Viinifriikki Nemeassa

Nyt seuraa raporttia siitä päivästä, jonka julistin ansaitsevan oman postauksensa; lauantaisesta retkestämme Nemean viinialueen tiloille.

 

Nemea on siis yksi Kreikan tärkeimmistä viinialueista. Lähellä Ateenaa, järkyttävän kaunista, pieniä laaksoja ja upeita tarhoja sisältävää aluetta, joka muistuttaa maisemiltaan ja maaperältään aika paljon Toscanaa.

Viime lauantaina siellä juhlittiin paikallisia viinifestareita, tapahtumaa, jota en ilman fiksuja kollegoita ja paikallisten neuvoja olisi ikinä onnistunut löytämään. Pitkistä perinteistään huolimatta kreikkalainen viinituotanto on jotenkin aika kotikutoista ja pienimuotoista, eikä tällaiselle viinifanillekaan kreikkalaiset viinit ole todellakaan mitään peruskauraa. Toki Ateenan tavernoissa nautittu viini on aina paikallista ja usein juuri Nemeasta tulevaa, mutta ei siitä koskaan mitään hälyä pidetä, lähituotetut elintarvikkeet ovat täällä niin arkipäiväinen itsestäänselvyys, ettei sitä tarvitse erikseen mainita ja viini nautitaan mutkattomasti vain viininä ilman sen kummempia tarinointia tiloista tai nimistä. Miksi näitä pienten perhetilojen helmiä ei sitten tunneta laajemmin Euroopassa, luoja yksin tietää. Jostain syystä kreikkalaisilla viineillä on kuulemma tapana päätyä vain lähiseudun ravintoloihin, eikä ainakaan näiltä Nemean pienimmiltä tiloilta lähde mitään ulkomaiseen vientiin, mikä on kyllä vähän käsittämätöntä ja todella valitettavaa.

Vierailimme päivän aikana kolmella tilalla, joista yksi jää kyllä varmasti koko loppu elämäksi mieleen. Olimme ainoat sinne eksyneet turistit ja meidät otettiin tilalla vallinneesta kiireestä huolimatta avosylin vastaan. Parin tunnin aikana ehdimme kiertämään suunnilleen jokaikisen kolkan, tapaamaan kaikki kauempaakin kylästä pohjoismaalaisia ”blondeja” katsomaan soitetut sukulaiset, kuulemaan ihan hirmuisesti tarinoita tilan ja sitä pyörittävän suvun takaa, sekä tietenkin maistamaan uuden sadon mielenkiintoisia, raikkaita ja ihania viinejä.

Kotiin lähtiessä tilan älyttömän symppis omistaja pakkasi vielä mukaamme pullot hänen omaa suosikkiaan kellarista, ja kun itse valitsemistamme kotiinviemispulloistakaan ei olevinaan olisi saanut maksaa mitään, totesimme, että nyt ei kuulkaa vetele tämmöinen peli enää. Siinä vaiheessa olimme kierrelleet tilalla jo yli kaksi tuntia ja maistelleet viittä eri viiniä maksamatta mitään. Pienen neuvottelun jälkeen omistaja suostui ottamaan vastaan kuusi euroa. Kuusi?! Olisin mielelläni maksanut kuusikymmentä, mutta ehkä tilanne on korjattava sillä, käyn tilalla kymmenen kertaa!

Ihana vierailu kerta kaikkiaan, voisin viettää vaikka jokaisen lauantain tähän tyyliin!