa niin ei se loppujen lopuksi mitään mahdotonta ole, vaatii vaan aivan hulluna lukupäätä ja istumalihaksia, mutta onneksi minulta ei niitä puutu. Ja aina tulee lopulta illallisaika, jolloin on pakko lopettaa lukeminen ja suunnata esimerkiksi näin upeisiin maisemiin herkuttelemaan. Eilen tuolta kattoterassilta hiljalleen hämärtyvää Ateenaa ihaillessa mikään ei enää tuntunut kovin vaikealta, tai ainakaan mahdottomalta.
Joten ei muuta kun ilmastointi täysille, materiaalit kouraan ja illallisaika motivaattorina täyttä höyryä pänttäämään!
Kuullaan!<3